241 kr
Skickas
241 kr
Skickas
169 kr
Läs direkt efter köp
Kaikki taivaan sini -kirjan kirjoittajan haikeankaunis kertomus menetyksestä ja toivosta.
”Ei ole enää tunteja tai päiviä, joilla mitata aikaa. Tästä eteenpäin on vain joskus myöhemmin koittavia hetkiä. Ei päivien valoa, ei liioin yön pimeyttä. On vain minä ja suruni tässä hiljaisessa talossa.”
Hirvittävän menetyksen kokenut Amande pakenee armottoman kirkasta kesää kauas Auvergnen maaseudulle saadakseen surra rauhassa. Sattuman kautta hän kuitenkin kiinnostuu pihan villiintyneestä puutarhasta ja uskaltautuu tutkimaan sitä. Kun vuodenajat vaihtuvat ja puutarha vähitellen elpyy, myös Amande päästää kuin varkain taas toiset ihmiset, valon ja ilon osaksi elämäänsä.
Toivoa versovat päivät on sykähdyttävä kertomus luonnon parantavasta voimasta ja siitä, kuinka joskus on pysähdyttävä pystyäkseen jatkamaan eteenpäin.
Mélissa Da Costa (s. 1990) kasvoi Ranskan maaseudulla ja haaveili kirjailijan urasta jo lapsena. Hän on opiskellut kauppatieteitä ja työskennellyt viestintäalalla. Kun kustantaja löysi Kaikki taivaan sini -kirjan omakustanteiden sivustolta, Da Costan elämä mullistui. Sen jälkeen hän on noussut Ranskan suosituimpien kirjailijoiden joukkoon, ja vuonna 2023 hänen kirjojaan myytiin Ranskassa jo yhteensä yli miljoona kappaletta. Myös Suomessa Kaikki taivaan sini on valloittanut lukijoiden sydämet, ja siitä tuli heti ilmestymisen jälkeen myyntimenestys.
169 kr
Läs direkt efter köp
”Kaikki ovat sekaisin Pussipäästä.”
– Scandal Week
Ihmepoika Leon -kirjojen maailmaan sijoittuva vetävä nuortenromaani.
Daniel Penne lukee esseetään luokan edessä, kun opettaja mainitsee ohimennen hänen leuastaan. Sen jälkeen Daniel päättää, ettei puhu enää koskaan ? ei ainakaan niin, että leuka näkyy. Videoesitelmänsä hän pitää pussi päässä, ja samalla saa alkunsa someilmiö Pussipää.
Pussipään suosio yllättää Danielin. Menestys tuo valtaa vaikuttaa, ja Daniel tajuaa, että Pussipään supervoimat voi valjastaa hyvään. Kaksoiselämä ja kasvava huomio kuitenkin nakertavat voimia. Oikeassa elämässä on myös eräs ihminen, jolle tekisi mieli sanoa jotain – ihan vain Daniel Pennenä, ei pussin suojista.
Jukka Behm on kouvolalainen kirjailija. Hänen nuortenromaaninsa Pehmolelutyttö (2017) sekä Ihmepoika Leon (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina. Ihmepoika Leon voitti Topelius-palkinnon. Hammersmith United -jalkapalloseurasta kertova trilogia sai suitsutusta kaikenikäisiltä lukijoilta. Behmin romaanien käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin.
186 kr
Lyssna direkt efter köp
Apua ahdistuksen aikakaudelle
Entä jos? pureutuu ajallemme ominaiseen ahdistuneisuuteen ja tarjoaa painokkaan apukeinon ahdistuneen taakkaa keventämään.
Entä jos unohdinkin sulkea lieden ja nyt koko talo palaa? Entä jos olenkin valinnut aivan väärän puolison? Entä jos toimemme pandemian hillitsemiseksi ovatkin olleet vääränlaisia?
Entä jos on kysymys, jota mielemme toistelee, kun arvioimme riskejä ja kuvittelemme, mitä voisi tapahtua. Roland Paulsenin mukaan olemme – ihmisten yhteisöinä – kadottamassa kykymme epävarmuuden sietämiseen. Länsimaissa joka kymmenes syö masennuslääkkeitä, ja masennus on WHO:n tautitilastossa noussut tärkeimmäksi terveytemme uhaksi. Mikä siis on muuttunut? Taloudelliset olot ovat paremmat ja elintasomme korkeampi kuin koskaan ennen, mutta ahdistuneisuutemme kasvaa kasvamistaan ja kysymme alituisesti: entä jos?
Entä jos? on sekä katsaus ahdistuneisuuden historiaan ja sen vaihteleviin piirteisiin eri kulttuureissa että kannustava puheenvuoro, joka vaatii toimia tämän yhteiskuntaan levinneen epidemian voittamiseksi. Se perustuu satoihin tutkimuksiin, uraa uurtaviin havaintoihin sekä yksityishenkilöiden haastatteluihin.
Roland Paulsen on Lundin yliopiston sosiologian apulaisprofessori. Hän on kirjoittanut useita teoksia ja toiminut mm. Dagens Nyheterin kulttuurisivujen avustajana.
169 kr
Läs direkt efter köp
Silminnäkijän tarina katuväkivallan ytimestä.
Tukholman lähiöt ovat liekeissä, ja Faysa on joutunut ammunnan ja räjähdysten keskelle. Hän on nuori runoilija – ja hänellä on läheisiä yhteyksiä jengisodan kumpaankin osapuoleen. Tuossa sodassa on vuosikymmenen mittaan surmattu jo satoja ihmisiä. Miten kukaan pystyy rakentamaan elämäänsä tilanteessa, jossa kaikki ympärillä olevat ovat koko ajan välittömässä hengenvaarassa?
