Keith Armstrong

AvJuhavaltteri Salminen

Ljudbok
Finska, 2026

250 kr

Lyssna direkt i Bokus Reader – eller ladda ned till din enhet

Fler format och utgåvor

Beskrivning

Suomalaisen jalkapallon kultasormen tarina.

Yhdeksän jalkapallon Suomen mestaruutta voittanut Keith Armstrong kertoo, mitä menestys on vaatinut ja mitä tapahtuu Suomi-futiksen kulisseissa.

Kesällä 1979 Newcastle Unitedin nuori lupaus Keith Armstrong päätyi sattumien kautta Suomeen. Lyhyeksi lainajaksoksi tarkoitetusta pestistä alkoi neljän vuosikymmenen menestyskulku, jonka aikana Armstrong juhli mestaruuksia ja sarjanousuja ja tuli tunnetuksi koko kansan Kekenä.

Pitkä ura ei kuitenkaan ollut pelkkää juhlaa, eikä futispomojen sanaan ollut aina luottamista. Armstrongin pöydällä oli esimerkiksi sopimustarjoukset ruotsalaisen suurseuran ja Suomen maajoukkueen valmentamisesta. Kun Armstrong valitsi maajoukkueen, Palloliitto söikin sanansa ja kumpikin mahdollisuus kariutui.

Nyt Armstrong kertoo avoimesti, itseään ja muita säästelemättä menestyksestään, tekemistään virheistä ja polttamistaan silloista.

Juhavaltteri Salminen (s. 1990) on turkulainen toimittaja ja kirjailija, joka on muun muassa kirjoittanut Peter Kotilaisen elämäkerran Sankari ja kapinallinen sekä käsikirjoittanut suositun podcastin Kari Kanala maailman futiksen jäljillä.

Produktinformation

Hoppa över listan

Mer från samma författare

Hoppa över listan

Du kanske också är intresserad av

Malin Nordström - Kalla mig syster, Pocket
  • -30%
Del 1

Kalla mig syster

Malin Nordström

Pocket, 2026

5,0 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(1)

69 kr99 kr

Carina Bergfeldt - En dag ska vi återvända, Inbunden
  • -21%
Del 1

En dag ska vi återvända

Carina Bergfeldt

Inbunden, 2026

4,8 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(22)

189 kr239 kr

Tone Schunnesson - Ultravåld, Inbunden
  • -19%

Ultravåld

Tone Schunnesson

Inbunden, 2026

4,1 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(7)

209 kr259 kr

Alison Espach - Bröllopsgästerna, Pocket
  • 4 för 3

Bröllopsgästerna

Alison Espach

Pocket, 2026

3,3 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(9)

99 kr