Rikhard Palm – författare

–Vai pappi! Rolle oikaisee: –Ei kun Lappiin…Lappiin! –Tämä onki ensimäinen kerta ko olen pappia kyytissä! Matkalla kuski kysyy uteliaana: –Onko kulta karannut, vai hävinnyt! Rolle vai hymyili kysymykselle salaperäisesti. Sitten Rovaniementien risteyksessä auto pysähtyy. –Pääset tähän asti! Rolle jää kyydistä ja heittää reppunsa selkään huu-taen kuskille: –Hyvä, kiitos kyyvistä! Auton mentyä Rolle mietti: –Tais olla hyönteistutkija ku oli niin taittunut kuulo! On vihdoinkin hiljaisuus, Rolle kävelee pohjoisen suuntaanja saapuu paikkaan missä on kauppa. Menee pihaan ja näkeePortailla istuvan vanhan miehen, jolla on kädessäänavaamaton kirjekuori, josta hän näyttää olevan mielissään. Hän yllättää Rollen, kysyen: –Päivää Rolle! Tulitkos taksila? Rolle häkeltyy, mutta saa kuitenkin sanottua: –En tullu, kuinka niin? –Kysyin vain! –Saitkos rakkauskirjeen? –Kerron sen tässä… Hei, minun nimi on Keorke Valo! Rolle ei jää odottamaan vastausta, vaan hilpaisee kauppaanostamaan eväitä, ja olutta. Hän sulloo ostokset reppuunsa,paitsi oluet. Keorke istuu vielä samassa asennossa portailla mutta ilme vähän muuttuu kun näkee Rollen oluet. Keorke tuijottaa anovasti, ja Rolle ojentaa hänelle oluen. Kiitokseksi Keorke nyökkää syvään, ja sitten näyt-tääkirjettään Rollelle, sanoen: –Ministeripostia tämä on! Rolle osoittaa kirjettä kysyen: –Mitäs siinä sanotaan? Keorke juo yhtäkyytiä pullon tyhjäksi. Rolle sanoo: –Sulla tais olla jano! Mitäs siinä kirjeessä sano-taan? –Eehämmie vielä…olen oottanu tätä kiriettä 10 vuotta! Rolle ihmettelee: –Oho, jopas on ruosteiset pyrokratian rattaat! Vai tuliko se niin kaukaa? Samassa Keorke nousee ja kaivaa takataskustaan vanhanryppyisen kirjeen, vilauttaen sitä Rollelle. Rollea kiinnostaa ja Keorke puhkesi kertomaan: –Mie tehin anomuksen siittä että, vuorokautta pitennettäisnelihhänkymmehnenkahekshan tunthin! –No, miksi niin? Rolle ihmetteli. –Siksikö kakskytäneliätuntisesta vuorokauesta eiriitä aikaa harrastukshin! –Jaha, vai sillä lailla! että 48-tuntinen vuorokausi! No, mikäs sinun se vappaa-ajan harrastus olisi? –Siinäpä se itea just onki! Ei riitä aikaa harrastaa. Rolle tulee vain uteliaammaksi: –No, mitä sitten teet, hyvä mies? –En mithän, ja siksi otin ommaa lommaa! –Jaa mistä? –Mielisairaalasta! Vastas Keorke hymyhuulin. Rolle nousee säikähtäen ja keksii pikasyyn läh-töönsä. –Olipa mukava rupatella, mutta maantie kuhtuuki jo kulukuria! Keorke huomaa Rollen säikähtäneen ja sanoo lep-poisasti: –No, mihis sitä niin kiire tuli? En kereny sanoa ettäolen mielisairaalassa töis-sä, johtajana! Istu alas vielä, niin aukasen tämän ministerikirih-heen! Rollea