Tukholman pohjoisessa lähiössä ammuttiin vuonna 2015 nuori mies, Faysa Idlen paras ystävä. Ruotsissa tiedettiin yleisesti, että hän oli kuulunut Dödspatrullen-nimellä tunnetuksi tulleen rikollisjärjestön perustajiin. Noista surmanlaukauksista alkoi Ruotsissa ennennäkemätön väkivallan kausi – ystävistä tuli hetkessä vihollisia, ja väkivalta roihahti tappavana kaduille. Ensimmäisiin puolensa valinneisiin kuului Faysan veli Bilal. Häneen kohdistunut uhka laajeni hyvin pian koskemaan koko perhettä.
Faysa Idle (s. 1998) on varttunut Tenstan lähiössä ja menettänyt sekä ystäviä että oman perheensä jäseniä Ruotsin jengisodassa. Nykyisin hän on runoilija ja sisällöntuottaja. Tämä on hänen ensimmäinen kirjansa.
109 kr
Lyssna direkt efter köp
Kaunis ja yllätyksellinen tarina rakastumisestaJuhani on lukion äidinkielen opettaja. Hän on jokin aika sitten eronnut vaimostaan Hannasta, jonka kanssa elettyjä vuosia reunusti traaginen menetys. Syksyllä kouluun tulee uusi oppilas, Yhdysvalloista muuttava Marianne, johon Juhani kiinnittää heti huomiota. "Tämän henkilön kanssa haluan olla samaa mieltä, silloinkin kun olen eri mieltä."Marianne sulautuu helposti koulun muiden oppilaiden joukkoon, mutta opettajan kanssa syntyy yhteys. Aluksi he keskustelevat kirjoista ja elokuvista kuin kirjallisuudesta innostuneet opettaja ja oppilas. Keväällä Marianne tuo Juhanille luettavaksi kirjoittamiaan novelleja ja he alkavat tavata myös vapaa-ajalla. Juhani tajuaa nopeasti että heidän välillään on jotain vakavaa.Syyllisyys - osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?Siipien kantamat on taitavasti kirjoitettu ihmissuhdedraama, joka kysyy kipeitä kysymyksiä elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.
169 kr
Läs direkt efter köp
On velkoja, jotka voi maksaa vain verellä.
Helsingin Kalliossa löytyy kylpyammeesta menestyneen nuoren miehen ruumis. Ammeen vesi on värjäytynyt punaiseksi, ja miehen kaulassa roikkuu erikoinen riipus.
Tapaus vaikuttaa aluksi itsemurhalta, mutta pian Helsingin poliisin vakavien rikosten yksikössä tajutaan, ettei nuori mies ole ainut, joka on kuollut aurinkoriipus kaulassaan. Mutta mikä yhdistää kuolleita ihmisiä? Miksi joku on halunnut lavastaa heidän kuolemansa? Ja ennen kaikkea: onko ruumiita luvassa lisää?
Varjeltu on piinaavan koukuttava tarina salaisuuksista, kostosta ja synkkyydestä, joka johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Se jatkaa valtavan suosion saavuttanutta Milo-sarjaa.
Max Seeck (s. 1985) on yksi Suomen menestyneimmistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta, ja hänen edellisen kirjasarjansa avaus Uskollinen lukija nousi The New York Timesin bestseller-listalle ensimmäisenä suomalaisena teoksena sitten Sinuhe egyptiläisen.
203 kr
Lyssna direkt efter köp
Näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti kertoo uskomattoman tarinansa.
Oscar-palkittu näyttelijä sir Anthony Hopkins kuvaa muistelmateoksessaan huikeaa, yli kuusikymmentä vuotta kestänyttä elokuva- ja teatteriuraansa, vaikeaa lapsuuttaan sekä tietään raittiuteen.
Sir Anthony Hopkins syntyi Port Talbotissa, pienessä walesilaisessa terästeollisuuskaupungissa, ja varttui siellä sodan, laman sekä kovien, tunteellisesti sulkeutuneiden ja alkoholismiin taipuvaisten miesten keskellä. Hopkins ei pärjännyt koulussa kummoisesti, joten monet pitivät häntä toivottomana tapauksena, jolla ei ollut tulevaisuutta. Mutta eräänä kohtalokkaana lauantai-iltana väheksytty walesilaispoika katsoi Hamlet-sovituksen vuodelta 1948, mikä synnytti hänessä näyttelemisen halun, jonka seurauksia kukaan ei olisi voinut ennustaa.
Hopkins kuvaa avoimesti uransa merkkipaaluja ja tarjoaa ainutlaatuisia näkökulmia tunnetuimpiin rooleihinsa, kuten Iago-tulkintaansa, jolla hän pääsi kuninkaalliseen teatteriakatemiaan Laurence Olivierin siipien suojaan, huikeaan Hannibal Lecterin rooliinsa ja unohtumattomaan tulkintaansa Kuningas Learista.
Hopkins tarkastelee rehellisesti myös henkilökohtaisen elämänsä alhoja. Riippuvuusongelma maksoi hänelle ensimmäisen avioliiton ja suhteen ainoaan lapseensa – ja melkein hengenkin. Raittiuteen hän on ollut sitoutunut melkein viidenkymmenen vuoden ajan, ja iän karttuessa hän tiedostaa myös kuolevaisuutensa ja valmistautuu kohtaamaan Suuren Salaisuuden, niin kuin hänen isänsä asiaa kutsui.
Sir Philip Anthony Hopkins CBE on Ison-Britannian tunnetuimpia ja tuotteliaimpia näyttelijöitä. Hän aloitti uransa näyttämöllä, työskenteli Laurence Olivierin alaisuudessa ja teki sittemmin koko joukon arvostettuja elokuvarooleja. Sir Anthony on esiintynyt kuusikymmentävuotisella urallaan mm. elokuvissa Uhrilampaat, Pitkän päivän ilta, Marvelin Thor ja Isä. Sir Anthony on saanut huikeista rooleistaan useita tunnustuksia, muiden muassa kaksi Oscaria, neljä BAFTA-palkintoa, kaksi Primetime Emmyä sekä Laurence Olivier -palkinnon. Hän asuu nykyään Stella-vaimonsa kanssa Los Angelesissa.
