Sata vuotta sitten Suomessa asui vielä ihmisiä, joille oli lapsuudesta saakka tuttua ”verinen pettu”: hätäleipä, jossa ei ollut lainkaan viljaa. Maa oli köyhä eikä hyvinvointivaltiosta ollut aavistustakaan.
Takamaiden raskaan työn raatajat olivat selviytyneet edellispolvilta perittyjen tietojen ja taitojen turvin, ilman meille tuttua teknologiaa, apuvälineitä ja yhteiskunnallisia järjestelmiä.
Nykymaailman monimutkaisuuteen kyllästyneille ajatus elämästä ilman alati vaihtuvia ATK-järjestelmiä, sääntöviidakkoa ja paperisotaa voi vaikuttaa virkistävän yksinkertaiselta, mutta helppoa se ei ollut. Miten entisajan suomalaiset pärjäsivät ilman jääkaappia, hammaslääkäriä, autoa ja sosiaalista mediaa? Elämäämme nykyisin helpottavat keksinnöt ja palvelut eivät ole olleet aina olemassa. Päinvastoin, esivanhempamme ovat eläneet kovissa, jopa mahdottomilta vaikuttavissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä.
Kirja herättää ajatuksia siitä, millaisia selviytymistaidon ammattilaisia suomalaiset ovat historian saatossa olleet. Aikaväli yltää viime vuosikymmeniltä muinaishistorian hämäriin. Painopiste on 1500-1700-luvuissa eli uuden ajan alussa. Kenties oman elämämme arkiset vaikeudet asettuvat mittakaavaan verrattaessa entisajan ihmisten olosuhteisiin, joille tosi-tv:n selviytymiskilpailutkin kalpenisivat.
