Kansankirjallisuus oli 1800-luvun uudelle suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille ja kansalliselle heräämiselle luonteenomainen ilmiö. Suomenkielistä kirjallisuutta alettiin tuolloin tietoisesti kehittää, ja sillä ajateltiin olevan tärkeä kansallinen tehtävä. Kansan luoma kirjallisuus, sadut, tarinat ja kansanrunous olivat romantiikalle ja kansallishenkiselle aatemaailmalle tärkeitä. Syntyi käsite "kansankirjailija". Se tarkoitti kansan parista tulevaa oppimatonta henkilöä, joka kirjoitti uutta alkuperäistä suomalaista kirjallisuutta varsinkin kansaa varten ja kansan oloista. Hän oli vastakohta kirjallisuuden kansainvälistymiselle ja ulkomaisen modernin kirjallisuuden ilmiöiden leviämiselle Suomessa. Kansankirjallisuus synnytti kansan ja sivistyneistön välille uuden kaksisuuntaisen kommunikaatioväylän, jonka ansiosta kansan merkitys kirjallisuudessa ja kulttuurissa muuttui. Kansa pääsi osalliseksi kulttuurista, jota sivistyneistö aiemmin yksin hallitsi, ja otti paikan kehittyvässä kirjallisuusinstituutiossa. Fennomaaninen sivistyneistö puolestaan sai tilaisuuden tutustua kansaan, jonka varassa sen kulttuurinen ja poliittinen hanke oli. Tämän suomenkielisen kirjallisuuden syntyyn liittyvän ilmiön vaikutuksia voidaan jäljittää nykypäiviin saakka.

Kansankirjallisuus oli 1800-luvun uudelle suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille ja kansalliselle heräämiselle luonteenomainen ilmiö. Suomenkielistä kirjallisuutta alettiin tuolloin tietoisesti kehittää, ja sillä ajateltiin olevan tärkeä kansallinen tehtävä. Kansan luoma kirjallisuus, sadut, tarinat ja kansanrunous olivat romantiikalle ja kansallishenkiselle aatemaailmalle tärkeitä. Syntyi käsite "kansankirjailija". Se tarkoitti kansan parista tulevaa oppimatonta henkilöä, joka kirjoitti uutta alkuperäistä suomalaista kirjallisuutta varsinkin kansaa varten ja kansan oloista. Hän oli vastakohta kirjallisuuden kansainvälistymiselle ja ulkomaisen modernin kirjallisuuden ilmiöiden leviämiselle Suomessa. Kansankirjallisuus synnytti kansan ja sivistyneistön välille uuden kaksisuuntaisen kommunikaatioväylän, jonka ansiosta kansan merkitys kirjallisuudessa ja kulttuurissa muuttui. Kansa pääsi osalliseksi kulttuurista, jota sivistyneistö aiemmin yksin hallitsi, ja otti paikan kehittyvässä kirjallisuusinstituutiossa. Fennomaaninen sivistyneistö puolestaan sai tilaisuuden tutustua kansaan, jonka varassa sen kulttuurinen ja poliittinen hanke oli. Tämän suomenkielisen kirjallisuuden syntyyn liittyvän ilmiön vaikutuksia voidaan jäljittää nykypäiviin saakka.

Kansankirjallisuus oli 1800-luvun uudelle suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille ja kansalliselle heräämiselle luonteenomainen ilmiö. Suomenkielistä kirjallisuutta alettiin tuolloin tietoisesti kehittää, ja sillä ajateltiin olevan tärkeä kansallinen tehtävä. Kansan luoma kirjallisuus, sadut, tarinat ja kansanrunous olivat romantiikalle ja kansallishenkiselle aatemaailmalle tärkeitä. Syntyi käsite "kansankirjailija". Se tarkoitti kansan parista tulevaa oppimatonta henkilöä, joka kirjoitti uutta alkuperäistä suomalaista kirjallisuutta varsinkin kansaa varten ja kansan oloista. Hän oli vastakohta kirjallisuuden kansainvälistymiselle ja ulkomaisen modernin kirjallisuuden ilmiöiden leviämiselle Suomessa. Kansankirjallisuus synnytti kansan ja sivistyneistön välille uuden kaksisuuntaisen kommunikaatioväylän, jonka ansiosta kansan merkitys kirjallisuudessa ja kulttuurissa muuttui. Kansa pääsi osalliseksi kulttuurista, jota sivistyneistö aiemmin yksin hallitsi, ja otti paikan kehittyvässä kirjallisuusinstituutiossa. Fennomaaninen sivistyneistö puolestaan sai tilaisuuden tutustua kansaan, jonka varassa sen kulttuurinen ja poliittinen hanke oli. Tämän suomenkielisen kirjallisuuden syntyyn liittyvän ilmiön vaikutuksia voidaan jäljittää nykypäiviin saakka.