169 kr
Lyssna direkt efter köp
”Kaikki ovat sekaisin Pussipäästä.”
– Scandal Week
Ihmepoika Leon -kirjojen maailmaan sijoittuva vetävä nuortenromaani.
Daniel Penne lukee esseetään luokan edessä, kun opettaja mainitsee ohimennen hänen leuastaan. Sen jälkeen Daniel päättää, ettei puhu enää koskaan ? ei ainakaan niin, että leuka näkyy. Videoesitelmänsä hän pitää pussi päässä, ja samalla saa alkunsa someilmiö Pussipää.
Pussipään suosio yllättää Danielin. Menestys tuo valtaa vaikuttaa, ja Daniel tajuaa, että Pussipään supervoimat voi valjastaa hyvään. Kaksoiselämä ja kasvava huomio kuitenkin nakertavat voimia. Oikeassa elämässä on myös eräs ihminen, jolle tekisi mieli sanoa jotain – ihan vain Daniel Pennenä, ei pussin suojista.
Jukka Behm on kouvolalainen kirjailija. Hänen nuortenromaaninsa Pehmolelutyttö (2017) sekä Ihmepoika Leon (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina. Ihmepoika Leon voitti Topelius-palkinnon. Hammersmith United -jalkapalloseurasta kertova trilogia sai suitsutusta kaikenikäisiltä lukijoilta. Behmin romaanien käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin.
83 kr
Läs direkt efter köp
Kaunis ja yllätyksellinen tarina rakastumisestaJuhani on lukion äidinkielen opettaja. Hän on jokin aika sitten eronnut vaimostaan Hannasta, jonka kanssa elettyjä vuosia reunusti traaginen menetys. Syksyllä kouluun tulee uusi oppilas, Yhdysvalloista muuttava Marianne, johon Juhani kiinnittää heti huomiota. "Tämän henkilön kanssa haluan olla samaa mieltä, silloinkin kun olen eri mieltä."Marianne sulautuu helposti koulun muiden oppilaiden joukkoon, mutta opettajan kanssa syntyy yhteys. Aluksi he keskustelevat kirjoista ja elokuvista kuin kirjallisuudesta innostuneet opettaja ja oppilas. Keväällä Marianne tuo Juhanille luettavaksi kirjoittamiaan novelleja ja he alkavat tavata myös vapaa-ajalla. Juhani tajuaa nopeasti että heidän välillään on jotain vakavaa.Syyllisyys - osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?Siipien kantamat on taitavasti kirjoitettu ihmissuhdedraama, joka kysyy kipeitä kysymyksiä elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.
217 kr
Lyssna direkt efter köp
Suomenruotsalainen kirjallinen ikoni ensi kertaa toisen kirjailijan silmin.
Nuoremman polven suomenruotsalainen kirjailija Johanna Holmström sukeltaa ihaillun Märta Tikkasen elämään, tuotantoon ja niiden suhteeseen. Holmström käsittelee Märta Tikkasen kirjailijuutta, suomenruotsalaisuutta, lapsuutta, äitiyttä ja roolimalliutta Märtan ystävien ja kollegoiden haastatteluiden kautta.
Keskeisessä roolissa on Märta Tikkasen lisäksi taiteilija-kirjailija Henrik Tikkanen, josta Märta on itsekin kirjoittanut paljon. Miltä heidän hyvin julkinen avioliittonsa näyttää tänään? Millaista oli olla yksi pohjoismaisen feministisen kirjallisuuden uranuurtajista? Mitä hän itse ajattelee menneestä ja tästä päivästä nyt?
Johanna Holmströmin (s. 1981) esikoisteos, novellikokoelma Inlåst och andra noveller ilmestyi 2003. Toimittajana työskennelleen Holmströmin tuotantoon kuuluu novellien lisäksi romaaneja, viimeisimpänä Sielujen saari (2017).
99 kr
Läs direkt efter köp
Mielikuvitusta hivelevä kuvakirja sanoittaa ja kuvittaa ihastuttavasti lapsen arkea ja tunne-elämää.
Kun Mai herää aamulla, ulkona sataa. Juuri tänään ei olisi saanut sataa, sillä vaikka Main uusi hieno takki odottaa eteisessä, hänen täytyy laittaa sadevaatteet. Mai ei halua syödä mitään, sillä hänen mahassaan asuu tiikeri, jolle ei kannata antaa ruokaa. Äiti ja isäkin vain murisevat toisilleen.
Kun Mai vihdoin ennättää päiväkotiin, tiikerit painivat hänen mahassaan. Ja lisäksi kaikilla muilla lapsilla on jo tänään valmiiksi kaveri. Main päivä on siis aivan kamalan tyhmä. Lounaan jälkeen tiikerit heräävät ja alkavat murista ja pyöriskellä…
Mutta iltapäivällä äiti hakee Main aikaisin kotiin. Edessä onkin Main kamalan kiva ilta! Tiikeritkin alkavat näyttää ihan tavallisilta kissoilta.
Nadja Sarell tekee kuvituksia lastenkirjoihin sekä Suomeen että ulkomaille. Helsinkiläinen Sarell opiskeli nuorena tanssijaksi Teatterikorkeakoulussa, mutta sen jälkeen rakkaus kuvakirjoihin vei opiskelemaan alaa Isoon-Britanniaan. Kuvittajana Nadjan lempiaiheita ovat persoonalliset hahmot, niin ihmiset kuin eläimet, sekä kuosit ja värit.
