Mirkka Lappalainen – författare

Vaikuttava kuvaus noitahysteriasta Ruotsin suurvallassa. Unia, haamuja ja taikoja. Kirjassa sukelletaan kadonneeseen mielenmaisemaan. Oikeudessa noitien väitettiin matkustavan yöllä tapaamaan paholaista ja aiheuttavan taioilla kaameita sairauksia. Kirja haastaa pohtimaan käsityksiä oikeasta ja väärästä.Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

Vaikuttava kuvaus noitahysteriasta Ruotsin suurvallassaUnia, haamuja ja taikoja. Kirjassa sukelletaan kadonneeseen mielenmaisemaan. Oikeudessa noitien väitettiin matkustavan yöllä tapaamaan paholaista ja aiheuttavan taioilla kaameita sairauksia. Kirja haastaa pohtimaan käsityksiä oikeasta ja väärästä.

Kustaa II Aadolf oli Ruotsin ja Suomen legendaarisin kuningas, myyttinen "Pohjolan Leijona", jonka johtamat sotajoukot hakkapeliittoineen levittivät kauhua 30-vuotisessa sodassa. Kustaa Aadolf ja hänen nerokas kanslerinsa Axel Oxenstierna tekivät köyhästä ja harvaan asutusta Ruotsista tehokkaan valtion, joka pystyi rahoittamaan loputtomat sotansa. Uudistukset luotiin sotaa varten, mutta niistä tuli pohjoismaisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perusta. Myös Suomessa Kustaa II Aadolfin aika oli käännekohta: Suomi oli 1600-luvun alussa nuijasodasta toipuva, sekasortoinen maankolkka, joka 1590-luvun sisällissodassa oli lähestulkoon repeytynyt irti Ruotsista. Kustaa Aadolfin aikana itsenäisten ja väkivaltaisten mahtimiesten maa taltutettiin ja valjastettiin osaksi suurvaltaa. Suomen tehtäväksi tuli tuottaa verovaroja ja sotilaita Ruotsin tarpeisiin. Suomalaisten paikallinen poliittinen identiteetti häivytettiin, mutta tilalle tuli rauha ja turva, laki ja oikeus. Myös lukuisia kaupunkeja perustettiin ja Suomikin alkoi hiljalleen kytkeytyä osaksi dynaamista maailmantaloutta. Pohjolan leijona kertoo Kustaa Aadolfista ja Suomesta, siitä, miten nuori karismaattinen kuningas otti valtakunnan itäosan hallintaansa. Juuri Kustaa II Aadolfin aikana Suomi liitettiin entistä paljon tiukemmin Ruotsiin. Tällä kertaa kirjan keskipisteessä ei ole myyttinen 30-vuotinen sota, vaan lähes unholaan painuneet sodat Venäjää ja Puolaa vastaan. Ne olivat 30-vuotista sotaa tärkeämpiä varsinkin Suomen kannalta. Kun ulkopolitiikan painopiste oli idässä ja Baltiassa, Suomi oli geopoliittisesti tärkeä alue, johon valtakunnan mahtavien huomio oli keskittynyt ja jossa Kustaa Aadolf myös oleskeli. Kustaa Aadolf pelkäsi yhä Ruotsin syrjäytetyn hallitsijan, Puolan katolisen kuninkaan Sigismundin palaavan ja valtaavan Suomen, ja Ruotsin ja Puolan armoton vihamielisyys johti sotiin ja väkivaltaisuuksiin. Kirjassa seurataan niin katolisten vainoa kuin ruotsalaisten ja puolalaisten tuhoon tuomittuja yrityksiä vallata tsaarin valtaistuin oman perheensä jäsenelle. Pohjolan leijona antaa kuvan 1600-luvun alun elämästä, jossa köyhyys, karkeus ja väkivalta kohtasivat ruhtinaallisen ylellisyyden. Sotaisan ja pimeän ajan keskellä kajasti jo uuden ajan valo.

"Suuret kuolonvuodet" veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet. Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi "vain" alle 12 prosenttia väestöstä. Kirjassaan Mirkka Lappalainen etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi kuolema korjasi Suomessa niin runsaan sadon. Suurten kuolonvuosien aikaan elettiin pieneksi jääkaudeksi kutsuttua kylmää ilmastovaihetta. Alkeellinen maatalous ja siihen nojaavat valtiot olivat suurissa vaikeuksissa. Ilmaston lisäksi kirjassa pohditaan sitä, mikä rooli itsevaltiaan kuninkaan Kaarle XI:n valtiokoneistolla, aikakauden taloudellisilla ihanteilla, maantieteellisillä oloilla ja tiedonkulun vaikeuksilla oli kriisin pahentumisessa. Jumalan vihan ruoska on myös kuvaus nälänhädän arjesta, tavallisten ihmisten selviytymiskeinoista sekä rikoksista ja kauhuista, joihin nälkä lopulta johti. Tärkeä rooli on lisäksi itsevaltiaalla kuninkaalla, joka kansan kärsiessä teki itse kuolemaa. Lähteinä Mirkka Lappalainen on käyttänyt esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä. Jumalan vihan ruoska on kuvaus Suomen historian synkimmästä hetkestä, maailmasta, jossa ihmiset elivät luonnon ja säiden armoilla ja jossa elokuun halla toi kuoleman.

Ruumiin löysivät kartanon työmiehet. He olivat aloittelemassa muuraustöitä ja tarvitsivat vettä laastin sekoittamiseen. Palaneen talon raunioiden lähellä ryteikössä oli vanha kaivo, joka oli tukittu isoilla kivillä. Sköldvikin kartanon isäntä Nils Rosenschmidt ei ollutkaan lähtenyt matkalle.Rosenschmidtin eli Smittenin surma oli oman aikansa kuohuttavin suomalainen murhajuttu. Se teki syrjäisestä porvoolaisesta kartanosta hetkeksi kaikkia kiinnostavan puheenaiheen, jolle jopa Ruotsin kuninkaan oli uhrattava aikaansa. Kun mysteeri painui historian hämärään, kaivoon kätketty kartanonisäntä jatkoi elämäänsä kauhujuttuina, lehtiartikkeleina ja historiallisten tutkimusten aineistona.Miksi Nils Rosenschmidt murhattiin ja miksi hän makasi seitsemän vuotta omassa pihakaivossaan? Mirkka Lappalaisen historiallinen true crime -murhamysteeri avaa näkymän menneisyyteen täynnä väkivaltaa ja juonitteluja, rikkautta ja köyhyyttä, ystävyyttä ja pelkoa. Se on myös yhteiskunnan liepeillä eläjien ja syrjäytyneiden historiaa. Se on oikeussalidraama, jossa kukaan ei saa oikeutta. Tuomion julistaminen jää historiantutkijan ja lukijan tehtäväksi.