Kolme tärkeintä asiaa

AvMikko Kalajoki

Ljudbok
Finska, 2019

153 kr

Lyssna direkt i Bokus Reader – eller ladda ned till din enhet

Fler format och utgåvor

Beskrivning

Jokainen perhe on katastrofialue. Taru lähtee varhaiskeski-iän kriisissään Argentiinaan oikealle katastrofialueelle pelastamaan merikilpikonnien munia. Perheen pääksi jää vastoin tahtoaan isäpuoli Jukka, viittäkymppiä lähestyvä yhtenäiskulttuurin reliikki, joka työpaikallaan tuntee olevansa nuorempien kollegoiden seassa kuin tositelevisio-ohjelmaan pelleksi hankittu sivuhahmo. Iltaisin hänellä on toisessa kädessä kaukosäädin ja toisessa yhä useammin pullo. Perheen kuopus Saku ei oikein hallitse sanoja, ei paperilla eikä ääneen lausuttuna, mutta pallo hänellä pysyy hallussa. Öisin hänen päähänsä ilmestyy Zlatan Ibrahimovicia muistuttava hahmo, joka ensiksi tukee, sitten opastaa ja lopulta käskee. Isosisko Heini yrittää elää jopottomana jopokaveriensa maailmassa ja saa hiljalleen kaikesta tarpeekseen. Kun äitiä ei kuulu takaisin, hän päättää laittaa perheen asiat kuntoon. Sillä kuka muukaan sen tekisi? Mikko Kalajoen esikoisromaani Kolme tärkeintä asiaa on humaani ja tragikoominen tarina perheen hajoamisesta, nykyajan vaatimuksista ja maailman parantamisesta. Se kertoo ihmisistä, jotka ovat aidoimmillaan horjahtaessaan.

Produktinformation

Hoppa över listan

Mer från samma författare

Hoppa över listan

Du kanske också är intresserad av

Risto Isomäki - Con rit, Ljudbok

Con rit

Risto Isomäki

Ljudbok
2020

169 kr

Hans Rosenfeldt, Michael Hjorth - Hylätyt, Ljudbok

Hylätyt

Hans Rosenfeldt, Michael Hjorth

Ljudbok
2018

382 kr