Helsinkiläinen Sanna Sofia Vuori on monipuolinen toimija lastenkulttuurin maailmassa. Hän on tuottanut nettiin lasten oman kirjallisuusohjelman, Estridin kirjakerhon, tehnyt lastenteatteria ja tuonut näyttelytoimintaa päiväkoti- ja esikouluikäisille lapsille. Finlandia Junior -ehdokkaaksikin ennättänyt Vuori on kirjoittanut useita lastenkirjoja sekä suomeksi että ruotsiksi.
203 kr
Lyssna direkt efter köp
Silminnäkijän tarina katuväkivallan ytimestä.
Tukholman lähiöt ovat liekeissä, ja Faysa on joutunut ammunnan ja räjähdysten keskelle. Hän on nuori runoilija – ja hänellä on läheisiä yhteyksiä jengisodan kumpaankin osapuoleen. Tuossa sodassa on vuosikymmenen mittaan surmattu jo satoja ihmisiä. Miten kukaan pystyy rakentamaan elämäänsä tilanteessa, jossa kaikki ympärillä olevat ovat koko ajan välittömässä hengenvaarassa?
Tukholman pohjoisessa lähiössä ammuttiin vuonna 2015 nuori mies, Faysa Idlen paras ystävä. Ruotsissa tiedettiin yleisesti, että hän oli kuulunut Dödspatrullen-nimellä tunnetuksi tulleen rikollisjärjestön perustajiin. Noista surmanlaukauksista alkoi Ruotsissa ennennäkemätön väkivallan kausi – ystävistä tuli hetkessä vihollisia, ja väkivalta roihahti tappavana kaduille. Ensimmäisiin puolensa valinneisiin kuului Faysan veli Bilal. Häneen kohdistunut uhka laajeni hyvin pian koskemaan koko perhettä.
Faysa Idle (s. 1998) on varttunut Tenstan lähiössä ja menettänyt sekä ystäviä että oman perheensä jäseniä Ruotsin jengisodassa. Nykyisin hän on runoilija ja sisällöntuottaja. Tämä on hänen ensimmäinen kirjansa.
96 kr
Läs direkt efter köp
Berliininpoppelit-trilogiallaan ihastuttaneen Anne B. Ragden uusi romaani on hulvaton ajankohtaiskatsaus 00-luvun nettideittailuun naisen näkökulmasta.Ingunn on 38-vuotias ikisinkku, jolla miehiä riittää. Hän työskentelee trondheimiläisen sanomalehden Adresseavisenin musiikkitoimittajana ja nauttii itsenäisyydestään ja miehistä. Työpaikan tyttöjen viini-illoissa Ingunn julistaa oraakkelin tavoin naisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vibraattorin takaamaa onnea, nuoria miehiä ja päivittäisten orgasmien tärkeyttä. Hän ei voi ymmärtää kollegojensa puolustamaa turvallisuudentunnetta, jonka vakiintunut suhde voi kuulemma taata.Oikea rakkaus tuleekin kirjaimellisesti puskan takaa. Ingunn päättää ryhtyä kuntoilemaan ja hankkii kävelysauvat. Kohtalo heittää lenkkipolulla hänen jalkoihinsa pienen koiranpennun ja seitsemänvuotiaan Emman, jonka leski-isä tekee Ingunniin vaikutuksen. Mutta uskaltaako rohkea Ingunn rakastua?"Pirunmoinen tarina, täynnä energiaa, huumoria mutta myös lempeyttä. Ragde tietää mitä tekee." Dagsavisen"Anne B. Ragde osaa kirjoittaa vakuuttavaa viihdettä. Tekstin tasolla tarinassa ei ollut juurikaan moitteita. Kirjaan oli todella helppo upota ja päästä alkusivuilta asti päähenkilön elämään mukaan." Hanna, Kirjainten virrassa -kirjablogi 27.2.2011"Ragde kirjoittaa erittäin rutinoitunutta tekstiä, onhan hän todellinen kirjoittamisen ammattilainen, joka jyskää niin televisiosarjaa, elokuvaa, lastenkirjaa, dekkareita, draamaa, novellikokoelmia ja eittämättä pöytälaatikkoonsa myös runoja. Tämän naistenkirjan jaksaa jopa mies lukea, sillä nyt miehen paikka on vihdoin löytynyt." Markus Ånäs/Heikki Haapavaara, Kauppalehti 6.4.2011"Täytyy sanoa, että Anne B. Radge on onnistunut todella hyvin luomaan aidontuntuisen hahmon ja sijoittamaan sen Trondheimin kuvioihin." Venla Kuokkanen, Länsi-Suomi 12.7.2011"Tuore romaani on raikas ja huumorintäyteinen tarina sinkkuelämästä nauttivasta 38-vuotiaasta Ingunnista." Pinja Kääriäinen, Elle 2011/7
169 kr
Läs direkt efter köp
Toisen ihmisen lähelle päästäminen voi satuttaa, mutta myös parantaa.
Kaikki taivaan sini - ja Toivoa versovat päivät -kirjoilla hurmanneen Mélissa Da Costan romaani menetetystä rakkaudesta ja oman itsen löytämisestä on kuin maalaus, jossa tumma suru ja valkea tyhjyys saavat vähitellen seurakseen toivon, ilon ja valon kirkkaampia sävyjä.
Ambre on kahdenkymmenen, hän ei ole kukaan eikä hänellä ole ketään – salaista rakastajaa lukuun ottamatta. Lopulta, kun Ambre on hukkua elämänsä onttouteen, kohtalo heittää eteen uuden alun: työpaikan kaukaisesta vuoristohotellista. Hotellin kausityöntekijöiksi on päätynyt joukko tavalla tai toisella hiukan siipeensä saaneita nuoria ihmisiä, joiden tarinoihin kutoutuu niin ystävyyttä, epävarmuutta, kiukkua kuin rakkauttakin. He oppivat kannattelemaan itseään ja toisiaan ja huomaavat, että elämä kyllä kantaa.
