Kokoelman kaunokirjalliset palaset valottavat monipuolisesti Rekolaa mm. runoilijana, aforistikkona, esseistinä sekä sävel- ja kuvataiteiden ymmärtäjänä.

Mirkka Rekolan kirjailijantyö kuuluu suomalaisen runouden mittaviin, uraauurtaviin saavutuksiin. Hänen esikoiskokoel­mansa Vedessä palaa ilmestyi 1954. Hänen runoutensa ja persoonansa karisma on vaikuttanut lukuisiin nuorempien polvien kirjoittajiin. Tämän kokoelman kaunokirjalliset palaset, esseet ja tutkielmat kuvailevat monipuolisesti Rekolaa runoilijana, aforistikkona, esseistinä, ystävänä, yhteistyökumppanina ja taiteellisena innoittajana.

Risto Ahdin ja Vilja-Tuulia Huotarisen esseissä runoilija kohtaa runoilijan. Kristina Carlsonin persoonalliset muistiinpanot ja aihiot liittyvät kirjoittamiseen ja ystävyyteen. Leena Krohn on valinnut kuusi kertomusta teoksestaan Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, jonka keskeisessä hahmossa kajastaa näköisyyttä Mirkka Rekolaan. Esseessään Ystäväni Donna Quijote Krohn erittelee fiktion ja todellisuuden suhteita tuossa teoksessaan. Liisa Enwald tutkiskelee Rekolan valloittavia Maskuja. Nuo humo­ristiset pienet elämänpituiset jutut muodostavat oman lajinsa Rekolan tuotannossa, mutta tutkija löytää myös yhtymäkohtia kirjailijan muihin teoksiin. Katja Seutu tarkastelee Rekolan runoudessa tärkeän vasta­kohta-­ajattelun purkautumisen lähtökohtia alkukauden kokoelmissa Syksy muuttaa linnut sekä Ilo ja epäsymmetria. Olli Marttilan proosakatkelmat ilmentävät hänen kokemuksiaan kirjoitus-­ ja kuvantekoprosessin vuorovaikutuksesta sekä Mirkka Rekolalta saatuja vaikutteita. Kalevi Aho pohdiskelee Rekolan aforis­mien valossa nykysäveltäjän ja yleensä taiteilijan vastuuta ja haasteita. Eila Kostamo kertoo vuosikymmeniä jatkuneesta, vaiheikkaasta kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä ja mieleenpainuneista kohtaamisista.

Runoteos maailman tilasta

”ihmisen lapsi on hauras //

jäätähti, joka sulaa lasiin /

pimeys, joka ensin ympäröi ja sitten peittää /

yritys, joka jää yritykseksi //

lapsi menee rikki, poikanen menee rikki, taimi /

menee, metsä ilmakehä menee”

Jäätyväinen on kirjoittamista siinä, mitä planeetallemme tapahtuu juuri nyt. Runoissa kuljetaan kauhun ja uhkan tuntemuksissa ja näkymissä, mutta etsitään mahdollisuuksia asettua uudelleen luonnon kiertokulkuun ja toivoon, kohdata siivekkäiden ja puiden katseet.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi. Jäätyväinen on hänen kolmas runokokoelmansa.

Runoja siirtymistä ja lepopaikoista.

"- - Tarvitaan tauko, joka on tyhjä kohta menemisen ja tulemisen välissä.

Tarvitaan verkkojen liitoskohtia, kuten typologioita. Kuten että on

täysin lehdettömiä oksia tai sellaisia, jotka ovat vihreitä mutta autioita tai

vihreitä mutta eivät yhtään autioita."

Katja Seudun neljännessä runoteoksessa suunnistetaan kesannon, joutomaan, rajatilan ja louhosten maastossa ja suuntaudutaan syrjässä olemisen, kuljeskelun, levähdyspaikkojen ja siirtymäreittien mukaisesti, etsitään osallisuutta ja ateriayhteyttä.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.

Runoja siirtymistä ja lepopaikoista.

"- - Tarvitaan tauko, joka on tyhjä kohta menemisen ja tulemisen välissä.

Tarvitaan verkkojen liitoskohtia, kuten typologioita. Kuten että on

täysin lehdettömiä oksia tai sellaisia, jotka ovat vihreitä mutta autioita tai

vihreitä mutta eivät yhtään autioita."

Katja Seudun neljännessä runoteoksessa suunnistetaan kesannon, joutomaan, rajatilan ja louhosten maastossa ja suuntaudutaan syrjässä olemisen, kuljeskelun, levähdyspaikkojen ja siirtymäreittien mukaisesti, etsitään osallisuutta ja ateriayhteyttä.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.

Kuuman ja kylmän maan veisuja.

Runoilijan veisu on Katja Seudun viides runoteos.

Se kääntyy menneiden aikojen puoleen ja tavoittaa sieltä sen, mitä on olla ihminen.

Runot asettuvat dialogiin psalmien ja niiden käännösprosessin kanssa.

”Yritin aloittaa aamun ajatuksella

ei ole kuoleman hätää.

Valo nousee horisontista

ennen kello yhdeksää,

juon kahvia, istun tässä,

mietin sanaa "tuonela".

Että sehän on hyvä sana,

eiköhän sitä voisi käyttää.

Kaikilla on sellainen omansa,

meidän on hyvä meille.”

Katja Seutu (s. 1973) on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Hän on ollut mukana muokkaamassa Psalmien kirjan nykysuomeksi Suomen Pipliaseuran VT2028 -hankkeessa. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.

