Mykkä huuto

”Oletko nähnyt elokuvia, joissa joku herää aaveena, mutta ei itse tiedä olevansa kuollut? Sellaiselta minusta tuntui, kun huomasin ihmisten katsovan suoraan lävitseni. Yritinpä miten kovasti tahansa anoa ja huutaa, en saanut heitä huomaamaan minua.”
Vuonna 1988 kaksitoistavuotias Martin Pistorius palasi koulusta valittaen kipeää kurkkuaan. Hän ei koskaan palannut takaisin kouluun. Mystiset oireet valtasivat Martinin kehon. Kahdeksantoista kuukauden kuluessa sairaus vei häneltä sekä puhe- että liikuntakyvyn täysin.

Lääkärit olivat neuvottomia ja kertoivat Martinin vanhemmille, että tunnistamaton rappeumasairaus oli saanut pojan taantumaan vastasyntyneen tasolle. Lopulta Martin vajosi kooman kaltaiseen tilaan eikä enää reagoinut ulkoisiin ärsykkeisiin. Hänen ei ennustettu elävän kauan.
Kukaan ei tiennyt, että vaikka Martinin keho pysyi täysin halvaantuneena, hänen mielensä palasi viiden vuoden kuluttua eloon. Vain tajutakseen elävänsä pahimmassa mahdollisessa painajaisessa.

Martin ei kyennyt kertomaan kenellekään, että sairaalasängyssä makaavan, mihinkään reagoimattoman kehon sisällä eli vankina ajatteleva ja tunteva ihminen, joka oli tietoinen kaikesta ympärillään tapahtuvasta.

Martin Pistoriuksen matka takaisin elämään oli hidas ja raskas. Maailmanmenestykseksi nousseessa kirjassaan hän kertoo itse noista kahdestatoista pitkästä vuodesta, väärän diagnoosin vahingollisuudesta, julmien hoitajien väkivallasta ja kommunikointikyvyn puutteen aiheuttamasta tuskasta. Mutta kirja on myös ainutlaatuinen kertomus toipumisesta, sitkeydestä, uuden yhteyden löytymisestä, rakkaudesta ja elämän voitosta.