Reino Lehväslaiho – författare

Kontion luottosissit, joihin kuuluvat vääpeli Kesti, kolttatiedustelija Rahkan Matti sekä Rytkösen järkälemäiset veljekset, raivaavat tietä yhtämittaisilla tuli-iskuillaan. Vihollisen korsut lennätetään taivaan tuuliin, mutta paluumatkasta muodostuu verisohjoinen helvetti. Kahden viikon kiivaiden taistelujen jälkeen tukikohtaansa palaavasta joukosta on jäljellä vain riekaleiset rippeet.Voimainkoitoksista ehjin nahoin selvinnyt korpikarhu Kesti pyyhkii verta parrastaan, tähystää kohti idän synkkiä metsiä ja sanoo, lähinnä kai itselleen: Ei jumaliste, ei koskaan enää. Isä Jumala siunaa ikiuneen soturisi, jotka sinne jäivät. Lopeta sodat ja verilöylyt ja anna kansoille rauha.

Kapteeni Kontiolla on komennossaan hyvinkin kokenut sissikomppania. Syksyllä 1943 Vienan korpirintamalla hän saa käskyn tuhota venäläisten viiden taistelukorsun laajuisen kenttävartion. Kohteeseen edetään yön pimeyden turvin, mutta toisiaan seuraavat kahakat ja kantapäille väistämättä tallova kuolema kasvattavat tappioita molemmin puolin.

Reino Lehväslaiho kertoo raudanlujien sissiensä vaiheista tinkimättömän todentuntuisesti. Kontion sissit on sotakirjallisuutemme ehdotonta huippua, timantinkova korpisotakuvaus.

Kontion luottosissit, joihin kuuluvat vääpeli Kesti, kolttatiedustelija Rahkan Matti sekä Rytkösen järkälemäiset veljekset, raivaavat tietä yhtämittaisilla tuli-iskuillaan. Vihollisen korsut lennätetään taivaan tuuliin, mutta paluumatkasta muodostuu verisohjoinen helvetti. Kahden viikon kiivaiden taistelujen jälkeen tukikohtaansa palaavasta joukosta on jäljellä vain riekaleiset rippeet.Voimainkoitoksista ehjin nahoin selvinnyt korpikarhu Kesti pyyhkii verta parrastaan, tähystää kohti idän synkkiä metsiä ja sanoo, lähinnä kai itselleen: Ei jumaliste, ei koskaan enää. Isä Jumala siunaa ikiuneen soturisi, jotka sinne jäivät. Lopeta sodat ja verilöylyt ja anna kansoille rauha.

Kapteeni Kontiolla on komennossaan hyvinkin kokenut sissikomppania. Syksyllä 1943 Vienan korpirintamalla hän saa käskyn tuhota venäläisten viiden taistelukorsun laajuisen kenttävartion. Kohteeseen edetään yön pimeyden turvin, mutta toisiaan seuraavat kahakat ja kantapäille väistämättä tallova kuolema kasvattavat tappioita molemmin puolin.

Reino Lehväslaiho kertoo raudanlujien sissiensä vaiheista tinkimättömän todentuntuisesti. Kontion sissit on sotakirjallisuutemme ehdotonta huippua, timantinkova korpisotakuvaus.

Tappavankuumaa terästä - sotakamreerin 44. rautaisannos!Eletään jatkosodan kolmatta syksyä Lapin rintaman takaisissa parakkirisoissa. Luutnantti Männyn toinen sissikomppania komennetaan tuhoamaan vihollisen huoltotukikohta ja autokolonna. Tehtävä suuntautuu Alakurtista itään kohti Kantalahtea ja Jäämerta. Vaikka isku onnistuu, Alakurtin tie muuttuu kohta verisohjoiseksi kuolemantaipaleeksi, kun venäläisten valiojoukot iskevät säälittä päälle päivin ja öin. Viholliset nöyrtyvät suomalaississien edessä, mutta Alakurtin kenttävartioon palaavat enää komppanian riekaleiset rippeet.Reino Lehväslaiho, sotakirjallisuutemme talttumaton teräsmies, on takonut jälleen raudanlujan kuvauksen erään sissipartion lohduttomilta korpitaipaleilta.

Tuumaakaan ei anneta periksi!

Eletään kolmatta sotasyksyä Sallan rintamalla, Tuntsajoen itäpuolella. Venäläispartio pääsee yllättämään lepovuoroonsa vetäytyneen sissikomppanian ja räjäyttää kaksi suomalaisten parakkia taivaan tuuliin.

Kahakassa kärsitään rajuja tappioita molemmin puolin, ja vasta aamulla selviää, että kolme sisseistä on siepattu vangeiksi linjojen taakse. Monia verisiä taistoja kokenut luutnantti Korpi saa ytimekkään käskyn lähteä sadan miehensä kanssa vihollisen välittömään takaa-ajoon. Kairaan sataa vettä ja räntää, kun joukon kärkeen komennetaan jälkikoirina kunnostautuneet kolttakersantit Sammeli ja Kiureli sekä sissiylikersantti Peura. Lapin korvessa jälkiä on yhtä monta kuin suuntiakin. Mutta vaikka jatkuvat taistelut harventavat korpisoturien valiojoukkoa, eteenpäin on mentävä ja suunnassa pysyttävä.