”Vuorten valo on kirjailijan tähänastisista kirjoista paras.” – Lire - Le Magazine Littéraire
”Tämä koskettava kirja on oodi resilienssille. Ehdoton lukusuositus.” – Le Progrès
”Upea, kirkas ja viisas romaani, joka muistuttaa, että ihmisolento ammentaa voimansa ja suuruutensa aina kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.” – L’Avenir
Mélissa Da Costa (s. 1990) kasvoi Ranskan maaseudulla ja haaveili kirjailijan urasta jo lapsena. Hän on opiskellut kauppatieteitä ja työskennellyt viestintäalalla. Da Costan elämä mullistui, kun kustantaja löysi hänen esikoisteoksensa Kaikki taivaan sini omakustannesivustolta. Nyt useita kirjoja kirjoittanut Da Costa kuuluu Ranskan suosituimpiin kirjailijoihin, ja Ranskassa miljoonamyyntiin yltäneestä esikoisteoksesta on tehty tv-sarja. Myös Suomessa Kaikki taivaan sini on valloittanut lukijoiden sydämet, ja siitä tuli heti ilmestymisensä jälkeen myyntimenestys.
169 kr
Läs direkt efter köp
Tarina pojasta, josta tulee futismaailman kirkkain tähti.
Palkittu nuortenromaani selkomukautuksena!
Leon Brown on 13-vuotias ja asuu pikkukaupungissa Isossa-Britanniassa. Hän kuvaa jalkapallovideoita someen, ja pian suuren seuran kykyjenetsijä huomaa Leonin. Kohta koko futismaailma tuntee Leonin nimen, ja kaikki ovat hänestä kiinnostuneita. Valokeilassa olemisessa on kuitenkin kääntöpuolensa.
Palkittu nuortenromaani on kiinnostava kurkistus futismaailman kulisseihin. Se käsittelee myös nuoruuden tärkeitä teemoja, kuten itsenäistymistä, kilpailua, ystävyyttä ja epäonnistumisen pelkoa.
Jukka Behm on kouvolalainen kirjailija ja toimittaja. Hänen nuortenromaaninsa Pehmolelutyttö (2017) sekä Ihmepoika Leon (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina. Ihmepoika Leon voitti Topelius-palkinnon ja sai suitsutusta kaikenikäisiltä lukijoilta. Behmin romaani Eikä yksikään joka häneen uskoo (2018) oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Behmin romaanien käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin.
Mirjami Häkkinen on aikaisemmin tehnyt selkomukautuksia muun muassa Elina Rouhiaisen nuortenkirjoista.
Teokselle on myönnetty selkotunnus.
169 kr
Läs direkt efter köp
Tositarina, joka pitää otteessaan kuin koukuttavin dekkari.
Tositarina murhasta, kolmikymmenvuotisesta rikostutkinnasta, ennennäkemättömästä oikeudenkäynnistä ja ihmisistä kaiken sen keskellä.
Kesä 1987. Kolme länsisaksalaista reppureissaajaa päättää hetken päähänpistosta nousta laivaan Tukholmassa. M/S Viking Sally on kuulemma Itämeren hienoin matkustaja-alus ja merimatka Turkuun unohtumaton kokemus. Kello 3.45 iloinen elämä sykkii merta kyntävän aluksen uumenissa. Rakastunut saksalainen pari nukkuu makuupusseissaan ulkona laivan helikopterikannella, kun joku kumartuu heidän ylleen. Tästä alkaa henkirikostutkinta, jonka johtolankoja tutkijat seuraavat ympäri Eurooppaa. 1990-luvulla jäljet ovat kylmenneet, ja tutkinta siirretään ratkaisemattomien henkirikosten arkistoon.
Syksy 2015. Henkensä edestä pelkäävä nainen saa tekstiviestin: ”Minä saan olla ylpeä, että olen selviytynyt murhasta. Olen niitä harvoja, jotka ovat tehneet ratkaisemattoman.” Kun vihje kulkeutuu Turun poliisin erityistutkintaryhmälle, se repii auki 30 vuotta vanhan murhatutkinnan.
Tuomas Rimpiläinen on tosirikoskirjailija ja useilla journalistipalkinnoilla palkittu rikostoimittaja. Hänen tosidekkarissaan kerronta on kuin salapoliisiromaanista, mutta kirjan jokainen yksityiskohta on totta. Rimpiläinen on aiemmin kirjoittanut teoksen Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta (2015) sekä äänikirjasarjan Motiivi murhaan (2019–2020).
169 kr
Läs direkt efter köp
Kun pahin tapahtuu – kahdesti.
Ihmissuhdevetoisen Ulvönin murhat -sarjan toinen osa on draamatrilleri, jossa hyytävä talviyö muuttaa Svenssonin perheen elämän lopullisesti.
Eräänä sydäntalven yönä katoaa nelivuotias tyttö perheensä kesämökiltä. Karkasiko hän vai siepattiinko hänet? Svenssonin perhe on suunniltaan huolesta. Ja sitten katoaa heidän toinenkin lapsensa. Alkaa kammottava kilpajuoksu aikaa vastaan. Viimeisillään raskaana oleva komisario Sofia Hjortén on vaikeassa tilanteessa, kun entinen rakkaus Fredrik Fröding ilmestyy sotkemaan tutkintaa – ja isyyskysymystä. Ruotsin idylliselle Korkearannikolle sijoittuva Lumimyrsky vangitsee paitsi juonenkäänteillään myös unohtumattomilla ihmiskohtaloillaan.
Lina Areklew (s. 1979) on ruotsalainen kirjailija, joka ennen kirjailijanuraansa työskenteli muun muassa projektipäällikkönä ja kustannustoimittajana. Perheineen Tukholmassa asuva Areklew vietti lapsuutensa Korkearannikon idyllisessä saaristossa, jonne myös Ulvönin murhat -sarja sijoittuu. Jännitystä ja ihmissuhteita yhdistelevän sarjan aloittanut Juhannusruusut valloitti ilmestyessään välittömästi sekä lukijat että kriitikot.
