Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin

Suomenkielinen kirjallisuus kesän 1944 ratkaisutaisteluista on runsasta, mutta venäläinen näkökulma puuttuu usein kokonaan. Tämä silminnäkijäkuvauksiin ja laajoihin arkistomateriaaleihin perustuva historiateos kuvaa sitä, miten sota nähtiin ja koettiin rintamalinjan toisella puolella.

Kirja kertoo suurhyökkäyksestä Karjalankannakselle puna-armeijan rivimiehen näkökulmasta, puna-armeijan tavoitteista ja tappioista sekä siitä, millaisina vastustajina suomalaisia pidettiin.

Kirjan lähteinä ovat aineistot Venäjän Puolustusministeriön keskusarkistosta, Venäjän keskuskuva-arkistosta, Venäjän tykistömuseosta, Venäjän merivoimien keskusarkistosta sekä kirjailijan vuosina 2000-2014 Pietarissa tekemistä veteraanihaastatteluista.

Ennen kesäkuuta Neuvostoliitolla oli Kannaksella vain kolme divisioonaa. Touko-kesäkuun aikana 1944 keskitettiin Leningradin alueelle 24 divisioonaa, 2 tykistödivisioonaa, 6 panssariprikaatia, 8. Panssarirykmenttiä, 8 rynnäkkötykkirykmenttiä, 146 patteristoa ja noin 1 500 lentokonetta. Neuvostojoukkojen kokonaisvahvuus ennen hyökkäyksen alkua oli noin 270 000 miestä, 450 panssarivaunua, 170 rynnäkkötykkiä ja noin 1 600 kenttätykkiä sekä yli 100 rannikkotykkiä. Murtoalueella oli keskimäärin 200 tykkiä rintamakilometrillä.

Suomalaisia oli Kannaksella hyökkäyksen alkaessa 100 panssarivaunua, 25 rynnäkkötykkiä ja 289 kenttätykkiä. Koko Suomen ilmavoimilla oli rintamakäytössä kaikkiaan 209 lentokonetta, joista etulinjan taistelukoneita oli noin 50. Määrävahvuuksien mukaan suomalaissotilaita oli Kannaksella 75 000, mutta kun heistä noin 5 % oli maanviljelyslomilla, suomalaisten todellinen vahvuus Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 oli noin 70 000 miestä.

Bair Irincheev on helsinkiläinen sotahistorian tutkija, kirjailija ja Kannaksen sotamuseon johtaja. Irin-cheev on aiemmin julkaissut mm. teoksen Talvisota venäläisin silmin sekä yhdessä Sergei Larenkovin kanssa teoksen Sodan pitkät varjot - taistelujen jäljet ennen ja nyt.