Sotakamreeri Reino Lehväslaihon kirjallinen ahjo iskee kipinää entiseen malliin. ”Ei tuumaakaan!” on ruudinkatkuinen tarina kovista miehistä Lapin ankarissa olosuhteissa. Autenttisesti kuvattujen taistelukohtausten kasapanos suorastaan jysähtää lukijoiden silmille.

"Ei tuumaakaan!" ilmestyi alun perin vuonna 2006.

Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa "Panssarisotaa 1941–44" julkaistiin WSOY:n kustantamana. Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta. Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.

Sotakamreerin 42. tulenkatkuinen täysosuma! Luutnantti Viitasen sissit motittavat vienanmiehet sammakkosoilleen syksyn 1943 verisissä lähitaisteluissa.Syksyllä 1943 kaukaisessa Vienan Karjalassa reserviluutnantti Viitanen miehineen odottaa poispääsyä kenttävartio Hirvestä. Venäläiset ovat jo viikkokausia hyökkäilleet kiivaasti kenttävartiota vastaan ja pesäkkeissään värjöttelevät vartijat vain arvailleet taivaalle ammuttujen valorakettien merkitystä. Yhtenä yönä helvetti repeää valloilleen, kun venäläiset iskevät rajusti suomalaisten kimppuun. Raskaiden tappioiden jälkeen Viitasen kokeneet sissit lähtevät vihollisen takaa-ajoon syysmyrskyiseen korpeen. Taistelut seuraavat toisiaan ja vastahyökkäykset verottavat niin omia kuin vihollisiakin, mutta kumpikaan osapuoli ei luovuta maata jalkojensa alla.Soturiksi syntynyt, kaksi vapaudenristiä ja yhden rautaristin tienannut upseeri Viitanen panee lopulta kovan kovaa vastaan. Uskolliset luottomiehet Kettunen ja Kuusinen vierellään hän tyhjentää lippaan toisensa perään, kunnes onnistuu motittamaan vienanmiehet sammakkosoilleen.Jos jollain onkin kanttia kysellä kaukamaille valutetun veren hintaa, taistelutilanteissa käskyt täytetään napisematta. Välillä sissisällin tosin on oltava niin rekenä jos kelkkanakin, kun Kalmiston Nestori vaatii kylmästi osuutensa ja vie oman hiljaisen joukkueensa kohti mananmajoja

Venäläiset rahtaavat hevoskuormittain tavaraa kohti suomalaisten linjoja ja luutnantti Katajan rämäpääsissit saavat yksiselitteisen tuhoamiskäskyn.Katkeraa korpisotaa kairanmaassa! Syksyllä 1943 Seesjärven suunnalla, lähellä Paateneen maantietä, majailee luutnantti Katajan sadan miehen sissikomppania sateen pieksämissä teltoissaan. Moottoripyörälähetti tuo esikunnasta lentäjien havaitsemia tietoja, joiden mukaan venäläiset rahtaavat hevoskuormittain tavaraa kohti suomalaisten kenttävartiota. Mitä kummaa on tekeillä? Tiedustelun kärkijoukoiksi heitettyjen rämäpääsissien saama käsky on yksiselitteinen: tuhotkaa viholliskolonnat! Seesjärven pohjoispuoli on asuttamatonta villieläinten valtakuntaa, jossa tehtäväänsä kylmäverisesti suorittavan kuolemanpartion on vääjäämättä edettävä kaikkiin kompassisuuntiin. Venäläiset suorittavat nopeita vastaiskujaan ja mieshukka on valtavaa molemmin puolin, mutta Katajan kokeneet korpisissit ovat valmiita täyttämään tehtävänsä - viimeiseen veripisaraan saakka. Kuoleman ja kauhun maastossa viiman kohmettamia sotureita lämmittää ainoastaan taukoamatta rätisevien aseiden piippujen hehku. Vaaroja vilisevässä kairanmaassa vain juoneimmat jäävät saappailleen. Sotakamreeri Lehväslaiho takoo vuosi vuodelta yhä armottomampia sotakuvauksia. Seesjärven sisseissä rajujen korpitaisteluiden yllätyskäänteet elävät hurmeisen väkevinä ja autenttisina.

Taattua Lehväslaihoa.

Eletään sotasyksyä 1943, ja vänrikki Virtasen sissijoukko on lepoparakeilla viettämässä hyvin ansaittua huilia. Levon keskeyttää tyly viesti: ”Viholliset räjäyttäneet kaksi varastoparakkia Vuorijärven kylässä. Tappiot: neljä kuollutta ja viisi haavoittunutta. Tuhotkaa venäläiset.”

Ei auta kuin lähteä ase kädessä syysmyrskyyn, jossa eivät muut kuin sissit pärjäisikään. Heti ensi töikseen Virtasen joukko ajautuu hevosenkengän muotoiseen väijytykseen – siinä on kovillakin miehillä tekemistä, kun ainakin kaksisataa asetta takoo joka suunnalta suuliekit sinisinä torvina. Tulituksessa ohimoa viistänyt luoti vie sissivääpeli Jussi Kestiltä tajun. Kun mies palaa tolkkuihinsa, hän on yksin keskellä rajuilman pieksemään lettosuota. Kestillä on työtä kerrakseen löytää omat porukat, kun silmissä iskee tulta ja pyörryttää. Törmätessään venäläispartioon sissivääpelillä on edessään elämänsä kovin paikka. Odottaako Kestiä nyt sotavangin raskas tie?

