Markus Leikola – författare
153 kr
Läs direkt efter köp
Markus Leikolan kronikka Uuden maailman katu on maagisen realismin keinoin kerrottu yksi mahdollinen tarina siitä, miten tähän on tultu sadan vuoden aikana.
Sen sivuilla seikkailevat etupäässä tosielämän vaikuttajat tai heitä suuresti muistuttavat hahmot Franklin D. Rooseveltista ja John F. Kennedystä Hemingwayhin, Sinatraan ja Freudin sisarenpoikaan, jonka läpimurtoteos Propaganda kuului Göbbelsin vakiolukemistoon, samoin kuin Lenin, Stalin, Sergei Eisenstein ja Juri Gagarin - tai sitten 1900-luvun fiktiiviset sankarit kuten Berlin Alexanderplatzin Franz Biberkopf ja Kieslowskin Veronikan kaksoiselämän Veronika, ylimpänä seremoniamestarina ja kertojana Mihail Bulgakovin Saatana-hahmo, joka saapuu muuallekin kuin vain Moskovaan.
Kun Titanic uppoaa huhtikuussa 1912, alkaa tapahtua. Ympärivuorokautinen sähköttäjäpäivystys määrätään pakolliseksi, radioista kehittyy joukkoviestin, elokuvat leviävät massoille ja nämä massat ovat yhä tarpeellisempaa ainesta nuorille miehille, jotka haluavat viedä maailmaa eteenpäin, hamuavat valtaa, valtaa saadakseen ovat valmiit vääntämään todellisuuden omien tarpeidensa mukaisiksi, ihmisarvosta tai hengestä juurikaan piittaamatta, mutta vallan kerran saatuaan joutuvat yhä uusien miespolvien haastamiksi, kunnes... kunnes olemme tässä päivässä, jossa Amerikka ja Neuvostoliitto eivät enää ole toinen toistensa rikkinäiset peilit, kaksoisolennot joiden välissä pyristelee Eurooppa siinä kuin New York ja Moskovakin.Itä on liikkeessä länteen ja länsi itään: milloin ei olla suurvaltojen hermokeskuksissa, kohdataan Pariisissa tai Puolassa. Liittyykö kaikki todellakin kaikkeen? "Tietysti", vastaa kirjailija, "lukijan päässä, jos kaikki laitetaan siellä liittymään kaikkeen."
Markus Leikola, 56, on helsinkiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka on aikaisemmin julkaissut kolme tietokirjaa, viisi runokokoelmaa, yhden novellikokoelman ja kaksi näytelmää. Uuden maailman katu on hänen esikoisromaaninsa.
198 kr
Läs direkt efter köp
Kun elää niin kuin opettaa.
Runollinen kuvateos kiivaasta ympäristöfilosofista, jonka ajattelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Pentti Linkolan puoli vuosisataa sitten kirjoittamat pamflettitekstit olivat bensiiniä liekkeihin, joita ajassa ensin kyti ja sitten roihusi jo valmiiksi. Liioittelematta voi sanoa, että hän tarvittaessa myös keräsi hiiliä kekoon, jollei merkkituli ollut näkyäkseen kyllin korkealle.
Linkola alkoi elää sen mukaan, mihin uskoi, kalastajana Sisä-Suomessa. Linkolan ihanne ei suinkaan ole kivikautinen elämä tai edes luonnonvaraistalous, vaan se on varsin helposti paikannettavissa suomalaiseen maatalousmaisemaan sotien molemmin puolin.
Hän epäili tulevaisuutta paljon ennen muita, nähden ja artikuloiden kirkkaammin kuin oli tapana hänen aikanaan, jolloin auktoriteetti usein vielä syrjäytti argumentin. Tulevaisuus lienee toteutunut osin huonompana, mutta osin myös parempana kuin 60-luvun Linkola kuvitteli.
Pentti Linkolan teosten pohjalta toimittaja-kirjailija Markus Leikola on tulkinnut runouden keinoin Linkolaa niin, että tämä on tulkinnat myös hyväksynyt. Juha Metson valokuvat ovat koskettavia, ne puhuvat meille itsenään, ja tekstien kanssa.
229 kr
Lyssna direkt efter köp
Huima kertomus simpanssina ylösnousseesta Jeesuksesta maustettuna ihmiskunnan historian, mikrobiologian ja lääketieteen yksityiskohdilla.
Luonnon tasapaino on jo perusteellisesti horjunut ja eniten sitä on horjuttanut ihminen ottaessaan käyttöön antibiootit, joilla tapetaan triljoonia bakteereja joka sekunti. Ihmiskunnan historia niin kuin sitä ei vielä koskaan ole kerrottu: kuinka rikoimme sopimuksen muun luomakunnan kanssa ja mitä Jumalaakin mahtavammat bakteerit siitä tykkäsivät.
Markus Leikolan eeppinen saaga alkaa siitä, kun Jeesus havahtuu ristillä epäilemään, että hänen isänsä onkin voinut erehtyä oman kuvansa luodessaan – ja jos kuva onkin 99-prosenttisesti ihmisen kaltainen simpanssi, olisi noloa uhrautua väärän lajin puolesta.
