Päiväkirjamerkintöihin perustuva kirja porvoolaisen sisäoppilaitoksen elämästä.Hermoromahduksia on jo sattunut. Synkeys koulussa lisääntyy päivä päivältä, eläminen käy inhottavammaksi joka hetki. Jo aamulla toivon, että ilta tulisi pian, että pääsisi nukkumaan. Kuljen mustissa vaatteissa ja silmiin koskee. Kaikki ärsyttää, kaikki tuntuu painavan harteita. Tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi.Yhtä ja toista on tapahtunut. Sen jälkeen, kun eräs nunnista oli vähällä onnistua itsemurha-aikeissaan unitablettien avulla, ovat sairaalassa vierailleet muutkin.Nunnalan eli Porvoon naisopiston ja tyttölukion loiston aika päättyi 1960-luvun lopulla laitoksen rappioon. Nunnalassa elettiin menneessä, kelloa pyrittiin pitämään paikallaan tai jopa siirtämään taaksepäin. Kuri oli kovaa ja opettajat tyranneja, jotka suosivat varakkaiden perheiden kauniita tyttöjä. Nunnala oli vankila, ilman kosketuspintaa ulkomaailmaan.Jatkuvat ristiriitatilanteet aiheuttivat koulun oppilaissa henkilökohtaisia katastrofeja ja moni teki peruuttamattomia päätöksiä. Koulusta - sen erityisyydestä johtuen - oli vaikeaa puhua ulkopuolisille. Hiljaisuus Nunnalan tapahtumista on jatkunut vuosikymmeniä, vielä laitoksen lakkauttamisen jälkeenkin.Pepi Reinikainen särkee tämän hiljaisuuden laittaen likoon traumaattiset kokemuksensa ja henkilökohtaisen elämänsä noilta nuoren ihmisen kannalta ratkaisevilta vuosilta. Hän kertoo yksinäisyydestä ja isän ikävästä, mutta myös lujasta ystävyydestä ja rakkaudesta - huumorilla, koska ”sarkasmi oli tapa selviytyä”.Pepi Reinikainen, (s. 1949) vuosien 1965-1969 ”nunna”, on psykoterapeutti ja kirjailija sekä elämäkertakirjoittamiseen ja -prosessointiin tarkoitetun Elämänkaarikirjoitus-mallin kehittäjä. Hän on julkaissut lukuisia kauno- ja tietokirjoja. Reinikainen toimii vapaana kirjailijana ja kouluttajana.
