Tapiiri sohvapöydän alla

Jouluna vuonna 1968 alkoi Sesse Koiviston elämässä neljännesvuosisadan kestävä kausi eläinten parissa. Hänen miehensä Ilkka Koivisto aloitti työnsä eläintarhan johtajana, ja koko perhe muutti Korkeasaareen vanhaan puuhuvilaan.

Korkeasaaressa ei vielä tuohon aikaan ollut orpojen ja sairaiden eläinten ympärivuorokautista hoitoa, joten jo ensimmäisenä keväänä Koivistojen kodista tuli villieläinten turvapaikka. Työtä riitti, ja aina välillä sattui kommelluksia, joille saattoi nauraa vasta jälkeenpäin. Mutta ennen kaikkea eläimet tuottivat hoitajilleen iloa. Kiintymys oli molemminpuolista ja saattoi kestää hoidokkien koko elämän ajan.

Kun eläimet eivät olleet enää ylimääräisen hoivan tarpeessa, ne siirrettiin takaisin eläintarhaan. Niinpä perheen lapset vaativat myös ikiomia lemmikkejä, ja talo olikin täynnä juoksevia, lentäviä, matelevia ja uivia eläimiä.

Sesse Koivisto (s. 1932) on kirjoittanut vuosien myötä syntyneistä omista sekä myös ulkomaalaisten kollegojen eläinkokemuksista useita kirjoja.