Ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.

Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä läpi Turun runnellun kaupungin, 1990-luvun kosteusvaurioisiin luokkahuoneisiin ja pimeyteen, jolle ei ole sanoja, mutta josta on silti kerrottava.

Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?

Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi.

Ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.

Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä läpi Turun runnellun kaupungin, 1990-luvun kosteusvaurioisiin luokkahuoneisiin ja pimeyteen, jolle ei ole sanoja, mutta josta on silti kerrottava.

Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?

Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi.

Ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.

Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä läpi Turun runnellun kaupungin, 1990-luvun kosteusvaurioisiin luokkahuoneisiin ja pimeyteen, jolle ei ole sanoja, mutta josta on silti kerrottava.

Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?

Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi.