”Omat vanhemmat ovat avain oman itsensä ymmärtämiseen.” Sotienjälkeisestä ajasta puhutaan yhteen hiileen puhaltamisen kautena, jolloin Suomi oli parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Lapset ponnistelivat nuoruuteen ja aikuisuuteen hyvin erilaisista oloista. Toisten lapsuus oli onnellinen, kun taas toisille kasautui koettelemuksia. Köyhän maan jälleenrakentaminen vaati aikuisilta valtavasti työtä, sekä lapion varressa että oman pään sisällä. Joskus asiat olivat niin kipeitä, että aikuisenkin oli vaikea ymmärtää niitä saati pukea sanoiksi. Lapsi kuitenkin aistii aikuisten huolet - mutta myös sen hetken, kun heidän maailmansa oikeasti kohtaavat. Jälleenrakentajien lapset palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja ennen julkaisemattomien valokuvien myötä 1940- ja 1950-luvun Suomeen, joka oli monella tapaa lasten valtakunta. Vaikka voi ja sokeri olivat kortilla ja aikuiset kiinni töissään, pihat olivat täynnä leikkikavereita ja mahdollisuuksia seikkailuihin. Teos kuvaa elävästi, millaista oli olla lapsi sodasta toipuvassa Suomessa. Se myös osoittaa, kuinka lapsuus ja tarve ymmärtää omien vanhempien kokemuksia kulkevat mukana läpi elämän.

1900-luku mielletään Suomessa sotien ja kriisien mutta myös teollistumisen, kaupungistumisen ja parantuvan hyvinvoinnin vuosisatana. Katveeseen ovat kuitenkin jääneet lapset, jotka elivät tätä maailmaa todeksi kotona ja koulussa, pihoilla kaveriporukoissa tai yksin - seuraa enemmän tai vähemmän kaivaten.Leikitäänkö? avaa koskettavasti, millaista oli suomalaislasten elämä eri vuosikymmeninä tilanteissa, kun aikuiset eivät olleet aktiivisesti läsnä. Millaisia leikkejä leikittiin ja keiden kanssa? Miten ystävyyssuhteet syntyivät, ja mitä ne merkitsivät? Kuinka lapsuus vaihtui nuoruuteen kavereiden kesken? Teos tuo esille myös synkkiä sävyjä, kuten kiusaamista ja syrjimistä. Samalla se paljastaa, millä tavoin aikuisten maailma ja sen arvot näkyivät lasten tekemisissä tai kirjoittamattomissa säännöissä.Haastatteluihin ja laajaan muistelu- ja tutkimusaineistoon pohjautuvassa teoksessa lapsuudestaan kertovat avoimesti myös monet tunnetut henkilöt, kuten Tarja Halonen, Gustav Hägglund, Jenny Lehtinen ja Antti Holma.

1900-luku mielletään Suomessa sotien ja kriisien mutta myös teollistumisen, kaupungistumisen ja parantuvan hyvinvoinnin vuosisatana. Katveeseen ovat kuitenkin jääneet lapset, jotka elivät tätä maailmaa todeksi kotona ja koulussa, pihoilla kaveriporukoissa tai yksin - seuraa enemmän tai vähemmän kaivaten.Leikitäänkö? avaa koskettavasti, millaista oli suomalaislasten elämä eri vuosikymmeninä tilanteissa, kun aikuiset eivät olleet aktiivisesti läsnä. Millaisia leikkejä leikittiin ja keiden kanssa? Miten ystävyyssuhteet syntyivät, ja mitä ne merkitsivät? Kuinka lapsuus vaihtui nuoruuteen kavereiden kesken? Teos tuo esille myös synkkiä sävyjä, kuten kiusatuksi tulemista, ja paljastaa, millä tavoin aikuisten maailma ja sen normit ja arvot näkyivät lasten tekemisissä tai kirjoittamattomissa säännöissä.Muisteluihin ja haastatteluihin pohjautuvassa teoksessa lapsuudestaan kertovat avoimesti myös monet tunnetut henkilöt, kuten Tarja Halonen, Gustav Hägglund, Jenny Lehtinen ja Antti Holma.

1800-luvulla köyhyys tuntui nälkänä ja viluna. Nälkävuosina moni kärsi puutetta, mutta hyvinvointivaltion rakentuessa köyhyys muuttui entistä yksityisemmäksi. Vaikka pienituloiset eivät enää näkisi nälkää, he joutuvat monin tavoin ulkopuolisiksi. Köyhyyden piilottelu on raskasta etenkin lapsille ja nuorille, jotka varattomuus sulkee ulos harrastuksista ja kaveriporukan menoista.Ryysyläisyydestä osattomuuteen nostaa esille lasten ja nuorten kokemuksia köyhyydestä 1800-luvulta nykypäivään. Miltä niukkuus tuntui työläislapsista, koulukodin nuorista tai niistä, jotka kulkivat kerjuulla yksin tai vanhempiensa kanssa? Millaisia ovat nykyään köyhien perheiden nuorten pelot ja unelmat?Vaikka köyhyys kaventaa valintojen mahdollisuuksia, nuoret ovat myös neuvokkaita selviytyjiä. Pärjääminen vastoinkäymisistä huolimatta ruokkii uskoa omaan itseen ja siihen, että voi tulla nähdyksi ja kuulluksi.