85 kr
Läs direkt efter köp
Akkadien valtakunta sijaitsee Lavorasta länteen ja luoteeseen ja Urundiasta pohjoiseen. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.
Akkadit ovat paimentolaisia, ja heidät on muovannut kansaksi maa, jossa he elävät: aavat lakeudet, pitkä karhea ruoho ja ääretön sininen taivas. Heidän maataan kansoittavat gerrit, hevoset ja lampaat, tarinat ja henkiolennot. Kerran akkadien keskuuteen syntyy tyttö, jonka kohtalo muuttaa kaiken, mitä he ovat itsestään tienneet. Tytön nimi on Anaché.
Luontoa herkästi aistiva Anaché kasvaa miesten hallitsemassa maassa. Heor-veli opettaa hänet kuitenkin salaa metsästämään ja ratsastamaan. Ja kun henget kertovat pyhän miehen, angakokin, kautta Anachélle hänen tulevaisuutensa, ennustus on aivan toisenlainen kuin muiden samanikäisten tyttöjen.Anaché ei muistuta mitään ennen lukemaasi. Se kertoo jännittävän tarinan siitä, miten hennosta tytöstä kasvaa vahva ja rohkea poikkeusyksilö. Ylentävä lukukokemus jättää ison jäljen lukijan sydämeen.
169 kr
Läs direkt efter köp
Suomi-rockin suurmiehen muistelmat omin sanoin.
Juice Leskinen (1950–2006) ehti saada valmiiksi vain muistelmiensa edellisen osan, tämän jolle hän antoi lisämääreen eCh., ennen kirroosia.
Useammalla sukupolvella on henkilökohtaisia muistoja Juice Leskisestä, ”Suomi-rockin Kekkoseksikin” mainitusta säveltäjästä, sanoittajasta ja laulajasta: on niitä, jotka muistavat hänen vallankumouksellisen ilmestymisensä Suomen musiikin kartalle, ja niitä, joille Juice oli se jota oli pakko laulaa koulun musiikkitunnilla. Sen, mitä Juice itse muisti – lapsuudestaan, suvustaan, Suomestaan, kavereistaan, rokista, laulusta, naisista – hän ehti kirjata tämän kirjan kansien väliin. Siinäpä tärkeimmät kattaa vuodet 1950–1988, se on tykitystä, joka päätyy letkuihin. Asioista Juice kirjoittaa tyylilleen uskollisena niiden oikeilla nimillä, samoin ihmisistä. Kirjan viimeiset sanat ovat sataprosenttista Juicea: ”Voi meitä! Muita ei voi.”
Juhani Juice Leskinen (1950–2006) oli suomalainen laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja, runoilija, kirjailija ja kääntäjä.
203 kr
Lyssna direkt efter köp
Suomi-rockin suurmiehen muistelmat omin sanoin.
Juice Leskinen (1950–2006) ehti saada valmiiksi vain muistelmiensa edellisen osan, tämän jolle hän antoi lisämääreen eCh., ennen kirroosia.
Useammalla sukupolvella on henkilökohtaisia muistoja Juice Leskisestä, ”Suomi-rockin Kekkoseksikin” mainitusta säveltäjästä, sanoittajasta ja laulajasta: on niitä, jotka muistavat hänen vallankumouksellisen ilmestymisensä Suomen musiikin kartalle, ja niitä, joille Juice oli se jota oli pakko laulaa koulun musiikkitunnilla. Sen, mitä Juice itse muisti – lapsuudestaan, suvustaan, Suomestaan, kavereistaan, rokista, laulusta, naisista – hän ehti kirjata tämän kirjan kansien väliin. Siinäpä tärkeimmät kattaa vuodet 1950–1988, se on tykitystä, joka päätyy letkuihin. Asioista Juice kirjoittaa tyylilleen uskollisena niiden oikeilla nimillä, samoin ihmisistä. Kirjan viimeiset sanat ovat sataprosenttista Juicea: ”Voi meitä! Muita ei voi.”
Juhani Juice Leskinen (1950–2006) oli suomalainen laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja, runoilija, kirjailija ja kääntäjä.
210 kr
Läs direkt efter köp
Räkä ja Roiskis ovat täällä taas!
Riemastuttava lastenkirja tempaa mukaansa kielelliseen leikittelyyn.
Upea kirja kokoaa yksiin kansiin parhaat palat mestarillisen sanataiteilijan kolmesta hulvattomasta teoksesta, joissa veljekset Räkä ja Roiskis suunnittelevat jekkuja kaveriensa Kioskin, Sakarin ja Töön kanssa, selvittävät Suuveden jäältä kadonneiden avantojen mysteeriä ja tutustuvat naapuriin muuttaviin Ukkosen siskoksiin. Kirja on kielellisen hassuttelun juhlaa: runoa, proosaa ja nonsenseä – 100-prosenttisesti Juicea!
Räkä ja Roiskis -kirjoihin perustuva lastenelokuva saa ensi-iltansa 2023. Kirja sisältää valokuvia uudesta leffasta!
Juice Leskinen (1950–2006) oli monipuolinen laulaja-lauluntekijä, rock-muusikko, sanoittaja ja runoilija. Hän julkaisi musiikkiurallaan yli 20 albumia, sanoitti lukuisia kappaleita muille artisteille, teki suomennoksia ja kirjoitti runokokoelmia, lastenkirjoja, kolumneja sekä kirja-arvosteluja. Leskiselle myönnettiin mm. Valtion säveltaidepalkinto ja Juha Vainio -palkinto.
169 kr
Läs direkt efter köp
Kohurunoja kalterien takaa
Yahya Hassan puhuu rajulla, henkilökohtaisella äänellä tulenaroista aiheista.
