Aale Tynni – författare
83 kr
Läs direkt efter köp
Rakastetun runoilijan syntymästä 100 vuottaAale Tynni (1913-1997) julkaisi runoja kuudella vuosikymmenellä, joiden aikana hän tulkitsi ikimuistettavasti mm. naisen ja ihmisen osaa sekä elämän ristiriitaisuutta. Myyttejä, satuja ja historiallisia aiheita aineksinaan käyttävät runot käsittelevät usein vaikeita tunteita ja vastustavat maailman julmuuksia.Tynnin runoudelle on leimallista vahva rytmi, soinnillisuus ja kerronnallisuus. Hänen runonsa ovat innoittaneet lausujia ja tulleet tunnetuiksi myös lauluina.Koottujen runojen juhlavuoden painosta on täydennetty Aale Tynnin viimeisillä runokokoelmilla Vihreys (1979) ja Vuodenajat (1987). Kirjallisuudentutkija, dosentti Tuula Hökän esipuhe johdattelee runojen tematiikkaan.
205 kr
Lyssna direkt efter köp
Aale Tynni lukee runojaan ja kertoo elämänvaiheistaan sekä työstään viidenkymmenen vuoden taipaleelta.
Aale Tynni oli taitava, lausuntakilpailuissakin palkittu, runojensa tulkitsija.
Runoilija siirtyi ensimmäisten kokoelmiensa herkästä luonnonrunoudesta vähitellen 40-luvulla äidin ja lapsen läheisyyden ja perheonnen kuvaajaksi. Lumoavien satuballadien kokoelmassaYlitse vuoren lasisen Tynni antaa äänen Sheherazadelle, Tuhkimolle, Rosvon tyttärelle ja Rohdinmekko-tytölle, joiden kautta hän ilmaisee näkemyksensä itsensä toteuttamisesta, runoilijan tehtävästä, miehen ja naisen rakkaudesta.
Äänitteen on toimittanut Ritva Haavikko, joka myös haastattelee nauhalla Aale Tynniä. Haastattelu on tehty vuonna 1990 ja äänikirja julkaistu alun perin 1992.
Kirjailija ja akateemikko Aale Tynni (1913–1997) oli runoilija, suomentaja, kirjallisuus- ja teatterikriitikko. Hän voitti kultaa Lontoon olympialaisten lyriikkasarjassa 1948, jolloin taidelajit olivat olympialaisissa mukana viimeistä kertaa.