Lajinsa viimeinen.

Ensimmäinen elämäkerta suomalaisen teatterin suurmiehestä ja riitapukarista. Jouko Turkka oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtään hänen ohjaamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.

Palkittu tietokirjailija Kai Häggman avaa tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä.

Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei hänen kanssaan voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Tämä toistui myös aikuisena. Turkka oli epäsosiaalinen, mutta mielellään julkisuudessa. Paradokseja riitti.

Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä. Hän muistutti usein, että ihminen oli syntynyt kusen ja paskan välistä ja loppu olikin pelkkää alamäkeä.

Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana. Häggman on ylpeä siitä, että hän on elättänyt itsensä yli 40 vuotta akateemisilla pätkätöillä, kirjoja kirjoittamalla.

Lajinsa viimeinen.

Ensimmäinen elämäkerta suomalaisen teatterin suurmiehestä ja riitapukarista. Jouko Turkka oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtään hänen ohjaamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.

Palkittu tietokirjailija Kai Häggman avaa tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä.

Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei hänen kanssaan voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Tämä toistui myös aikuisena. Turkka oli epäsosiaalinen, mutta mielellään julkisuudessa. Paradokseja riitti.

Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä. Hän muistutti usein, että ihminen oli syntynyt kusen ja paskan välistä ja loppu olikin pelkkää alamäkeä.

Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana. Häggman on ylpeä siitä, että hän on elättänyt itsensä yli 40 vuotta akateemisilla pätkätöillä, kirjoja kirjoittamalla.

Lajinsa viimeinen.

Ensimmäinen elämäkerta suomalaisen teatterin suurmiehestä ja riitapukarista. Jouko Turkka oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtään hänen ohjaamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.

Palkittu tietokirjailija Kai Häggman avaa tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä.

Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei hänen kanssaan voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Tämä toistui myös aikuisena. Turkka oli epäsosiaalinen, mutta mielellään julkisuudessa. Paradokseja riitti.

Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä. Hän muistutti usein, että ihminen oli syntynyt kusen ja paskan välistä ja loppu olikin pelkkää alamäkeä.

Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana. Häggman on ylpeä siitä, että hän on elättänyt itsensä yli 40 vuotta akateemisilla pätkätöillä, kirjoja kirjoittamalla.