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli tuotteliaimpia suomalaisia sotakirjailijoita. Hän osallistui 17-vuotiaana talvisotaan ja taisteli jatkosodassa ja Lapin sodassa. Hänelle myönnettiin sotakamreerin arvonimi 1982.

Siviilissä Lehväslaiho työskenteli merimiehenä, kauppiaana ja tietyömailla toimistoesimiehenä. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän kirjoitti yhteensä 45 sotaromaania, joista ensimmäinen Panssarisotaa ilmestyi 1958 ja viimeinen Korven peura 2012.

PIRU IRTI VIENAN KORVESSA!Uhtuan rintamalta pohjoiseen sijaitsi Röhön kymmenen mökkipahan kylä, suomalaisten tärkeä tukikohta, josta partioitiin Tuoppajärven eteläpään, Sompajärven ja Haikolan partisaanikylän suuntiin. Kun venäläiset vuorostaan iskivät voimalla Röhöön, sissien takaa-ajopartiot käskettiin päivittäin kostoiskuihin.Syksyllä 1943 Röhössä majailee luutnantti Katajan vahvistettu sissikomppania, puolentoistasataa kokenutta soturia. Tappioidensa myötä sissit saavat esikunnasta käskyn: "Marssikaa venäläiset kiinni ja tuhotkaa joukko!" Lettoa pitkin rämpivät Katajan jälkikoirat joutuvat kahakasta toiseen vihollispartioiden kanssa, ja miestappioita kärsitään puolin ja toisin. Syysmyrskyisessä raesateessa väsyneet valiosissit isketään vastakkain satojen venäläisten kanssa. Hinta on katkera, jokainen kilometri takaisin omien puolelle yhtä helvettiä. Mutta tuumaakaan ei anneta periksi, kun käskyt täytetään ja taistelut viedään loppuun saakka.Sotakamreeri Lehväslaihon kerronta kovenee vuosi vuodelta. Röhön korpitaistelu on rajuudessaan vertaansa vailla oleva sotaromaani, väkevää kuvausta sissitoiminnasta Vienan kaukakorvessa.

Kummitusmainen takaa-ajo syksyisten korpien halki.

Sissit pakenevien vihollisten jäljillä.

Vänrikki Riekin johtama sissiosasto on ollut kenttävartiossa Jaurujoella kolmisen viikkoa. Miehiä kyllästyttää "hiton partiointi ja vartiointi" ja toimeton makailu korsun karkeilla lavereilla. Kaipuu lomille on kova. Mutta miten sattuikin, juuri poislähdön aamuna Riekki saa esikunnalta käskyn lähteä takaa-ajoon. Erämaavirralla on liikkunut vieraita.

Reino Lehväslaihon jännittävä ja todentuntuinen sotaromaani ajoittuu jatkosodan kolmanteen syksyyn. Sissitaistelun aavemaisena näyttämönä on syksyisen synkkä ja sateinen lapinkorpi, missä kuuset huojuttavat kaksimetrisiä naavapartojaan. Myös vihollisen liikkeet ovat kummitusmaisia. Takaa-ajajat seuraavat jälkiä pohjoiseen, mutta jäljet loppuvat kuin katketen aavan suon laitaan. Kirjassa osoitetaan suomalaisten sissien taitavuus ja hurjuus, mutta näytetään myös miesten vähemmän sankarillisia mielialoja. Sota syö jokaista sotijaa, taisteli hän sitten voittajien tai häviäjien puolella.

Reino Lehväslaiho (1922-2019) on maamme tuotteliaimpia sotakirjailijoita, jonka teokset eivät jätä lukijaa koskaan kylmäksi.

Panssarit kärkeen! Talvisodan 18-vuotiaat veteraaninuorukaiset muodostivat Panssarivaunupataljoonan alokasjoukkueen keväällä 1940. Mukana oli myös Reino Lehväslaiho. Jatkosota alkoi. Syksyllä 1941 käytiin läpimurtotaistelut Säntämä- ja Tuuloksenjoella, jatkettiin Aunukseen ja saavutettiin Syväri. Jandebajoella vallattiin ensimmäinen T-34-Sotka. Seuraavina olivat Petroskoi sekä Karhumäen ja Poventsan valtaustaistelut. Sota vain koveni, samoin kovenee kirjan teksti. Lopulta käytiin ruhjovat puolustustaistelut Karjalan kannaksella, seurasi venäläisten läpimurto Talissa, ja raskaat panssarivaunut jyristivät kohti Saimaan kanavaa. Tilanne oli veitsenterällä - vastassa oli vain yksi oma Sotka timantinkovine sotureineen ja majurin käsky: "Perkeleesti päälle pojat!"

Näin alkoi kuuluisa Talin-Portinhoikan-Juustilan panssaritaistelu 25.6.1944. Sotakamreerin kerronta on vavahduttavaa luettavaa taistelusta ylivoimaa vastaan. Sotkalla sodassa on kuvaus taistelutahdosta, soturihengestä ja koskaan murtumattomasta aseveljeydestä. Tuumaakaan ei periksi, kun isänmaa on vaarassa. Kirja on luja tarina panssarisotilaista jatkosodassa.

