Ruoki mielikuvitustasi maailmankaikkeuden ihmeillä.

Esko Valtaoja esittelee, mitä olemme tieteen avulla saaneet selville maailmankaikkeudesta: isot, pienet ja kummalliset asiat, tähdet, galaksit, valtava tyhjyys, pimeä aine ja energia sekä elämä.

"Tieto avaa aistimme ja ajatuksemme todellisuudelle. Se auttaa meitä näkemään yhä uutta, ennalta aavistamatonta kauneutta ja ihmeellisyyttä meitä ympäröivässä maailmassa. Se opettaa meidät riemuitsemaan maailmankaikkeudesta, uneksimaan tähtien lämpimässä valossa avaruuden loppumattomien syvyyksien keskellä."

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Kysytkö joskus itseltäsi, mitä täällä oikein tapahtuu?

Esko Valtaoja haastaa ajattelemaan maailmaa ja sen ilmiöitä – niin suuria kuin pieniä – uusista näkökulmista. Valtaoja viihdyttää, yllättää, tarjoaa tietoa ja ennen kaikkea kannustaa ajattelemaan itse.

Tässä kirjassa Valtaoja käsittelee laajasti yhteiskuntaamme, sen menoa ja sitä, minne olemme menossa, sekä tietenkin tiedettä ja tutkimusta. Hän tarjoilee lukijalle yllättäviä näkökulmia herkullisina suupalan kokoisina annoksina. Valtaoja sanoo asiat suoraan eikä tassuttele keskitiellä siltä varalta, että joku suuttuisi. Kantavana teemana on huomio, että toisin kuin laajalti toitotetaan emme olekaan matkalla kohti tuhoa. "Kirjoitukseni koettavat ylläpitää ja edistää järkeä, tiedettä ja humanismia. Ja jotta homma ei menisi liian paskantärkeäksi, maustan kaikkea itselleni luontaisilla periaatteilla: näsäviisaalla kaikkitietävyydellä, ärsyttämisen halulla, ihmettelyllä, ylimielisyydellä, rakkaudella maailmaan ja huonolla huumorilla. Ole samaa mieltä, ole eri mieltä, ihastu, raivostu tai haukottele – mutta muista ajatella."

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Esko Valtaoja raottaa ikuisuuden esirippua.

Kaikki todella mielenkiintoinen tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Mitkä ovatkaan mahdollisuutemme, ja mitkä rajamme – vai onko nykyiseen pieneen tajuntaamme mahtuvia rajoja lainkaan?

Kolmetuhatta vuotta menneisyyteen mahtuu vielä ajatuksiimme, mutta entäpä kolmetuhatta vuotta tulevaisuuteen? Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta? Monen mielestä se on jo allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa. Vai elämmekö sittenkin kaikkein parhaita aikoja? Ainakin luonnonvarojen loppumisen ja väestöräjähdyksen aiheuttamaa maailmanloppua on lykätty jo monta kertaa. Tulevaisuuskomiteoiden mietinnöissä voi vielä vilahtaa vuosi 2100, mutta ei koskaan vuosi 21000. Esko Valtaojan Kaiken käsikirja käsitteli maailmaa tähän asti, Kohti ikuisuutta -kirjassa Valtaoja suuntaa katseensa tulevaisuuteen.

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, emeritukset piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät jälleen kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon.Valtaoja ja Pihkala aloittivat keskustelun uskon ja tieteen välisestä suhteesta vuonna 2004 arvostelu- ja myyntimenestyksellä Nurkkaan ajattelu Jumala, sitä seurasi suosittu Tiedän uskovani - uskon tietäväni vuonna 2010.Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.Ja siitä juuri tässä kirjassa on kysymys: katsomukseltaan erilaisten ihmisten rajojen ylittämisen vaikeudesta ja samalla sen välttämättömyydestä maailman tulevaisuuden vuoksi.Tästä molemmat kirjoittajat ovat yhtä mieltä: siltojen rakentaminen edellyttää myötätuntoista asennetta toista maailmankatsomusta edustavan ajatuksiin, mutta myös omien heikkojen kohtiensa tunnustamista, siis perinteistä nöyryyden hyvettä.Kirjeissä pureudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten kirkolla tätä nykyä menee, entä tieteellä? Millainen maailma olisi ilman uskontoja - parempi vai pahempi? Miten he näkevät vanhuuden ja kuoleman?

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, emeritukset piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät jälleen kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon.Valtaoja ja Pihkala aloittivat keskustelun uskon ja tieteen välisestä suhteesta vuonna 2004 arvostelu- ja myyntimenestyksellä Nurkkaan ajattelu Jumala, sitä seurasi suosittu Tiedän uskovani - uskon tietäväni vuonna 2010.Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.Ja siitä juuri tässä kirjassa on kysymys: katsomukseltaan erilaisten ihmisten rajojen ylittämisen vaikeudesta ja samalla sen välttämättömyydestä maailman tulevaisuuden vuoksi.Tästä molemmat kirjoittajat ovat yhtä mieltä: siltojen rakentaminen edellyttää myötätuntoista asennetta toista maailmankatsomusta edustavan ajatuksiin, mutta myös omien heikkojen kohtiensa tunnustamista, siis perinteistä nöyryyden hyvettä.Kirjeissä pureudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten kirkolla tätä nykyä menee, entä tieteellä? Millainen maailma olisi ilman uskontoja - parempi vai pahempi? Miten he näkevät vanhuuden ja kuoleman?