nolostuttaa, yrittää puolustella sanoen: – Enhän minä minnekkään, oikasin vain näitä-puutuneita jäseniä! Käyden taas istumaan Keorken viereen. Keorke laittaa kirjeensätakaisin takataskuunsa, jat-kaen keskustelua: –Sitähän mieki! Sitten ottaa taas kirjeen esille, ja avaa sen, menee totiseksi. Hän tuijottaa kirjettään tovin, sanomatta mitään, vähään aikaan. –Anteeksi, en ole ajatustenlukija! Rolle täräyttää, odottaen Keorken lukevan kirjeen mutta mieson aivan hiljaa, ja sitten ojentaa Rollelle kirjeen, joka lukee ääneen: –Arvoisa johtaja Valo! Emme ole päässet niin pitkälle että, asianne olisi meilläkäsittelyssä, mutta saanen suurella ilolla ilmoittaa ettäasianne olevan jo jonotuslistalla Herra Vapaa-AjanMinisterille, palaamme piakkoin asiaan! Kunnioittaen Vara-Apulais-Sihteeri Suhari. –No, voi senkin pelastus! Keorke on harmis-saan,matkien kirjeen lausetta: –Saanen suurella ilolla ilmoittaa…Pyh! Tästä jos ilo vielä paranee niin pilalle menee! Johtaja on selvästikin pettynyt kirjeeseen muttei ole vihainen,nyt Rolle yrittää lohduttaa miestä: – Olihan siinä ainaki yksi valopilikku! Johtaja katsoo Rollea: –Niin että mikä ja missä? Rolle näyttää kirjettä osoittaen sormella erästä koh-taa, lukien sen: –Arvoisa johtaja Valo! Rolle antaa kirjeen takaisin Keorkelle, joka laittaa senpovitaskuun. –Kesti kymmenen pitkää vuotta oottaa tätä kiriet-tä,yks ainoa valopilikku…no, hyvväähän kannat-taa oottaa! Keorke ja Rolle istuvat hetken hiljaisina, kunnes Keorke alkaataas kertomaan mietteitä kirjeestä, Rol-le kuuntelee: –Kyllähän se kismittää… Rolle katsoo Keorkea silmiin: –Niin mikä? Keorke katsoo taivaalle: –Ko siittä neliänkymmenenkaheksantuntisesta vuorokauesta eiole hyötyä, eikä palion nautintoa ennää! –No miksei olisi? Keorke selvittää kurkkuaan, ja jatkaa: –Ajatteleppa tätä: Anomuksen vastauksen saa-minen kesti 10vuotta, siihenkö että mie sain vas-tauksen kirihheen muo’ossa! –Ja sitten vielä kaiken kukkuraksi, jos se hyväk-sythän, niinsiittäki vielä mokomat 10 vuotta! Ennenkö se panhan täytänthön, se on yhtheen-sä neliäkytävuotta,eikä siinä vielä kaikki: Sillä välillä tämä…osoittaa peukalolla rintaansa… Valopilikku kerkeää viettää satavuotiskekkerei-tä,ilimanmithän vappaa-ajan harrastuksia! Ja se-se olis sääli! –Hithaita non herrojen kiihreet! –Harmi vain ko se anomus ei mene meän omien lakien mukhan! Rolle äimistyneenä: – Onko oma lakiki täällä? –Ompa tietenki, laki joka tunturilla! Sanottuaan Keorke katsoo taivaalle ja vaipuu hil-jaisuuteen. Rolle katsoo myös, ja sanoo: –Niin, tosiaan, empä tullut ajatelleeksi sitä! –Se oli tosi viisaasti sanottu! Rolle menee vielä sisään kauppaan ja ostaa tupak-kaa.

