Mistä afgaaninaiset ammentavat rohkeutensa uhmata talibanien terroria?Kun viimeinen evakuointikone nousi ilmaan Kabulin lentokentältä elokuussa 2021, taakse jätettiin ne, joita länsi oli suurieleisesti lähtenyt vapauttamaan: Afganistanin naiset. Taliban oli vallannut maan, ja naiset vetivät jälleen taivaansinisiä burkia päänsä yli.Silmiä avaavassa kirjassa seitsemän afgaaninaista kertoo, mitä tapahtui, kun uutiskamerat kääntyivät toisaalle ja Taliban aloitti sodan naisia vastaan. Valtiovarainministeriöstä ulos heitetty Munisa Mubariz lähti marssimaan kaduille naisten mielenosoitusten kärkeen. Yliopistoon naisilla ei ollut enää asiaa, mutta Hawa koettaa opiskella verkon kautta. Fatema yritti turhaan saada työnsä poliisina takaisin ja pelkää nyt turvallisuutensa puolesta. Omaa vastaanottoaan pitävä gynekologi Amina puolestaan lohduttaa yhä nuorempia teiniäitejä samaan aikaan, kun toimittaja Latifa tasapainottelee johtamallaan naisten radiokanavalla.Periksi ei halua antaa myöskään turvakodin johtaja Mahbouba Seraj, joka lensi YK:hon vaatimaan maailman maita puolustamaan afgaaninaisten oikeuksia. YK:ssa päättäjiä painostaa myös maanpakoon joutunut ihmisoikeusjohtaja Sima Samar.Katri Merikallio (s. 1961) on tietokirjailija ja palkittu toimittaja, joka työskenteli pitkään Suomen Kuvalehdessä. Roosa Himma (s. 1994) on sosiologian maisteriopiskelija, joka on syventynyt opinnoissaan afgaaninaisten tilanteeseen.
Seitsemän rohkeaa naista uhmaa hirmuhallintoaKun viimeinen evakuointikone nousi ilmaan Kabulin lentokentältä elokuussa 2021, taakse jätettiin ne, joita länsi oli suurieleisesti lähtenyt vapauttamaan: Afganistanin naiset. Taliban oli vallannut maan, naiset vetivät taas taivaansinisiä burkia päänsä yli.Kirjassa seitsemän afgaaninaista kertoo, mitä he tekivät, kun uutiskamerat kääntyivät toisaalle. Virastaan ulos heitetty Munisa lähti kaduille naisten mielenosoitusten kärkeen. Yliopisto-opiskelija Mozhgan alkoi opettaa koulusta ulospotkituille tytöille neuvottelutaitoja. Fatema-poliisi marssi ministeriöön vaatimaan työtään takaisin. Mahbouba Seraj ei päästänyt talibaneja sisään naisten turvataloon, vaan lensi YK:hon vaatimaan naisten oikeuksien palauttamista. Osalle naisista Suomen antama tuki oli ollut ratkaisevan tärkeä.Kirjassa afgaaninaiset kertovat, mistä he ammentavat rohkeutensa uhmata talibanien terroria. Yhdelle se kumpuaa suvun hedelmätarhoista, toiselle isoisän syvästä rakkaudesta lapsenlasta kohtaan.Toimittaja, tietokirjailija Katri Merikallio tyoskenteli pitkaan Suomen Kuvalehden ulkomaantoimittajana. Valtiotieteiden kandidaatti Roosa Himma opiskelee sosiologiaa Helsingin yliopistossa.