Vuonna 2013 Yahya Hassanista tuli ilmiö: nuori, maahanmuuttajataustainen runoilija, joka oli kasvanut Tanskan levottomimmissa lähiöissä ja kulkenut lastensuojelun ja nuorisovankilan kautta tähdeksi. Hassanin kiihkeä, kertova runous hyökkäsi uskontoa ja vanhempia ja toisaalta pohjoismaista hyvinvointivaltiota vastaan. Runot oli huikea myynti- ja arvostelumenestys, mutta Hassan joutui myös uhkausten ja hyökkäysten kohteeksi ja poliisin suojeluun. Runot 2 kertoo mitä sitten tapahtui: miten juhlittu ja lahjakas runoilija päätyi itse vankilaan ja miksi hän käänsi selkänsä menestykselle. Hassanin kiihkeää tekstiä lukee kuin jännityskertomusta, ja hänen teemansa ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.
Yahya Hassan, syntynyt 1995. Valtioton palestiinalainen, jolla on Tanskan passi.
211 kr
Lyssna direkt efter köp
Merkittävimmän eurooppalaisen poliitikon kokemukset vallan huipulta.
Angela Merkel oli 16 vuotta hallitusvastuussa Saksassa, johti maata lukuisien kriisien halki ja löi toiminnallaan ja asenteellaan leimansa saksalaiseen ja kansainväliseen politiikkaan ja yhteisöön. Mutta ei Angela Merkel toki kansleriksi syntynyt. Yhdessä pitkäaikaisen poliittisen neuvonantajansa Beate Baumannin kanssa kirjoittamissaan muistelmissa hän tarkastelee elämäänsä kahdessa saksalaisessa valtiossa – 35 vuotta DDR:ssä, 35 vuotta jälleenyhdistyneessä Saksassa.
Ennennäkemättömän omakohtaisesti hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opinnoistaan DDR:ssä ja dramaattisesta vuodesta 1989, jona Berliinin muuri murtui ja hänen poliittinen elämänsä alkoi. Hän ottaa meidät mukaansa tapaamisiin ja keskusteluihin maailman mahtavimpien kanssa ja valaisee merkittävien kansallisten, eurooppalaisten ja kansainvälisten käännekohtien kautta havainnollisesti ja teräväpiirteisesti sitä, miten omaa aikaamme leimaavia ratkaisuja tehtiin. Hänen kirjansa tarjoaa ainutlaatuisen näköalan vallan ytimeen – ja on päättäväinen puolustuspuhe vapauden puolesta.
Angela Merkel, Saksan liittotasavallan liittokansleri vuosina 2005–2021, oli ensimmäinen nainen maan vaikutusvaltaisimmassa virassa. Vuonna 1954 Hampurissa syntynyt Merkel varttui DDR:ssä, missä hän opiskeli fysiikkaa ja väitteli luonnontieteiden tohtoriksi, ja tuli valituksi vuonna 1990 Saksan liittopäiville. Vuosina 1991–1994 hän toimi naisasia- ja nuorisoministerinä, 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä, 2000–2018 Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtajana. Vuonna 2021 Merkel päätti poliittisen uransa.
169 kr
Läs direkt efter köp
Koukuttavaa jännitystä kansallismaisemassa.
Tiukasti otteessaan pitävä jännitysromaani pureutuu syvälle traagisiin ihmiskohtaloihin lama-ajan jälkimainingeissa.
1990-luvun lama on koetellut Elisaa. Kodin ja työn menettämisessä on jo kerrakseen, mutta niitä seuraa iskuista raskain, Elisan pankinjohtajamiehen tapaturmainen kuolema. Elisalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selvitä suruvuodesta itsevaltaisen anoppinsa nurkissa. Eräänä päivänä talvisella metsätiellä Elisan onni kuitenkin kääntyy: hän tapaa hiljattain leskeksi jääneen komean arkkitehdin. Rakkaus roihahtaa ensisilmäyksellä, ja pian juhlitaan jo häitä. Kaiken pitäisi viimein olla hyvin, mutta kuka haluaa muuttaa Elisan satumaisen onnen painajaiseksi?
Mies metsätieltä yhdistelee taitavasti romantiikkaa ja salaperäistä jännitystä. Teos on julkaistu alun perin vuonna 2000.
Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta. Niistä välittyy paitsi syvä ihmistuntemus myös Tuomisen laaja kokemus liike- ja talouselämästä.
169 kr
Läs direkt efter köp
Kun hyytävä viha täyttää sydämen, ei sisarusrakkaudelle ole tilaa.
Kiihkeärytminen jännitysromaani kahdesta sisaruksesta, joilla ei ole paljoakaan yhteistä – paitsi rakkaus samaan mieheen.
Kun Edith-täti kuolee, vahvatahtoinen Angervo komentaa sisarensa Sorellan avuksi hautajaisjärjestelyihin. Myös Kaikuniemen majatalon pyörittämisessä tarvitaan lisäkäsiä, joten Sorellan oma vaatealan yritys saa luvan pärjätä hetken ilman omistajaansa. Sisarusten välit eivät koskaan ole olleet hyvät, nyt elämää synkistävät myös vuosien takaisen murhenäytelmän tummat varjot. Onko toinen siskoksista menneisyydessä syyllistynyt johonkin anteeksiantamattomaan – ja kumpi heistä?
Pirjo Tuomisen koukuttava romaani ilmestyi ensi kertaa vuonna 1983. Siinä itse kukin kysyy mielessään, kenen vuoro onkaan seuraavaksi.
Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on tunnettu etenkin historiallisista romaaneistaan, niitä on syntynyt puolensataa. Sinun vuorosi tulee on hieman toisenlainen teos, väkevätunnelmainen ihmissuhderomaani, joka imaisee sisäänsä sivu sivulta yhä tiiviimmin alkaessaan saada tummia jännitysromaanin sävyjä.
