Ulla Koskinen – författare

This book investigates the forms that the aggression and violence of peasant elites could take in early modern Fennoscandia, and their role within society. The contributors highlight the social stratification, inner divisions, contradictions and conflicts of the peasant communities, but also pay attention to the elite as leaders of resistance against the authorities. With the formation of more centralised states, the elites’ status and room for agency diminished, but regional and temporal variations were great in this relatively drawn-out process, and there still remained several favourable contexts for their agency. Even though the peasant elite was not a homogenous entity, the chapters in this collection present us one uniting feature – the peasant elites’ tendency to assert themselves with an active and aggressive agency, even if this led to very different outcomes.

This book investigates the forms that the aggression and violence of peasant elites could take in early modern Fennoscandia, and their role within society. The contributors highlight the social stratification, inner divisions, contradictions and conflicts of the peasant communities, but also pay attention to the elite as leaders of resistance against the authorities. With the formation of more centralised states, the elites’ status and room for agency diminished, but regional and temporal variations were great in this relatively drawn-out process, and there still remained several favourable contexts for their agency. Even though the peasant elite was not a homogenous entity, the chapters in this collection present us one uniting feature – the peasant elites’ tendency to assert themselves with an active and aggressive agency, even if this led to very different outcomes.

This book investigates the forms that the aggression and violence of peasant elites could take in early modern Fennoscandia, and their role within society. The contributors highlight the social stratification, inner divisions, contradictions and conflicts of the peasant communities, but also pay attention to the elite as leaders of resistance against the authorities. With the formation of more centralised states, the elites’ status and room for agency diminished, but regional and temporal variations were great in this relatively drawn-out process, and there still remained several favourable contexts for their agency. Even though the peasant elite was not a homogenous entity, the chapters in this collection present us one uniting feature – the peasant elites’ tendency to assert themselves with an active and aggressive agency, even if this led to very different outcomes.

Sata vuotta sitten Suomessa asui vielä ihmisiä, joille oli lapsuudesta saakka tuttua ”verinen pettu”: hätäleipä, jossa ei ollut lainkaan viljaa. Maa oli köyhä eikä hyvinvointivaltiosta ollut aavistustakaan. Takamaiden raskaan työn raatajat olivat selviytyneet edellispolvilta perittyjen tietojen ja taitojen turvin, ilman meille tuttua teknologiaa, apuvälineitä ja yhteiskunnallisia järjestelmiä.Nykymaailman monimutkaisuuteen kyllästyneille ajatus elämästä ilman alati vaihtuvia ATK-järjestelmiä, sääntöviidakkoa ja paperisotaa voi vaikuttaa virkistävän yksinkertaiselta, mutta helppoa se ei ollut. Miten entisajan suomalaiset pärjäsivät ilman jääkaappia, hammaslääkäriä, autoa ja sosiaalista mediaa? Elämäämme nykyisin helpottavat keksinnöt ja palvelut eivät ole olleet aina olemassa. Päinvastoin, esivanhempamme ovat eläneet kovissa, jopa mahdottomilta vaikuttavissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä.Kirja herättää ajatuksia siitä, millaisia selviytymistaidon ammattilaisia suomalaiset ovat historian saatossa olleet. Aikaväli yltää viime vuosikymmeniltä muinaishistorian hämäriin. Painopiste on 1500-1700-luvuissa eli uuden ajan alussa. Kenties oman elämämme arkiset vaikeudet asettuvat mittakaavaan verrattaessa entisajan ihmisten olosuhteisiin, joille tosi-tv:n selviytymiskilpailutkin kalpenisivat.

Sata vuotta sitten Suomessa asui vielä ihmisiä, joille oli lapsuudesta saakka tuttua ”verinen pettu”: hätäleipä, jossa ei ollut lainkaan viljaa. Maa oli köyhä eikä hyvinvointivaltiosta ollut aavistustakaan. Takamaiden raskaan työn raatajat olivat selviytyneet edellispolvilta perittyjen tietojen ja taitojen turvin, ilman meille tuttua teknologiaa, apuvälineitä ja yhteiskunnallisia järjestelmiä.Nykymaailman monimutkaisuuteen kyllästyneille ajatus elämästä ilman alati vaihtuvia ATK-järjestelmiä, sääntöviidakkoa ja paperisotaa voi vaikuttaa virkistävän yksinkertaiselta, mutta helppoa se ei ollut. Miten entisajan suomalaiset pärjäsivät ilman jääkaappia, hammaslääkäriä, autoa ja sosiaalista mediaa? Elämäämme nykyisin helpottavat keksinnöt ja palvelut eivät ole olleet aina olemassa. Päinvastoin, esivanhempamme ovat eläneet kovissa, jopa mahdottomilta vaikuttavissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä.Kirja herättää ajatuksia siitä, millaisia selviytymistaidon ammattilaisia suomalaiset ovat historian saatossa olleet. Aikaväli yltää viime vuosikymmeniltä muinaishistorian hämäriin. Painopiste on 1500-1700-luvuissa eli uuden ajan alussa. Kenties oman elämämme arkiset vaikeudet asettuvat mittakaavaan verrattaessa entisajan ihmisten olosuhteisiin, joille tosi-tv:n selviytymiskilpailutkin kalpenisivat.

Näkymiä suomen aatelin elämään 1500 -luvulla.Tawastin aatelisperhe nautti muun Suomen aatelin tavoin 1500-luvun jälkipuoliskolla lyhyttä kukoistuskautta, kunnes kaikki romahti vuonna 1599. Soturiaatelin aika Suomessa vie lukijan kivilinnojen uhkeisiin puitteisiin, joihin kuuluivat satapäinen palvelijakunta, silkkiä ja samettia, juhlia, viiniä ja tanssia.Tawastin perheen pikkutarkka yksityisarkisto avaa näköalan 1500-luvun yhteiskunnan koko kirjoon ja arkiseen elämään. Äänen saavat isäntäperheen ohella palvelusväki, sukulaiset ja ystävät, voudit, kaupunkien porvarit, aatelisrouvat, nihtipäälliköt ja muut perheen kanssa tekemisissä olleet varallisuuteen ja säätyyn katsomatta.Ulla Koskinen on historiantutkija ja tietokirjailija, jota kiehtoo elämänmeno keskiajan ja uuden ajan välimaastossa. Koskinen on filosofian tohtori ja Suomen historian dosentti. Hän on työskennellyt tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Koskinen ryhtyi 15-vuotiaana harrastamaan sukututkimusta, joka on johdattanut hänet myös Tawastin perheen jäljille.Koskisen 2018 ilmestynyt Suomessa selviytymisen historia (Into) oli lukijoiden suosikki.