”Omat vanhemmat ovat avain oman itsensä ymmärtämiseen.” Sotienjälkeisestä ajasta puhutaan yhteen hiileen puhaltamisen kautena, jolloin Suomi oli parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Lapset ponnistelivat nuoruuteen ja aikuisuuteen hyvin erilaisista oloista. Toisten lapsuus oli onnellinen, kun taas toisille kasautui koettelemuksia. Köyhän maan jälleenrakentaminen vaati aikuisilta valtavasti työtä, sekä lapion varressa että oman pään sisällä. Joskus asiat olivat niin kipeitä, että aikuisenkin oli vaikea ymmärtää niitä saati pukea sanoiksi. Lapsi kuitenkin aistii aikuisten huolet - mutta myös sen hetken, kun heidän maailmansa oikeasti kohtaavat. Jälleenrakentajien lapset palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja ennen julkaisemattomien valokuvien myötä 1940- ja 1950-luvun Suomeen, joka oli monella tapaa lasten valtakunta. Vaikka voi ja sokeri olivat kortilla ja aikuiset kiinni töissään, pihat olivat täynnä leikkikavereita ja mahdollisuuksia seikkailuihin. Teos kuvaa elävästi, millaista oli olla lapsi sodasta toipuvassa Suomessa. Se myös osoittaa, kuinka lapsuus ja tarve ymmärtää omien vanhempien kokemuksia kulkevat mukana läpi elämän.

1900-luku mielletään Suomessa sotien ja kriisien mutta myös teollistumisen, kaupungistumisen ja parantuvan hyvinvoinnin vuosisatana. Katveeseen ovat kuitenkin jääneet lapset, jotka elivät tätä maailmaa todeksi kotona ja koulussa, pihoilla kaveriporukoissa tai yksin - seuraa enemmän tai vähemmän kaivaten.Leikitäänkö? avaa koskettavasti, millaista oli suomalaislasten elämä eri vuosikymmeninä tilanteissa, kun aikuiset eivät olleet aktiivisesti läsnä. Millaisia leikkejä leikittiin ja keiden kanssa? Miten ystävyyssuhteet syntyivät, ja mitä ne merkitsivät? Kuinka lapsuus vaihtui nuoruuteen kavereiden kesken? Teos tuo esille myös synkkiä sävyjä, kuten kiusaamista ja syrjimistä. Samalla se paljastaa, millä tavoin aikuisten maailma ja sen arvot näkyivät lasten tekemisissä tai kirjoittamattomissa säännöissä.Haastatteluihin ja laajaan muistelu- ja tutkimusaineistoon pohjautuvassa teoksessa lapsuudestaan kertovat avoimesti myös monet tunnetut henkilöt, kuten Tarja Halonen, Gustav Hägglund, Jenny Lehtinen ja Antti Holma.

1900-luku mielletään Suomessa sotien ja kriisien mutta myös teollistumisen, kaupungistumisen ja parantuvan hyvinvoinnin vuosisatana. Katveeseen ovat kuitenkin jääneet lapset, jotka elivät tätä maailmaa todeksi kotona ja koulussa, pihoilla kaveriporukoissa tai yksin - seuraa enemmän tai vähemmän kaivaten.Leikitäänkö? avaa koskettavasti, millaista oli suomalaislasten elämä eri vuosikymmeninä tilanteissa, kun aikuiset eivät olleet aktiivisesti läsnä. Millaisia leikkejä leikittiin ja keiden kanssa? Miten ystävyyssuhteet syntyivät, ja mitä ne merkitsivät? Kuinka lapsuus vaihtui nuoruuteen kavereiden kesken? Teos tuo esille myös synkkiä sävyjä, kuten kiusatuksi tulemista, ja paljastaa, millä tavoin aikuisten maailma ja sen normit ja arvot näkyivät lasten tekemisissä tai kirjoittamattomissa säännöissä.Muisteluihin ja haastatteluihin pohjautuvassa teoksessa lapsuudestaan kertovat avoimesti myös monet tunnetut henkilöt, kuten Tarja Halonen, Gustav Hägglund, Jenny Lehtinen ja Antti Holma.

1800-luvulla köyhyys tuntui nälkänä ja viluna. Nälkävuosina moni kärsi puutetta, mutta hyvinvointivaltion rakentuessa köyhyys muuttui entistä yksityisemmäksi. Vaikka pienituloiset eivät enää näkisi nälkää, he joutuvat monin tavoin ulkopuolisiksi. Köyhyyden piilottelu on raskasta etenkin lapsille ja nuorille, jotka varattomuus sulkee ulos harrastuksista ja kaveriporukan menoista.Ryysyläisyydestä osattomuuteen nostaa esille lasten ja nuorten kokemuksia köyhyydestä 1800-luvulta nykypäivään. Miltä niukkuus tuntui työläislapsista, koulukodin nuorista tai niistä, jotka kulkivat kerjuulla yksin tai vanhempiensa kanssa? Millaisia ovat nykyään köyhien perheiden nuorten pelot ja unelmat?Vaikka köyhyys kaventaa valintojen mahdollisuuksia, nuoret ovat myös neuvokkaita selviytyjiä. Pärjääminen vastoinkäymisistä huolimatta ruokkii uskoa omaan itseen ja siihen, että voi tulla nähdyksi ja kuulluksi.