Eletään jatkosodan kolmatta syksyä. Asekuntoiset miehet alkavat olla Suomesta vähissä. Luutnantti Kestin johtama sissiosasto lähtee kohti Sallan kirkonkylää suorittamaan salaista erikoistehtävää - niin salaista, etteivät miehet tiedä, mikä perillä odottaa. Ja tietääköhän päällystökään?Yhteys päämajaan pätkii, miehet käyvät sokkosotaa ilman radiota ja paperiesimiehiltä sinkoilee hämäriä ohjeita, mutta yhtä kaikki viskaalien käskyt täytetään. Tärkein käsky on pysyä hengissä - sen täyttäminen ei kaikilta onnistu.Sodan erikoismiehissä on jermuja joka lähtöön, monessa liemessä keitettyjä ja toisten mielestä vähän hullujakin. Mutta hulluuttahan koviin ja verisiin sankaritekoihin tarvitaan.

Kuvaus tarunomaisen maineen saaneesta Laguksen joukkojen panssariprikaatista.

Panssarisotaa on sotakirjallisuutemme ensimmäinen kuvaus Laguksen prikaatin vaiheista Tuulusjoen ylityksestä lähtien Saksan Lapin-joukkojen häätöön saakka. Se kertoo totisesta sodasta, yksinäisyydestä, kuolemasta, velvollisuudentunnosta ja taisteluista, jotka vaativat suuria uhreja.

Panssarisodan laki on säälimätön: vaikka miehet ja vaunut vaihtuvat, sota jatkuu.

Vaikka tiedettiin, että tappiot panssarivaunumiesten keskuudessa olivat suuret, näihin joukkoihin oli aina pyrkijöitä, etupäässä nuoria innostuneita vapaaehtoisia.

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli maamme tuotteliaimpia sotakirjailijoita, jonka teokset eivät jätä lukijaa koskaan kylmäksi.

Lehväslaiho osallistui jatkosotaan alusta loppuun panssarivaunumiehenä, vaununjohtajana ja joukkueenjohtajana. Hän julkaisi 37 teosta ja on suomalaisena sotakirjailijana säilynyt omassa luokassaan.

Teokseen sisältyy sotakamreeri Lehväslaihon harvinainen haastattelu.

Sotakamreerin 35. kirjassa Sallasta liikkeelle lähtevän sissiosasto Karhun kohteena on lentokenttä ja venäläisten uusi kenttävartio. Taistelu on ankaraa ja yllätyksiä on luvassa jo alkumatkasta.Romaanissa on sotasyksy vuonna 1943. Sallan kirkonkylästä lähtee liikkeelle sissivääpeli Tikan johtama 40-miehinen sissiosasto Karhu. Tavoitteena on lentokenttä ja venäläisten uusi kenttävartio, josta kolme vankia on kertonut jokainen tosin eri tavalla. Karhun miehet ovat tosisissejä, kaiken maailman sällejä kautta Suomen, muutamat jo talvisodan taistelut yhdessä kokeneita kavereita. Joukon rehjuisin ja suurikokoisin on sissiylikersantti ja osasto Karhun toisen ryhmän johtaja Ville Peura, monien kahakoiden ja taisteluiden mies. Käskyt miehet täyttävät loppuun asti, olkootpa käskyt kuinka kimurantteja tahansa. Miehet taistelevat vaikka purnaavat, yhdessä palelevat, ryömivät soilla ja uivat jäisissä vesissä. Yöllä miehet kiipeävät kolmen kuorma-auton lavalle. Autokyyti vie Vuorijärvelle, sieltä kävellen Tuntsajoen rantaan, siitä yli ja kairaan. Mutta venäläiset eivät ole toimettomia, ja yllätyksiä tapahtuu jo alkumatkasta. Paluumatkalla partion tehtävänä on etsiä ja tuhota uuden kenttävartion korsut. Ennen sitä kuolema niittää jo joukkoa, ja sota vain kovenee.

Vahva kertomus ja kiihkoton dokumentti erään korpikomppanian uupumattomasta taistelutahdosta.

Vienanmeren kanava elokuussa 1943. Hermoja kuluttava asemasota saa äkkiä rajun käänteen.

Vapaaehtoisista hurjapäistä kootulle sissikomppanialle annetaan tehtäväksi väkivaltainen tiedustelu ja suuren huoltotukikohdan tuhoaminen. Vihollinen ei ole kuitenkaan yllätettävissä. Se tekee ensimmäisen vastaiskunsa jo ennen kuin operaatio on päässyt kunnolla vauhtiin, eivätkä sissit saa ilmaiseksi yhtäkään voittoa. Partiot iskevät yhteen korven hiljaisuudessa tai käsikranaattikuurojen piiskatessa ja urkutykkien soidessa. Todelliset ratkaisut tehdään lopulta mies miestä vastaan pistintaistelussa, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa – tappaa tai tulla tapetuksi. Poventsan parkkiintuneille korpeille kelpaa kumpi hyvänsä…

Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa Panssarisotaa 1941–44 julkaistiin WSOY:n kustantamana. Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta. Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.

Tappavankuumaa terästä – sotakamreerin 44. rautaisannos!