Kokoelman kaunokirjalliset palaset valottavat monipuolisesti Rekolaa mm. runoilijana, aforistikkona, esseistinä sekä sävel- ja kuvataiteiden ymmärtäjänä.

Mirkka Rekolan kirjailijantyö kuuluu suomalaisen runouden mittaviin, uraauurtaviin saavutuksiin. Hänen esikoiskokoel­mansa Vedessä palaa ilmestyi 1954. Hänen runoutensa ja persoonansa karisma on vaikuttanut lukuisiin nuorempien polvien kirjoittajiin. Tämän kokoelman kaunokirjalliset palaset, esseet ja tutkielmat kuvailevat monipuolisesti Rekolaa runoilijana, aforistikkona, esseistinä, ystävänä, yhteistyökumppanina ja taiteellisena innoittajana.

Risto Ahdin ja Vilja-Tuulia Huotarisen esseissä runoilija kohtaa runoilijan. Kristina Carlsonin persoonalliset muistiinpanot ja aihiot liittyvät kirjoittamiseen ja ystävyyteen. Leena Krohn on valinnut kuusi kertomusta teoksestaan Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, jonka keskeisessä hahmossa kajastaa näköisyyttä Mirkka Rekolaan. Esseessään Ystäväni Donna Quijote Krohn erittelee fiktion ja todellisuuden suhteita tuossa teoksessaan. Liisa Enwald tutkiskelee Rekolan valloittavia Maskuja. Nuo humo­ristiset pienet elämänpituiset jutut muodostavat oman lajinsa Rekolan tuotannossa, mutta tutkija löytää myös yhtymäkohtia kirjailijan muihin teoksiin. Katja Seutu tarkastelee Rekolan runoudessa tärkeän vasta­kohta-­ajattelun purkautumisen lähtökohtia alkukauden kokoelmissa Syksy muuttaa linnut sekä Ilo ja epäsymmetria. Olli Marttilan proosakatkelmat ilmentävät hänen kokemuksiaan kirjoitus-­ ja kuvantekoprosessin vuorovaikutuksesta sekä Mirkka Rekolalta saatuja vaikutteita. Kalevi Aho pohdiskelee Rekolan aforis­mien valossa nykysäveltäjän ja yleensä taiteilijan vastuuta ja haasteita. Eila Kostamo kertoo vuosikymmeniä jatkuneesta, vaiheikkaasta kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä ja mieleenpainuneista kohtaamisista.

Runoteos maailman tilasta

”ihmisen lapsi on hauras //

jäätähti, joka sulaa lasiin /

pimeys, joka ensin ympäröi ja sitten peittää /

yritys, joka jää yritykseksi //

lapsi menee rikki, poikanen menee rikki, taimi /

menee, metsä ilmakehä menee”

Jäätyväinen on kirjoittamista siinä, mitä planeetallemme tapahtuu juuri nyt. Runoissa kuljetaan kauhun ja uhkan tuntemuksissa ja näkymissä, mutta etsitään mahdollisuuksia asettua uudelleen luonnon kiertokulkuun ja toivoon, kohdata siivekkäiden ja puiden katseet.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi. Jäätyväinen on hänen kolmas runokokoelmansa.

Runoja siirtymistä ja lepopaikoista.

"- - Tarvitaan tauko, joka on tyhjä kohta menemisen ja tulemisen välissä.

Tarvitaan verkkojen liitoskohtia, kuten typologioita. Kuten että on

täysin lehdettömiä oksia tai sellaisia, jotka ovat vihreitä mutta autioita tai

vihreitä mutta eivät yhtään autioita."

Katja Seudun neljännessä runoteoksessa suunnistetaan kesannon, joutomaan, rajatilan ja louhosten maastossa ja suuntaudutaan syrjässä olemisen, kuljeskelun, levähdyspaikkojen ja siirtymäreittien mukaisesti, etsitään osallisuutta ja ateriayhteyttä.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.

Runoja siirtymistä ja lepopaikoista.

"- - Tarvitaan tauko, joka on tyhjä kohta menemisen ja tulemisen välissä.

Tarvitaan verkkojen liitoskohtia, kuten typologioita. Kuten että on

täysin lehdettömiä oksia tai sellaisia, jotka ovat vihreitä mutta autioita tai

vihreitä mutta eivät yhtään autioita."

Katja Seudun neljännessä runoteoksessa suunnistetaan kesannon, joutomaan, rajatilan ja louhosten maastossa ja suuntaudutaan syrjässä olemisen, kuljeskelun, levähdyspaikkojen ja siirtymäreittien mukaisesti, etsitään osallisuutta ja ateriayhteyttä.

Katja Seutu (s. 1973) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.

Kuuman ja kylmän maan veisuja.

Runoilijan veisu on Katja Seudun viides runoteos.

Se kääntyy menneiden aikojen puoleen ja tavoittaa sieltä sen, mitä on olla ihminen.

Runot asettuvat dialogiin psalmien ja niiden käännösprosessin kanssa.

”Yritin aloittaa aamun ajatuksella

ei ole kuoleman hätää.

Valo nousee horisontista

ennen kello yhdeksää,

juon kahvia, istun tässä,

mietin sanaa "tuonela".

Että sehän on hyvä sana,

eiköhän sitä voisi käyttää.

Kaikilla on sellainen omansa,

meidän on hyvä meille.”

Katja Seutu (s. 1973) on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Hän on ollut mukana muokkaamassa Psalmien kirjan nykysuomeksi Suomen Pipliaseuran VT2028 -hankkeessa. Seudun runoja on käännetty saksaksi ja tšekiksi.