Jäniksen ja Vangin suuri matka

AvJyrki Kiiskinen

Ljudbok
Finska, 2019

84 kr

Lyssna direkt i Bokus Reader – eller ladda ned till din enhet

Beskrivning

Et ehkä muista, miten Jänis tapasi ystävänsä pesukarhun, mutta minäpä kerron.

Pesukarhu oli hyväluontoinen eläin, eikä se edes olisi osannut ryöstää kenenkään tavaroita. Mutta se näytti roistolta, koska sen silmien ympärillä oli mustat renkaat ja sen hännässäkin näkyi mustia raitoja, niin kuin vanginpuvussa. Siksi sitä pidettiin varmuuden vuoksi vankilassa. Siellä pesukarhu viihtyi, koska ulkona sitä pelotti. Siksi se sai nimen Vanki.

Eräänä päivänä vankilan ovi unohtui kuitenkin auki. Vanki halusi käväistä pihalla katsomassa tähtitaivasta. Mutta ovi naksahtikin sen perässä lukkoon, eikä Vanki päässyt enää selliinsä. Niin Vanki eksyi metsään. Siellä se tapasi Jäniksen, joka osasi kaiken mutta kaipasi kaveria. Ne ystävystyivät heti... Kirjasta Jänis ja Vanki (2000) tutut hahmot seikkailevat nyt iltasadun mittaisissa, hauskoissa ja salaviisaissa kertomuksissa, Arka pesukarhu ihailee rohkeaa Jänistä, mutta vähitellen Vanki löytää oman tapansa olla vapaa. Yhteisen matkan aikana kasvaa todellinen ystävyys.

Jyrki Kiiskinen on kirjoittanut romaaneja, runokokoelmia ja lastenkirjoja. Niin ikään hän on toiminut suomentajana.

Produktinformation

Hoppa över listan

Mer från samma författare

Hoppa över listan

Du kanske också är intresserad av

Tone Schunnesson - Ultravåld, Inbunden
  • -19%

Ultravåld

Tone Schunnesson

Inbunden, 2026

4,4 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(10)

209 kr259 kr

Anders Sundkvist - Utan spår, Pocket
  • 4 för 3
Del 1

Utan spår

Anders Sundkvist

Pocket, 2026

4,2 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(5)

99 kr

Stine Bolther, Line Holm, Jussi Adler-Olsen - Döda själar sjunger inte, Pocket
  • 4 för 3
Del 11

Döda själar sjunger inte

Stine Bolther, Line Holm, Jussi Adler-Olsen

Pocket, 2026

4,3 utav 5 stjärnor. Totalt antal röster:(3)

69 kr