Kesäkuinen iltapäivä Pohjois -Karjalan pienessä Nuukavaarassa. Siellä kauniin Pielisen rannalla asuvat eläkeläiset Aukusti ja Elviira Hyterö perheineen. Heillä on kotieläimenään Aapeli niminen pässi. Heidän aikuiset kolmospoikansa ovat jo kolmekymppisiä iältään. Henrikki, Eetu ja Simo eivät ole kouluja käyneet ja asuvat vielä kotonaan Nuukavaarassa Elämä on taas ennallaan Nuukavaarassa Pielisen rannalla Aukusti Hyterön kotona. Kun Aukusti on juuri pääsyt lomalle Lepolasta jossa hän on ollut hermojaan lepuuttamassa useaan otteeseen kesän aikana. Nyt hän on ihan normaalin oloinen, saa nähdä kuinka kauan. Nyt koko perhe, Aukusti, Elviira ja heidän aikuiset kolmospojat Eetu, Simo ja Henrikki ovat kahvia juomassa. Aukusti aloittaa keskustelun kysyen Eetulta. - Mitäs tänne Nuukavaaraan poissa ollessani kuuluu, kerrohan uutisia? - Ei tänne sen kummempaa, sinuva ovat kyllä kyselleet. Oomme sanoneet että oot Göötteborissa Ventteri luona käymässä, muuten täällä on vietetty hiljaiseloa. Simo jatkaa Herkko Kovalevystä. - Herkko soitti ja oli pettynyt Tangomarkina kokemuksestaan. Sano ettei se kilipailu menny ihan suunnitelman mukkaan. Aukusti ihmetellen. - No, mikä meni pieleen? Tiijän että sillä pojalla on kykyjä. - Sano että pitäsi suunnitelmat tehä jäläki kätteen ettei korkeilta puttoisi. - Sehän olisi arkkitehtuuria se. No, miten Herkon kävi? - Haaveet Seinäjoen tangokuninkuuvesta karkasi jo semifinaalissa, juuri siinä vaiheessa ku Herkko alako jo uskomaan finaaliin pääsystä niin sillon tie nousi pystyyn. - Olipa huono säkä. - Niin oli. Herkko syytti epäonnistumistaan sinun veljesi Ventterin sitä Göötteborissa keksimää ruosinsuomalaista koreogafiaa. - Miten niin ? - Kotona peilin eessä se keilutus näytti Herkosta sopivalta, mutta eihän ne tuomarit siellä ymmärtäneet sitä. Siellä ei rokata tangoa, luulivat että se on ruotsinsuomalainen kananmunan vatkaus kikka. Herkko oli tietenki pettynyt. - Ei ne sitten ymmärrä hyvän päälle mittään. - Entä mitä se Herkko nyt aikoo, jatkaako laulamista? - Ei, se löi hanskat naulaan ja suutuspäissään aiko muuttaa Kanariansaarille. - Että semmosta kuuluu Herkolle. - Jaaha, oliko vielä muuta ? Henrikki kertoo myös. - Me pojat ei olla vieläkää saatu töitä. Eipä silti me olla etittykkää. - No sehän on ihan hyvä juttu. - Miten niin? - Sillohan minä pääsen helepommalla, eikä Elviiran tarte kaikkia talloustöitä yksin tehä. Aukusti nauraa piippua poltellen. Elviira on kuunnellut sivusta Aukustin ja poikijen keskustelua ja haluaa hänkin sanoa. - Kuulkaa te laiskimukset, nyt pittää ääni muuttuva kellossa. Tästä lähin minä jaan teille toiminta vuorot ja sillä siisti. Pojat ovat hiljaa mutta Aukusti vastustelee. - Helekatti, elä, elä sinä ruppee heti tekemistä tyrkyttämmään. Ei pijä arvokasta joutenolon aikaa tekemisellä pilata. Otetaan iisisti vielä tämä kesä, tässähän hiki ja uupumus tullee jo pelekästä kuuntelusta. Mutta koitan kestää ko otan vähän tuotarömpöttiä niin aivot siivilöi pois tuommoset työn teko aikeet. - Kuule sinä Nuukavaaran isäntä, luuletko että meijän kaikki hommat toimii nappia painamalla, häh? - En luule, mutta tiijän, ihan niinko ennenki. - Oot sinä semmonen vipeltäjä kettu että aina luikertelet ja keksit tekosyitä. Nyt pitäsi mennä Porokylässä käymään ruoka ostoksille. - En jouva, mee poikijen kanssa. - Pitihän se arvata ettet tietenkää jouva. No minkähän takia?