”Pidin lappuhaalareita heti alusta asti. Olivathan ne kovin löysät vielä siinä vaiheessa, mutta minä olin niin kovasti raskaana, etten välittänyt asiasta.”

- Et kai sinä nyt tosissasi harkitse, että pidät sen?
- En minä tiedä, mitä tehdä. Sinäkö vain päätät, eikä asiasta edes keskustella?
- Mitä keskustelemista tässä on? En minä halua lasta näin nuorena.
- No en minä voi noin vain päättää tappaa ihmistä.
- Vittu se mikään ihminen vielä ole. Se on kasa soluja.

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.

Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?

Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.

Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.

Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?

Aino Leppänen (s. 1982) on kempeleläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Pitkään kirjoittamista harrastanut kolmen lapsen äiti harrastaa joogaa, kutoo villasukkia ja laulaa mielellään. Omakohtainen Positiivinen yllätys on hänen esikoisromaaninsa.

”Pidin lappuhaalareita heti alusta asti. Olivathan ne kovin löysät vielä siinä vaiheessa, mutta minä olin niin kovasti raskaana, etten välittänyt asiasta.”

- Et kai sinä nyt tosissasi harkitse, että pidät sen?
- En minä tiedä, mitä tehdä. Sinäkö vain päätät, eikä asiasta edes keskustella?
- Mitä keskustelemista tässä on? En minä halua lasta näin nuorena.
- No en minä voi noin vain päättää tappaa ihmistä.
- Vittu se mikään ihminen vielä ole. Se on kasa soluja.

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.

Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?

Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.

Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.

Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?

Aino Leppänen (s. 1982) on kempeleläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Pitkään kirjoittamista harrastanut kolmen lapsen äiti harrastaa joogaa, kutoo villasukkia ja laulaa mielellään. Omakohtainen Positiivinen yllätys on hänen esikoisromaaninsa.

”Pidin lappuhaalareita heti alusta asti. Olivathan ne kovin löysät vielä siinä vaiheessa, mutta minä olin niin kovasti raskaana, etten välittänyt asiasta.”

- Et kai sinä nyt tosissasi harkitse, että pidät sen?
- En minä tiedä, mitä tehdä. Sinäkö vain päätät, eikä asiasta edes keskustella?
- Mitä keskustelemista tässä on? En minä halua lasta näin nuorena.
- No en minä voi noin vain päättää tappaa ihmistä.
- Vittu se mikään ihminen vielä ole. Se on kasa soluja.

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.

Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?

Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.

Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.

Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?

Aino Leppänen (s. 1982) on kempeleläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Pitkään kirjoittamista harrastanut kolmen lapsen äiti harrastaa joogaa, kutoo villasukkia ja laulaa mielellään. Omakohtainen Positiivinen yllätys on hänen esikoisromaaninsa.