1Q84

AvHaruki Murakami

E-bok
Finska, 2015

118 kr

Läs direkt i Bokus Reader – eller ladda ned till din enhet

Fler format och utgåvor

Beskrivning

Haruki Murakamin pääteos 1Q84 on samaan aikaan rinnakkaisissa todellisuuksissa liikkuva fantasia, rakkaustarina ja huikea seikkailukertomus.

On vuosi 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka sivutyönään murhaa väkivaltaisia miehiä. Työkeikalla Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan, ja kuski neuvoo hänelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Tikkaat kiivettyään Aomame huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen, jonka taivaalla on kaksi kuuta.

On vuosi 1Q84. Matematiikanopettaja Tengo muokkaa oudosta käsikirjoituksesta menestysromaanin. Kirjailijaksi väitetystä teinitytöstä Fuka-Eristä tulee tähti, mutta mystisestä lahkosta paennutta tyttöä ei maine kiinnosta. Kun Fuka-Eri katoaa ja Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta, nyrjähtää todellisuus raiteiltaan.

Haruki Murakamia (s. 1949) on jo ehditty verrata ties kehen: Austeriin, Salingeriin, Chandleriin, Borgesiin. Japanissa hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja hän on siellä etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Myös Murakamin kansainvälinen suosio on huikea.

Produktinformation

Hoppa över listan

Mer från samma författare

Haruki Murakami - Norwegian wood, Pocket

Norwegian wood

Haruki Murakami

Pocket, 2018

3,9 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(20)

99 kr

Haruki Murakami - Kafka på stranden, Storpocket

Kafka på stranden

Haruki Murakami

Storpocket, 2023

5,0 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(2)

219 kr

Haruki Murakami - Sputnikälskling, Pocket

Sputnikälskling

Haruki Murakami

Pocket, 2018

4,1 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(7)

99 kr

Haruki Murakami - Norwegian Wood, Häftad

Norwegian Wood

Haruki Murakami

Häftad, 2001

4,7 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(7)

149 kr

Haruki Murakami - Kafka on the Shore, Häftad

Kafka on the Shore

Haruki Murakami

Häftad, 2005

4,5 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(6)

139 kr

Hoppa över listan

Du kanske också är intresserad av

Haruki Murakami - 1Q84, E-bok

1Q84

Haruki Murakami

E-bok
2015

118 kr

Pascal Engman - Kriget, Inbunden
  • -24%
Del 2

Kriget

Pascal Engman

Inbunden, 2026

4,8 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(54)

189 kr249 kr

Tone Schunnesson - Ultravåld, Inbunden
  • -19%

Ultravåld

Tone Schunnesson

Inbunden, 2026

4,1 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(33)

209 kr259 kr

David Szalay - Kött, Inbunden
  • -23%

Kött

David Szalay

Inbunden, 2026

4,2 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(30)

199 kr259 kr

Stine Bolther, Line Holm, Jussi Adler-Olsen - Döda själar sjunger inte, Pocket
  • 4 för 3
Del 11

Döda själar sjunger inte

Stine Bolther, Line Holm, Jussi Adler-Olsen

Pocket, 2026

4,7 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(20)

69 kr