Rautaratsun selässä

AvJuho Hämäläinen

Ljudbok
Finska, 2020

169 kr

Lyssna direkt i Bokus Reader – eller ladda ned till din enhet

Beskrivning

Jyväskyläläinen Rajuilma oli Eppujen, Dingon ja Popedan aikalainen ja kohubändi, joka järkytti vanhoillisia piirejä suorasukaisilla saatananpalvontaa ja seksiä käsitelleillä sanoituksillaan.

Kun kiimaisen hirvilauman keulassa ollut alfaurosten kuningas Rane Rautiainen komensi Piiskaakappaleessa lyömään kovempaa, ei jäänyt epäselväksi, että nyt oli tosi kyseessä.

Rajuilma oli reilusti aikaansa edellä esittäessään heavyvaikutteista rockia suomen kielellä jo 1980-luvulla. Raskaan rockin ja suomen yhdistelmä tuli salonkikelpoiseksi vasta 2000-luvun alussa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden ja Mokoman lyötyä läpi. Rajuilman osalta juna oli tuolloin jo mennyt. Sen testamentiksi jäänyt ainoa kokopitkä vuodelta 1990 on suomalaisen rockin unohdettu järeä klassikko.

Rajuilman kohtaloksi koituivat jääräpäinen asenne ja soittajien hillittömät elämäntavat. Rajuilman taru päättyi lopullisesti vuonna 2008 yhtyeen kitaristin itsemurhaan.

Rautaratsun selässä - Rajuilman nousu, uho ja tuho on yhtä aikaa rouhea bändihistoriikki ja varoittava opaskirja siitä, miten rockyhtyettä ei ainakaan kannata pyörittää.

Juho Hämäläinen on muuramelainen toimittaja ja kitaristi, joka näki Rajuilman ensimmäisen kerran herkässä teini-iässä Jyväskylän Lounaispuistossa kesällä 1987.

Produktinformation

Hoppa över listan

Du kanske också är intresserad av

Lars Kepler - Medusa, Inbunden
  • Nyhet
Del 11

Medusa

Lars Kepler

Inbunden, 2026

269 kr

Peter Englund - Om att misslyckas, Inbunden
  • -17%

Om att misslyckas

Peter Englund

Inbunden, 2026

4,1 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(17)

199 kr239 kr

Lars Kepler - Medusa, Ljudbok
  • Nyhet
Del 11

Medusa

Lars Kepler

Ljudbok
2026

149 kr