Eletään jatkosodan kolmatta syksyä Lapin rintaman takaisissa parakkirisoissa. Luutnantti Männyn toinen sissikomppania komennetaan sadan miehen voimin tuhoamaan vihollisen huoltotukikohta ja autokolonna. Tehtävä suuntautuu Alakurtista itään kohti Kantalahtea ja Jäämerta – suurien soiden, tuntureiden ja vuolaiden virtojen maahan. Vaikka isku onnistuu, paluumatkalaiset maksavat tuhotyöstään kovan hinnan. Alakurtin tie muuttuu kohta verisohjoiseksi kuolemantaipaleeksi, kun venäläisten valiojoukot iskevät säälittä päälle päivin ja öin.

Viholliset ovat kuitenkin nopeita nöyrtymään suomalaississien ampuessa konepistooleillaan tiet auki ylivoiman edessäkin. Alakurtin kenttävartioon palaavat enää kovan sotatien läpikäyneen komppanian riekaleiset rippeet. Vielä näinä vuosinakin jotkut sissisankarien jälkeläiset ovat kertoneet, kuinka kersantti Kivi tuodessaan haavoittuneen sissiluutnantin takaisin omien puolelle putosi verissään polvilleen, risti sormensa ja rukoili: ”Isä Jumala, Jeesus Kristus, minä kiitän, kun autoit – ei saatana – ei koskaan enää…”

Reino Lehväslaiho, sotakirjallisuutemme talttumaton teräsmies, on takonut jälleen raudanlujan kuvauksen erään sissipartion lohduttomilta korpitaipaleilta.

Varbinitsan retki ei ole pumpulipoikia varten!

Sissit on tuimailmeinen kuvaus komppania Karppisen rajuista vaiheista jatkosodassa, huimapäisestä tiedusteluretkestä Syvärin itäpuolelle kauas vihollisen selustaan.

Miehet hiihtävät kuin aaveet pimeissä kuusikoissa, seuraavassa hetkessä he ovat avoimena maalitauluna aavalla suolla, missä ilma pöllyää irtoterästä. Sissit törmäävät venäläiseen korsukylään, ottavat rajusti yhteen, pakenevat ja iskevät jälleen.

Sadasta matkaan lähteneestä miehestä vain 36 pääsee takaisin omiensa luo etulinjaan.

Reino Lehväslaiho tuntee sodan, metsän ja sissit. Kolmesta sodasta selvinneen sotakamreerin romaanissa on samaa ehdottomuutta ja miehistä peräänantamattomuutta kuin tekijässä itsessään.

Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1971.

Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa Panssarisotaa 1941–44 julkaistiin WSOY:n kustantamana.Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta. Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.

Kuolema kulkee kantapäillä!

Vuonna 1942 syysruskan aikaan luutnantti Sarkolan johtaman tuhooja- ja tiedustelupartion on toimittava vihollisen alueella. Kaukopartio ylittää veneillä Syvärin virran. Kun majoittumisen yhteydessä sattuu pieni huolimattomuus, vihollinen huomaa partion liikkeet. Alkaa ankara takaa-ajo läpi korpiryteikköjen ja hyisten vesien.

Sarkolan miehet räjäyttävät rautatien, suistavat junan suohon ja iskevät parakkikylään kuolemaa kylväen. Samalla omatkin tappiot nousevat vääjäämättä raskaiksi. Mättäät nielevät vapisten kuumaa terästä, kun pakomatka haavoittuneita retuuttaen jatkuu helvetillisenä. Kerran toisensa jälkeen on väsyneiden miesten rynnättävä päin vihollisen saartorenkaita selvitäkseen hengissä takaisin. Läpimurto on raju sissikuvaus sotakamreeri Lehväslaiholta, suomalaisen sotajännityksen armoitetulta mestarilta.

”Läpimurto” ilmestyi alun perin vuonna 1982.

Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa "Panssarisotaa 1941–44" julkaistiin WSOY:n kustantamana. Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta. Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.

Kaamoksen arktista pimeyttä uhmaten.

Kaukana pohjoisessa, Raja-Joosepista koilliseen, sijaitsi Tuuloman kuuluisa työmaa. Yli 700 miestä, satakunta kuorma-autoa ja kymmenet tiekoneet puskivat tietä kaamoksen arktisessa pimeydessä, missä Jäämeren hyytävät myrskyt ja piiskaava lumi venyttivät miesten kestokyvyn äärimmilleen.

Jotkut jättivät urakan kesken, toisten kohtalo täyttyi jo matkan varrella, mutta suurin osa uurasti loppuun saakka. Välillä otettiin kaatokännit ja kirottiin, kuten jo niin usein aiemmin, loputon työmaa, sen viheliäiset pomot ja Kuolan niemimaan vetiset suot. Syvällä sisimmässä oltiin kuitenkin ylpeitä siitä, että saatiin olla rakentamassa tätä historiallista tietä.

Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa Panssarisotaa 1941–44 julkaistiin WSOY:n kustantamana. Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta.

Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.

