Pohjois-Lapissa syntynyt ja kasvanut Unkka Manni vietti elämänsä alkupuolen viattomia kepposia kehitellen. Kasvettuaan nuori mies sukeltaa jääkäriliikkeen ja sodan maailmaan, jossa vaaralliset vakoilu- ja sotilastehtävät ovat arkipäivää. Muisteluksenomainen, faktaa ja fiktiota sekoittava teos perustuu kirjailijan nimeämättömäksi jäävän ystävän muistiinpanoihin, jotka piirtävät todenmukaisen kuvan Suomen sisällissodasta ja sitä edeltävästä ajasta. Vakavasta aihepiiristään huolimatta Unkka Mannin vaikuttavuus pohjautuu inhimillisyyteen ja ajoittain huumoriinkin.Eero Niilo Manninen ent. Thonberg (1893–1944), kirjailijanimeltään E. N. Manninen, oli suomalainen kirjailija, poliisi ja jääkäriluutnantti. Manninen kirjoitti sotaan ja poliisityöhonsä löyhästi perustuvia romaaneja sekä novelleja, kuten Erämaan armoilla (1937) ja Erään miehen sota (1940). Hänelle myönnettiin Suomen Kirjallisuuden Seuran palkinto vuosina 1936 ja 1939.
Kun sallalainen nuori maanviljelijä lähtee talvisotaan, hän haavoittuu pahasti. Mies ei kuole – hänet pelastetaan maasta makaamasta. Pelastajat eivät kuitenkaan ole suomalaisia, vaan venäläisiä. Mies päätyy sotavangiksi murmanskilaiseen sairaalaan, josta hänet sittemmin siirretään Venäjän sisämaahan. Sotavangin aika on eriskummallista – venäläiset kohtelevat suomalaisia vankeja nimittäin yllättävällä tavalla. Vaan onko miehellä toivoa päästä takaisin Suomeen?"Erään miehen sota" on E.N. Mannisen sotaromaani, joka perustuu tositapahtumiin. Eero Niilo Manninen ent. Thonberg (1893–1944), kirjailijanimeltään E. N. Manninen, oli suomalainen kirjailija, poliisi ja jääkäriluutnantti. Manninen kirjoitti sotaan ja poliisityöhonsä löyhästi perustuvia romaaneja sekä novelleja, kuten Erämaan armoilla (1937) ja Erään miehen sota (1940). Hänelle myönnettiin Suomen Kirjallisuuden Seuran palkinto vuosina 1936 ja 1939.