Paavo Haavikon esikoisteos vuodelta 1951 sai varauksettoman tunnustuksen: sen ilmaisu oli modernia ja myös selvästi persoonallista.

Äänikirjassa nuoren runoilijan kypsään, etäälle näkevään katseeseen yhdistyy kokeneen teatteriammattilaisen Kalle Holmbergin tulkinta. Kokoelmassa kaikuvat lähdön ja paluun tunnot, ja sitä ylistettiin myös menneen ja nykyisyyden poikkeuksellisesta yhdistämisestä. Ilmaisuvoimaiset säkeet iskeytyvät vahvoiksi kuviksi tajuntaan. Parnasso kirjoitti vuonna 1952: "Haavikolle voidaan siis antaa se korkea tunnustus, että hän on luonut uuden kielen." "Modernia lyriikkaa väitetään vaikeatajuiseksi ja raskaaksi, mutta Tiet etäisyyksiin kumoaa tämän käsityksen.

Paavo Haavikon esikoisteos vuodelta 1951 sai varauksettoman tunnustuksen: sen ilmaisu oli modernia ja myös selvästi persoonallista.

Äänikirjassa nuoren runoilijan kypsään, etäälle näkevään katseeseen yhdistyy kokeneen teatteriammattilaisen Kalle Holmbergin tulkinta. Kokoelmassa kaikuvat lähdön ja paluun tunnot, ja sitä ylistettiin myös menneen ja nykyisyyden poikkeuksellisesta yhdistämisestä. Ilmaisuvoimaiset säkeet iskeytyvät vahvoiksi kuviksi tajuntaan. Parnasso kirjoitti vuonna 1952: "Haavikolle voidaan siis antaa se korkea tunnustus, että hän on luonut uuden kielen." "Modernia lyriikkaa väitetään vaikeatajuiseksi ja raskaaksi, mutta Tiet etäisyyksiin kumoaa tämän käsityksen.