Kirjallinen harvinaisuus vuodelta 1959! Höyryalus S/s Bombata seilaa ns. pitkänlinjan reittiä, jonka kiintopisteinä ovat Teneriffa Kanariansaarilla sekä Rio ja Santos Brasiliassa. Eksoottiset satamat halpoine juomineen ja viettelevine naisineen kuurautuvat miesten mielestä samalla tavalla kuin ruosteläikät karstautuvat laivan kyljistä ja kannet hankautuvat vitivalkoisiksi, kun pesti taas kohta jatkuu. Ennen S/s Bombataa Reino Lehväslaiho, kolme sotaa kokenut mies, oli julkaissut vasta legendaarisen esikoisteoksensa Panssarisotaa 1941-1944. S/s Bombata on vannoutuneiden Lehväslaiho-lukijoiden kadonnut klassikko, joka muodostaa mielenkiintoisen kirjallisen poikkeuksen sotakamreerin muussa tuotannossa. Todellisuuspohjaisen väkevän merimiesromaanin kieli on edelleen iskevän pelkistettyä: se tuo esiin olennaisen, jäntevästi ja tehokkaasti - eikä eksyile turhiin maalailuihin.

Kirjallinen harvinaisuus vuodelta 1959.Karibianmerelle sijoittuva väkevä merimiesromaani on Reino Lehväslaiho -fanien kadonnut klassikko ja mielenkiintoinen poikkeus sotakamreerin muussa tuotannossa. Itsekin nuorempana merillä leipäänsä tienannut Lehväslaiho tuntee merimiehen pestin läpikotaisin. Höyryalus S/s Bombata seilaa ns. pitkänlinjan reittiä Kanariansaarilta Etelä-Amerikkaan. Eksoottisten satamien halvat juomat ja viettelevät naiset houkuttavat, kunnes on taas aika nousta laivaan. Huikean seikkailun kertoja, näyttelijä Veikko Honkanen, tavoittaa upeasti teoksen poljennon: iskevän pelkistettyä, jäntevää ja tehokasta.

90-vuotiaan sotakamreerin timantinkova uutuus!Luutnantti Karhun periksiantamattomat sissit tosipaikan rähinöissä Uhtuan rintamalohkolla syksyllä 1943. Verihelvettiä Vienan korvessa.Uhtuan syyssateisella rintamalla 1943 luutnantti Karhu saa käskyn: on käytävä tuhoamassa Ala-Kuittijärven länsirannalle pesiytynyt venäläistukikohta. Mukaansa Karhu ottaa kuusikymmentä kokenutta sissiään ja painuu rakeiden hakkaamaan yönmustaan korpeen. Jäiset joet uidaan tai kahlataan, ryteiköt ja lettosuot kontataan tai kompuroidaan. Nopean tiedustelun jälkeen isketään kolmen taistelukorsun tukikohtaan.Rajuissa lähitaisteluissa omatkin saavat siipeensä, mutta tulipallojen valaistessa synkkää yötaivasta päästään paluumatkalle.Venäläiset lähettävät omat pitkänlinjan valiosotilaansa vetäytyvien suomalaisten kannoille. Sankariteoissa kunnostautuvat niin kokeneet sissivääpelit Peura, Kesti ja Korpi kuin kolttasissit Kipri, Susi, Kiureli ja Sammeli. Vaan yksi on joukosta poissa.Kahakan jälkeen tajuihinsa tointuneella kersantti Väisäsellä on vielä edessään kuolemaa halveksuva paluumarssi, jossa otetaan mittaa niin taistelutahdosta kuin -taidoistakin. Mutta sissi on valmis vaikka kuolemaan, kun eteenpäin on mentäväSuomen ensirivin sotakirjailija Reino Lehväslaiho palkitsee jälleen. Äänikirjan kertojana on näyttlijä Ville Tiihonen.

Verihelvettiä Vienan korvessaUhtuan syyssateisella rintamalla 1943 luutnantti Karhu saa käskyn: on käytävä tuhoamassa Ala-Kuittijärven länsirannalle pesiytynyt venäläistukikohta. Mukaansa Karhu ottaa kuusikymmentä kokenutta sissiään ja painuu rakeiden hakkaamaan yönmustaan korpeen. Jäiset joet uidaan tai kahlataan, ryteiköt ja lettosuot kontataan tai kompuroidaan. Nopean tiedustelun jälkeen isketään kolmen taistelukorsun tukikohtaan. Rajuissa lähitaisteluissa omatkin saavat siipeensä, mutta tulipallojen valaistessa synkkää yötaivasta päästään paluumatkalle.Venäläiset lähettävät omat pitkänlinjan valiosotilaansa vetäytyvien suomalaisten kannoille. Sankariteoissa kunnostautuvat niin kokeneet sissivääpelit Peura, Kesti ja Korpi kuin kolttasissit Kipri, Susi, Kiureli ja Sammeli. Vaan yksi on joukosta poissa. Kahakan jälkeen tajuihinsa tointuneella kersantti Väisäselläon vielä edessään kuolemaa halveksuva paluumarssi, jossa otetaan mittaa niin taistelutahdosta kuin taidoistakin. Mutta sissi on valmis vaikka kuolemaan, kun eteenpäin on mentävä Sotakamreeri Reino Lehväslaiho on lajissaan viimeinen, kirjojensa tapahtumapaikkoja autenttisella kerronnallaan verevöittävä kertoja. Korven Peura on hänen 45. timantinkova sotaromaaninsa.Arvosteluotteita Tyyli on omintakeista, puheen ja ajatuksen sekoitusta. Paljon on kuolemaa, verta ja suolenpätkiä, mutta ne kuuluvat tähän genreen. Arto Vaahtokari, Mäntsälä, Helsingin Uutiset, Keski-Uusimaa, Tamperelainen ja Länsiväylä Lehväslaihon kirjat ovat saaneet paljon lukijoita. Eikä ihme, sillä ne ovat sujuvasti kirjoitettuja. Hän on myös viimeinen itse sotaa kokenut kirjailija. Tuomas Saarikko, Aamuposti Reino Lehväslaiho hallitsee kokeneesti taistelukuvaukset, samoin loputtoman väsymisen tuomat tunnot. Seppo Kämäräinen, Kainuun Sanomat

Panssarivaaraa ja pakokauhua.

