Väylän tyyneen pintaan heijastuu vastarannan vaarat. Naapurimaan puolelta loistava ilta-aurinko värjää maiseman punertavaksi. Sen säteet muodostavat veden yli kulkevan aurinkosillan, joka ulottuu kotimaan rantaan asti. Vaikka joen pinta näyttää tyyneltä, on sen virta voimakas. Yläjuoksulta tulevat vedet painavat sitä voimalla merta kohti. Väylään vedet tulevat kaukaa lapista, jopa kolmen pohjoismaan vedet ovat yhtyneet samaksi virraksi. Tuntureiden laelta, missä porolaumat kulkevat vapaina ja riekot räpistelevät vaivaiskoivujen risukoissa etsien ruokaa koivujen urvuista, sieltäkin puhtaat tunturipurot syöksevät vetensä samaan lähteeseen. Vedet kulkevat läpi autiomaiden, yö usvaan verhoutuneen suovillapumpulien peittämän suon. Aamuauringon valossa kasteesta kimaltavan niityn, missä harmaita latoja ympäröi horsmien ja kukkivien angervoiden matto. Se virtaa läpi vehmaiden viljapeltojen ja kylien. Nuo rannat, joiden uomissa vedet ovat kulkeutuneet tuhansia vuosia, voisivat myös kertoa tuhansia tarinoita asukkaista ja heidän elämästään virtojen varrelta. Ne voisivat kertoa, luonnon kauneudesta, mutta myös sen ankaruudesta. Sodasta ja rauhasta.