Isät ja pojat, äidit ja tyttäret voivat matkata halki keskiajan, viktoriaanisen Lontoon, Auschwitzin kauhujen, Afrikan, Israelin ja Iranin eli maan ääriin asti ja takaisin etsimään viisautta ja totuutta, mutta rakkauden ja armon voi löytää vain sydän toisesta sydämestä. Ja sen tähden jännitys siitä, tuhoutuuko vai pelastuuko ihmiskunta, säilyy loppumetreille asti huikeassa seikkailussa kulttuurin, kielen ja biologisen evoluution syövereihin.
Luonnon tasapaino on jo perusteellisesti horjunut ja eniten sitä on horjuttanut ihminen ottaessaan käyttöön antibiootit, joilla tapetaan triljoonia bakteereja joka sekunti. Tästä taas bakteerit, jotka ovat olleet maapallolla miljardeja vuosia ihmistä pitempään, eivät pidä: omasta mielestään bakteerit ovat luoneet ihmisen ja ihmisen tehtävä on palvelijan tavoin kantaa bakteerit suussa ja suolistossa eri puolille maapalloa.
Perimmiltään Markus Leikolan pitelemättömässä romaanissa on kysymys vakavasta asiasta: ihmisen vastuusta omista teoistaan.
Markus Leikola (s. 1960) on helsinkiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka on julkaissut niin tietokirjoja, runokokoelmia, novelleja kuin näytelmiäkin. Suurimittaisissa romaaneissaan hän tarkastelee kansainvälistä poliittista historiaa maagisen realismin keinoin. Markus Leikolan esikoisromaani Uuden maailman katu (WSOY, 2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys.
219 kr

193 kr
Läs direkt efter köp
Ajankohtainen romaani ihmiskunnan suurista pyrkimyksistä ja olemassaolon hauraasta kauneudesta.
Kaksi naista kahdella rannalla, välissään vesi, jota ihminen ei hallitse.
On 1940-luvun loppu, jolloin syntyy kaksi Kiinaa: se, joka on rakentanut muurin turvaksi maarajan takaa tulevia uhkia vastaan ja se, jolla on vain ympäröivä meri turvanaan. Mutta kun ihminen muuttaa luontoa, vesi ei enää käyttäydy kuten aiemmin, sillä ilmastokriisi ja luontokato ovat jo liian pitkällä.
Markus Leikolan romaanitrilogian päättävä Kun vedet liikkuvat sijoittuu Kiinan kohtalonhetkiin: aiemmat teokset Uuden maailman katu ja Teidän edestänne annettu näyttivät, kuinka teknologian, joukkotiedotuksen, elokuvan, kirjoittamisen ja kulttuurin evoluutio sekä viime kädessä koko luomakunnan kehitys ovat johtaneet tähän päivään. Nyt kaikki kehitys nivoutuu yhteen avaten näkymän muutaman vuoden päähän, jolloin maailman suurin maa viettää juhlavuottaan – yrittäen hallita sekä ihmisten että luonnon voimia yhtä aikaa.
Trilogian aiempien, kiitettyjen osien tapaan Kun vedet liikkuvat yhdistää valtavan määrän tarkkaa taustatyötä vetävään kerrontaan.
Markus Leikola (s. 1960) on helsinkiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka on julkaissut niin tietokirjoja, runokokoelmia, novelleja kuin näytelmiäkin. Suurimittaisissa romaaneissaan hän tarkastelee kansainvälistä poliittista historiaa maagisen realismin keinoin. Aikaisempia suurromaaneja ovat Uuden maailman katu (2016) sekä Teidän edestänne annettu (2020).
233 kr
Läs direkt efter köp
228 kr
Läs direkt efter köp
"Lumet ovat sulaneet Euroopan keväästä, mutta kun ne ensi talvena palaavat, ne satavat hautojen ylle."
Sodan ja rauhan kronikka esittelee Ukrainan, Venäjän sekä konfliktin vuosisataiset taustat ja yllätyskäänteet. Oivaltavassa esseeteoksessaan Markus Leikola kietoo yhteen sotatoimet, diplomatian, kulttuurin, talouden ja viestinnän.
Kirjailija-toimittaja Markus Leikola teki ensimmäisen matkansa Moskovaan ja Kiovaan tasan 40 vuotta sitten. Hänet on palkittu Itä-Euroopan raportoinnistaan valtion tiedonjulkistuspalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Lisäksi Leikola on kirjoittanut useamman näytelmän Kremlin uskomattomista käänteistä.
"Jollei asioita merkitä ylös silloin, kun ne tapahtuvat, tiedämme vielä vähemmän, ja mitä vähemmän tiedämme, sitä vähemmän ymmärrämme, silloinkin kun ymmärtäminen näyttää pelkästään tavattoman vaikealta. Niin se näyttää minustakin, mutta silti täytyy yrittää.
Joten jos asiat näyttävät siltä, että ne ovat menneet mutkalle, niin tämän kirjan tarkoitus on enemmänkin valaista niitä mutkia esseihtimisen keinoin kuin yrittää oikaista mutkia suoriksi. Essee on siitä kätevä kirjallisen ilmaisun tapa, että sen kantasana on ranskan essayer, yrittää."
EPUB3: Reflowable271 kr
Lyssna direkt efter köp