Reino Lehväslaiho vie rankassa sotajännärissään panssarijoukkueen Kannaksen suurhyökkäyksen hurjiin ja tuhoisiin torjuntataisteluihin.

Itä-Karjalassa kovettuneilla panssarijermuilla oli Perkjärven ja Portinhoikan teräsmyrskyissä tasan kaksi vaihtoehtoa: kuollako ulos luotisateeseen vai kärventyäkö täysosuman saaneeseen vaunuun?

Klim Voroshilovien, Sotkien ja Vickersien ruhjovissa yhteenotoissa panssarijoukkue kohtasi matkansa pään – viimeistä miestä myöten. Rajun toiminnan kuvaaja ja rento tarinaniskijä sotakamreeri Lehväslaiho välittää telaketjujen kolinan, piiskatykkien sivallukset ja panssarimiesten äänet vaimentamattomina suoraan etulinjasta!

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli suomalainen panssariässä, arvonimeltään sotakamreeri. Hän kirjoitti 45 sotaromaania, joista viimeinen, Korven peura, ilmestyi vuonna 2012.

Jatkosodan totuuden hetket ovat käsillä.

Kesäkuussa 1944 divisioona vetäytyy Syvärin niskalta Äänislinnaan vihollisen kiihtyvän tulen ahdistamana.

Jääkärijoukkueista kerätään ritarikapteeni Vuorensolan johdolla taisteluosasto Vinkalo, jonka tehtävänä on viivyttää takaa-ajajien etenemistä Äänisen tiellä. Mutta vihollisen tuliylläkkö iskee odottamattomalta suunnalta. Miesten mieleen välähtää hätkähdyttävä tosiasia: on jouduttu mottiin.

Jääkärit taistelevat kahteen suuntaan, mutta vastustajan ylivoima on musertava. Elintila pienenee joka hetki. Sadoissa kahakoissa kovettuneet jermut ovat kestäneet hengissä pitkät sotavuodet, mutta nyt ovat edessä kohtalon hetket. Vaihtoehtoja on vähän: antautua, kuolla mottiin tai yrittää häikäilemätöntä läpimurtoa, joka saattaisi vaatia hirvittävät lunnaat. Ratkaisu tehdään nopeasti. Savun hämärtämässä korpimetsässä luotien ulvoessa kootaan jokainen jäljellä oleva voimanpisara viimeiseen epätoivoiseen iskuun.

Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1979.

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli suomalainen panssariässä, arvonimeltään sotakamreeri. Hän kirjoitti 45 sotaromaania, joista viimeinen, Korven peura, ilmestyi vuonna 2012.

Sotasyksynä 1943 Sallan kirkonkylästä lähtee liikkeelle sissivääpeli Tikan johtama 40-miehinen sissiosasto Karhu. Tavoitteena on lentokenttä ja venäläisten uusi kenttävartio, josta kolme vankia on kertonut - jokainen tosin eri tavalla. Karhun miehet ovat tosisissejä, kaiken maailman sällejä kautta Suomen, muutamat jo talvisodan taistelut yhdessä kokeneita. Joukon rehjuisin ja suurikokoisin on sissiylikersantti ja osasto Karhun toisen ryhmän johtaja Ville Peura, monien kahakoiden ja taisteluiden mies. Kaikki käskyt miehet täyttävät loppuun asti.Mutta venäläiset eivät ole toimettomia, ja yllätyksiä tapahtuu. Kuolema niittää joukkoa, ja sota vain kovenee.Lukija Veikko Honkanen. Kesto 10 tuntia 55 minuuttia.

Syksyllä 1943 kaukaisessa Vienan Karjalassa reserviluutnantti Viitanen miehineen odottaa poispääsyä kenttävartio Hirvestä. Venäläiset ovat jo viikkokausia hyökkäilleet kiivaasti kenttävartiota vastaan, ja syksyn mustina sadeöinä pesäkkeissään värjöttelevät vartijat voineet vain arvailla taivaalle ammuttujen valorakettien merkitystä. Yhtenä yönä helvetti repeää valloilleen, kun venäläiset iskevät rajusti suomalaisten kimppuun.Raskaiden tappioiden jälkeen Viitasen kahdeksankymmentä kokenutta sissiä lähtevät vihollisen takaa-ajoon syysmyrskyiseen korpeen. Taistelut seuraavat toisiaan ja vastahyökkäykset verottavat niin omia kuin vihollisiakin, mutta kumpikaan osapuoli ei luovuta maata jalkojensa alta. Soturiksi syntynyt, kaksi vapaudenristiä ja yhden rautaristin tienannut upseeri Viitanen panee lopulta kovan kovaa vastaan. Uskolliset luottomiehet Kettunen ja Kuusinen vierellään hän tyhjentää lippaan toisensa perään, harhauttaa, koukkaa ja onnistuu motittamaan vienanmiehet sammakkosoilleen. Jos jollain onkin kanttia kysellä kaukamaille valutetun veren hintaa, taistelutilanteissa käskyt täytetään napisematta. Välillä on sissisällin tosin oltava niin rekenä jos kelkkanakin, kun Kalmiston Nestori vaatii osuutensa ja vie oman hiljaisen joukkueensa hyisille mananmajoille...Reino Lehväslaihon kerronta on mehukasta. Monet totiset paikat omakohtaisesti kokeneen sotakamreerin teoksissa sodankäynti on yhtä säälimätöntä kuin todellisuudessakin.

