Petja Lähde – författare
83 kr
Läs direkt efter köp
Väärinkäsitysten tragikomedia alkaa, kun mies kidnappaa kolmikuisen poikansa.
Poika on vilpittömän kertojanäänen pienoisromaani, jonka juonenmutkissa väijyy traaginen komiikka. Taustapeilistä tuijottaa menettämisen pelko.
On juhannuspäivän aamu, ja mies ajaa punaista Volkswagen Golfia kohti Turkua. Kulahtaneen kylpytakin alta vilkkuvat siniset bokserit. Myös takapenkillä istuvalla pojalla on yllään kylpytakki. Hän on kolmekuinen eikä vaippoja tullut mukaan, mutta nämä kaksi ovatkin ensimmäistä kertaa kahdestaan. Äiti on lukittuna vessan oven taakse.
Petja Lähde (s. 1976) on Helsingissä asuva näyttelijä ja muusikko. Poika on hänen esikoisromaaninsa.
83 kr
Läs direkt efter köp
Kertomus traagisista, herkistä suomalaisista tekemässä valintoja oman elämänsä suunnasta.
Jumala on muuttanut kaupunkiin kertoo kahdeksan ihmisen tarinan, joka sijoittuu elokuun lauantaihin unohdettuun kylään keskelle kauneinta Suomea. Erilaisia ihmisiä yhdistää onnellisuuden kaipuu, pysähtynyt elämänvaihe ja kutsu saapua torille kello kahdeksi.
Tauno katsoo kaiholla järvisaarta joka olisi voinut olla hänen. Maiju katsoo tyhjää painaumaa toisella puolen vuodetta. Syrjäkylään hankkiutunut pappi katsoo kirkon penkillä istuvaa pikkutyttöä. Paulus pelkää pimeää katsoessaan itseään peilistä.
Petja Lähde (s. 1976) on Helsingissä asuva näyttelijä ja muusikko.
252 kr
Läs direkt efter köp
268 kr
Läs direkt efter köp
350 kr
Läs direkt efter köp
203 kr
Lyssna direkt efter köp
187 kr
Läs direkt efter köp
204 kr
Lyssna direkt efter köp
187 kr
Läs direkt efter köp
178 kr
Läs direkt efter köp
194 kr
Lyssna direkt efter köp