”En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni.”

Eräänä joulukuisena keskiviikkona kaksi rikospoliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. ”Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia.” Sisar on tehnyt itsemurhan. Tutkijana ja toimittajana työskennellyt Kirsti oli kärsinyt masennuksesta, mutta lopullisuudessaan uutinen tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää.

Kysymyksiin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan.

”En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni.”

Eräänä joulukuisena keskiviikkona kaksi rikospoliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. ”Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia.” Sisar on tehnyt itsemurhan. Tutkijana ja toimittajana työskennellyt Kirsti oli kärsinyt masennuksesta, mutta lopullisuudessaan uutinen tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää.

Kysymyksiin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan.