Käsissäsi on hauska tarinakokoelma. Tämä kirja on täynnä kertomuksia nuorta yritystä pyörittäneistä ihmisistä. Kirjassa kerrotaan lyhyiden kertomusten kautta, miten yrityksestä on tullut se mikä se on - kansainvälinen konserni. Yrityksen toimintaa kuvaavia tunnuslukuja et löydä, vaan ihmisten kokemuksia, koska ne ovat kertomisen arvoisia. Allu Group Oy ja sen tytäryhtiöt muodostavat kansainvälisen konsernin, jonka alkuvaiheet sijoittuvat 1980 luvun puoleenväliin. Allu on 100 % perheyhtiö, jonka 40 vuoden historian ensimmäisiä 20 vuotta kuvataan tässä kirjassa hauskasti tarinoiden kautta.
Nuoruus Joensuun Mäntylässä ja Rantakylässä.Muistoja ja tarinoita nuoruudesta, kun kaikki oli vielä mahdollista.Kuinka jo lapsena auktoriteetteja kyseenalaistaneesta ja opiskelun oppikoulussa ja lukiossa vasemmalla kädellä hoitaneesta nuoresta kasvoi opiskelun tavoitteen ymmärtänyt nuori.
Helsingistä Hollolaan ja maailmalle.Tositarinoita nuoren yrittäjän alkutaipaleelta, kun näin nälkää ja olin oikeuden päätöksellä varaton.Vain usko parempaan tulevaisuuteen, omiin kykyihin ja usein täydellinen tietämättömyys vei monien vaikeuksien läpi.Yritys menestyi ja sai huomiota.Sijoittajat kiinnostuivat.
Kirjasarjan viimeinen osa sisältää tositarinoita nopeasti kasvavan ympäristötekniikkaan erikoistuneen yrityksen ensimmäisiltä kahdelta vuosikymmeneltä. Markku Jonninen oli silloin yrityskonsernin operatiivisessa johdossa toimitusjohtajana. Tämä on samalla oma henkilökohtainen tarinani yrittäjänä ja perheenisänä. Ilman veljen ja isän osaamista ja työpanosta kaikki olisi kaatunut jo varhain. Kolmen yrittäjän tarina.
Muistelmia lapsuudesta.Kuinka jo lapsena auktoriteetteja kyseenalaistanut, maailmaa ihmetellyt ja tapahtumia mieleen painanut poika, tutkii ympäristöä päästäkseen selville, miten maailma toimii.