Kuokka ja kannel

Kauan odotettu evakkojen eepos

Kuokka ja kannel, kaksiosaisen ortodoksievakkoeepoksen ensimmäinen osa, korvaa näihin päiviin hellityn myytin runon ja laulun ja kanteleen kotimaasta totuudella, joka on ankara ja hurja, vaan ei välttämättä sen runottomampi eikä vähemmän kaunis.

Sotien jälkeen Neuvostoliitolle luovutetulta alueelta Kanta-Suomeen sijoitetut livvinkieliset siirtokarjalaiset, aikansa maahanmuuttajat, kestivät paikoin hyvinkin nurjan vastaanoton ja ryssittelyn ja nousivat lopulta jörön suomalaisuuden rikkaudeksi kauniiden kirkollisten perinteittensä, laulunomaisen kielensä, lapsenomaisen elämänilonsa ja raatajaluontonsa voimalla. Suuren evakkoeepoksen ensimmäisessä osassa Suomi on vasta itsenäistynyt. Kannas, Viipuri, puolet Laatokasta ja Raja-Karjala, harmaiden salokylien ja vinoristikirkkojen maa ovat vielä osa sitä. Valtion itäisimmässä kolkassa, puna-armeijan saartamassa, länteen pakenevan ihmisen jalan muotoisessa "Hyrsylän mutkassa" elävä Malanja, iloluontoisen sepän uskovainen vaimo, mielistyy äkisti nuoreen rajavartijaan. Siitä alkaa Kristuksen ja ihmisen, hyvän ja pahan taistelu tyypillisessä ortodoksisielussa. Samaan aikaan koko pitäjä aloittaa kirvein ja kuokin taistelun pääsystä kehityksessä muun maan rinnalle.

Heikki Turunen on verenperimältään Karjalaisia itsekin. Kuokka ja kannel on osa Suomen tasavallan syntytarinaa, suuri kertomus Karjalan evakoista.