Katkeraa korpisotaa kairanmaassa! Syksyllä 1943 Seesjärven suunnalla, lähellä Paateneen maantietä, majailee luutnantti Katajan sadan miehen sissikomppania sateen pieksämissä teltoissaan. Moottoripyörälähetti tuo esikunnasta lentäjien havaitsemia tietoja, joiden mukaan venäläiset rahtaavat hevoskuormittain tavaraa kohti suomalaisten kenttävartiota. Mitä kummaa on tekeillä? Tiedustelun kärkijoukoiksi heitettyjen rämäpääsissien saama käsky on yksiselitteinen: tuhotkaa viholliskolonnat! Seesjärven pohjoispuoli on asuttamatonta villieläinten valtakuntaa, jossa tehtäväänsä kylmäverisesti suorittavan kuolemanpartion on vääjäämättä edettävä kaikkiin kompassisuuntiin. Venäläiset suorittavat nopeita vastaiskujaan ja mieshukka on valtavaa molemmin puolin, mutta Katajan kokeneet korpisissit ovat valmiita täyttämään tehtävänsä - viimeiseen veripisaraan saakka. Kuoleman ja kauhun maastossa viiman kohmettamia sotureita lämmittää ainoastaan taukoamatta rätisevien aseiden piippujen hehku. Vaaroja vilisevässä kairanmaassa vain juoneimmat jäävät saappailleen. Sotakamreeri Lehväslaiho takoo yhä armottomampia sotakuvauksia. Seesjärven sisseissä rajujen korpitaisteluiden yllätyskäänteet elävät hurmeisen väkevinä ja autenttisina.

Taattua Lehväslaihoa.

Eletään sotasyksyä 1943, ja vänrikki Virtasen sissijoukko on lepoparakeilla viettämässä hyvin ansaittua huilia. Levon keskeyttää tyly viesti: ”Viholliset räjäyttäneet kaksi varastoparakkia Vuorijärven kylässä. Tappiot: neljä kuollutta ja viisi haavoittunutta. Tuhotkaa venäläiset.”

Ei auta kuin lähteä ase kädessä syysmyrskyyn, jossa eivät muut kuin sissit pärjäisikään. Heti ensi töikseen Virtasen joukko ajautuu hevosenkengän muotoiseen väijytykseen – siinä on kovillakin miehillä tekemistä, kun ainakin kaksisataa asetta takoo joka suunnalta suuliekit sinisinä torvina. Tulituksessa ohimoa viistänyt luoti vie sissivääpeli Jussi Kestiltä tajun. Kun mies palaa tolkkuihinsa, hän on yksin keskellä rajuilman pieksemään lettosuota. Kestillä on työtä kerrakseen löytää omat porukat, kun silmissä iskee tulta ja pyörryttää. Törmätessään venäläispartioon sissivääpelillä on edessään elämänsä kovin paikka. Odottaako Kestiä nyt sotavangin raskas tie?

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli tuotteliaimpia suomalaisia sotakirjailijoita. Hän osallistui 17-vuotiaana talvisotaan ja taisteli jatkosodassa ja Lapin sodassa. Hänelle myönnettiin sotakamreerin arvonimi 1982.

Siviilissä Lehväslaiho työskenteli merimiehenä, kauppiaana ja tietyömailla toimistoesimiehenä. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän kirjoitti yhteensä 45 sotaromaania, joista ensimmäinen Panssarisotaa ilmestyi 1958 ja viimeinen Korven peura 2012.

Eletään jatkosodan kolmatta syksyä. Asekuntoiset miehet alkavat olla Suomesta vähissä. Luutnantti Kestin johtama sissiosasto lähtee kohti Sallan kirkonkylää suorittamaan salaista erikoistehtävää - niin salaista, etteivät miehet tiedä, mikä perillä odottaa. Ja tietääköhän päällystökään?Yhteys päämajaan pätkii, miehet käyvät sokkosotaa ilman radiota ja paperiesimiehiltä sinkoilee hämäriä ohjeita, mutta yhtä kaikki viskaalien käskyt täytetään. Tärkein käsky on pysyä hengissä - sen täyttäminen ei kaikilta onnistu.Sodan erikoismiehissä on jermuja joka lähtöön, monessa liemessä keitettyjä ja toisten mielestä vähän hullujakin. Mutta hulluuttahan koviin ja verisiin sankaritekoihin tarvitaan.