169 kr
Läs direkt efter köp
Yrmeä rikosetsivä arkaluontoisen mysteerin äärellä.
DC Smith -sarjan toinen osa jatkaa rakastettavan ylikonstaapelin tutkimuksia perinteisissä brittiläistunnelmissa.
Kun toinenkin Rosemary Housen hoitokodin asukas löytyy kuolleena tuolistaan joulukuisena iltana, kukaan ei varsinaisesti hämmästy, päätepysäkillähän siellä ollaan. Mutta kuolinsyyntutkimus paljastaa jotain yllättävää.
Rikosylikonstaapeli David Smith tiimeineen alkaa selvittää tapahtunutta. On toimittava hienotunteisesti, eivätkä tehtävää helpota Smithin mieleen tulvivat omat, kipeät muistot. Samaan aikaan muut koettavat saada jörön ylikonstaapelin jättämään poliisivoimat lopullisesti, ja yksityiselämäkin mutkistuu vaikka Smith toisin toivoisi.
Peter Grainger aloitti kirjailijanuransa omakustanteilla, mutta niistä parikymmentä on jo imaistu suuriin kustantamoihin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hänen luomansa ”maailman mahtavin etsivä” (FT Magazine) DC Smith toimii kirjailijan taannoisella kotiseudulla Norfolkin rannikolla, missä Grainger yhä vierailee aina kun saa tilaisuuden. Sarjan aloitti teos Kuolema jokivarressa (suom. 2026).
169 kr
Lyssna direkt efter köp
Jokainen meistä on tärkeä -- kukin omalla tavallaan!
Doris-mopsi nauttii elämästään oman pikku tätinsä kanssa. Mutta kun se viedään koirien päivähoitolaan, mopsiraukan mielenrauha on pian mennyttä.
Muut koirat vaikuttavat perin päteviltä, ja kaikilla on jokin valtavan tärkeä tehtävä tai virka, paitsi Doriksella. Vihikoira nuuskii tärkeilevänä jälkiä, vetokoira ohjailee toisia vasemmalle ja oikealle. ”Seis lain nimessä!” haukahtaa komenteleva poliisikoira. Sirkuskoira se vasta koppava onkin!
Mutta lopulta Doris ymmärtää, että hänellä on maailman tärkein virka: hän on seurakoira ja emäntänsä rakas kumppani.
Nyt on kymmenen pisteen kansikuva kirjassa! Herkulliset värit ja niin söpö koira, että sitä tekisi mieli rapsuttaa. Kansi innosti ekaluokkalaisen koirafanin tarttumaan kirjaan saman tien, ja myös tarina miellytti kovasti. (Lue meille äitikulta -blogi 2020)
Anna Holmström-Degerman on suosittu ruotsalainen lastenkirjailija. Hän asuu Uumajan lähellä pienessä kylässä kissoineen ja koirineen.
Mm. Risto Räppääjä -kuvituksistaan tunnettu suomalainen Christel Rönns on myös vannoutuneita koiraihmisiä. Rönnsille on myönnetty v. 2012 Finlandia Junior -palkinto hänen omasta kuvakirjastaan.
209 kr
Lyssna direkt efter köp
Rakastetun Opettajattaren itsenäinen jatko-osa!
Rosa Örn on kypsään ikään ehtinyt nainen, leski ja vapaaherratar. Nyt on hänen lastensa vuoro valloittaa maailma ja sydämet. Mutta kohtalo puuttuu peliin.
Vallasrouva jatkaa suursuosion saavuttaneesta Opettajattaresta tutun Rosan tarinaa. Vanha kartano palaa poroksi ja uuden Kotkankallion rakentaminen alkaa, eikä leskirouva Rosa Örnillä ole aikaa haikailuun. Hän ei ole enää nuori opettajatar vaan varakas, itsenäinen vallasrouva, joka haluaa kouluttaa niin omat lapsensa kuin kaksi kasvattiaankin ajan parhaaseen tyyliin. Se merkitsee opintoja ulkomailla ja etenkin tyttölapsille kamppailua kivisellä uralla. Myös rakkaus koettelee Akilan nuoria, eivätkä sen liekit armahda vapaaherratartakaan.
1800-luvun jälkipuoliskolla Suomi ja Eurooppa elävät rauhan ja vahvan talouskasvun sekä kiihkeän teollistumisen aikaa. Opintiet avautuvat vähitellen myös naisille ja monenlaiset uudet opinahjot saavat alkunsa.
Nelikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja. Hänen teostensa vetovoima vain kasvaa, Tuominen lumoaa lukijansa kirja kirjalta väkevämmin.
145 kr
Lyssna direkt efter köp
Valloittava historiallinen romaani täynnä kuplivaa romantiikkaa!
Somerniemen pastori Israel Löfbergillä on pulmia kerrakseen. Sen lisäksi että hänellä on rahapula ja suuri lapsikatras elätettävänään, hänellä on kolme erittäinkin naimaikäistä tytärtä.
Perheen kaunotar Hedvig on päättänyt päästä rikkaisiin naimisiin, kun taas Lovisan mielitietty on isän mielestä täysin sopimaton aviomieheksi. Viisas Sara-neito on tottunut ottamaan vastuun perheen murheista, ja hänen seikkailunsa Helsingin seurapiireissä johtavatkin varsin onnistuneeseen lopputulokseen.
Pappilan neidot on riemastuttavan ilkikurinen kuvaus kolmen naimaikäisen mamselin edesottamuksista 1830-luvun Suomessa. Teos on julkaistu alun perin vuonna 1976.
Kaari Utrio on ollut yli viidenkymmenen vuoden ajan yksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen esikoisromaaninsa Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi vuonna 1968, ja hän on kirjoittanut kymmeniä historiallisia romaaneja sekä naisten ja perheen historiaa käsitteleviä tietokirjoja.