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon. Valtaojan maailmankatsomus rakentuu tieteen ja havaittavissa olevien ilmiöiden varaan. Piispan mielestä tieteen rinnalla on näkymätön uskon todellisuus.Kirjeiden teemat käsittelevät mm. uskoa ja tietoa, moraalin perusteita, kirkkoa, uskontojen merkitystä yleisesti.Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, iskuja annetaan, iskuja saadaan. Välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ja näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa. Yksi kirjan lähtökohdista on yrittää luoda parempaa maailmaa erilaisista lähtökohdista huolimatta. Erilaisuuden ymmärtämiseen Pihkala ja Valtaoja tarjoavat lopulta erinomaiset eväät. Valtaoja ja Pihkala ovat aiemmin julkaisset keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala, joka voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004.

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon. Valtaojan maailmankatsomus rakentuu tieteen ja havaittavissa olevien ilmiöiden varaan. Piispan mielestä tieteen rinnalla on näkymätön uskon todellisuus.Kirjeiden teemat käsittelevät mm. uskoa ja tietoa, moraalin perusteita, kirkkoa, uskontojen merkitystä yleisesti.Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, iskuja annetaan, iskuja saadaan. Välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ja näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa. Yksi kirjan lähtökohdista on yrittää luoda parempaa maailmaa erilaisista lähtökohdista huolimatta. Erilaisuuden ymmärtämiseen Pihkala ja Valtaoja tarjoavat lopulta erinomaiset eväät. Valtaoja ja Pihkala ovat aiemmin julkaisset keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala, joka voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004.

Ruoki mielikuvitustasi maailmankaikkeuden ihmeillä.

Esko Valtaoja esittelee, mitä olemme tieteen avulla saaneet selville maailmankaikkeudesta: isot, pienet ja kummalliset asiat, tähdet, galaksit, valtava tyhjyys, pimeä aine ja energia sekä elämä.

"Tieto avaa aistimme ja ajatuksemme todellisuudelle. Se auttaa meitä näkemään yhä uutta, ennalta aavistamatonta kauneutta ja ihmeellisyyttä meitä ympäröivässä maailmassa. Se opettaa meidät riemuitsemaan maailmankaikkeudesta, uneksimaan tähtien lämpimässä valossa avaruuden loppumattomien syvyyksien keskellä."

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Kysytkö joskus itseltäsi, mitä täällä oikein tapahtuu?

Esko Valtaoja haastaa ajattelemaan maailmaa ja sen ilmiöitä – niin suuria kuin pieniä – uusista näkökulmista. Valtaoja viihdyttää, yllättää, tarjoaa tietoa ja ennen kaikkea kannustaa ajattelemaan itse.

Tässä kirjassa Valtaoja käsittelee laajasti yhteiskuntaamme, sen menoa ja sitä, minne olemme menossa, sekä tietenkin tiedettä ja tutkimusta. Hän tarjoilee lukijalle yllättäviä näkökulmia herkullisina suupalan kokoisina annoksina. Valtaoja sanoo asiat suoraan eikä tassuttele keskitiellä siltä varalta, että joku suuttuisi. Kantavana teemana on huomio, että toisin kuin laajalti toitotetaan emme olekaan matkalla kohti tuhoa. "Kirjoitukseni koettavat ylläpitää ja edistää järkeä, tiedettä ja humanismia. Ja jotta homma ei menisi liian paskantärkeäksi, maustan kaikkea itselleni luontaisilla periaatteilla: näsäviisaalla kaikkitietävyydellä, ärsyttämisen halulla, ihmettelyllä, ylimielisyydellä, rakkaudella maailmaan ja huonolla huumorilla. Ole samaa mieltä, ole eri mieltä, ihastu, raivostu tai haukottele – mutta muista ajatella."

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Esko Valtaoja raottaa ikuisuuden esirippua.

Kaikki todella mielenkiintoinen tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Mitkä ovatkaan mahdollisuutemme, ja mitkä rajamme – vai onko nykyiseen pieneen tajuntaamme mahtuvia rajoja lainkaan?

Kolmetuhatta vuotta menneisyyteen mahtuu vielä ajatuksiimme, mutta entäpä kolmetuhatta vuotta tulevaisuuteen? Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta? Monen mielestä se on jo allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa. Vai elämmekö sittenkin kaikkein parhaita aikoja? Ainakin luonnonvarojen loppumisen ja väestöräjähdyksen aiheuttamaa maailmanloppua on lykätty jo monta kertaa. Tulevaisuuskomiteoiden mietinnöissä voi vielä vilahtaa vuosi 2100, mutta ei koskaan vuosi 21000. Esko Valtaojan Kaiken käsikirja käsitteli maailmaa tähän asti, Kohti ikuisuutta -kirjassa Valtaoja suuntaa katseensa tulevaisuuteen.

Esko Valtaoja (s. 1951) on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Suomen tunnetuin tieteentekijä. Valtaoja on palkittu lukuisia kertoja tieteen yleistajuistajana, muun muassa Tieto-Finlandia-palkinnolla teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa.

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, emeritukset piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät jälleen kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon.Valtaoja ja Pihkala aloittivat keskustelun uskon ja tieteen välisestä suhteesta vuonna 2004 arvostelu- ja myyntimenestyksellä Nurkkaan ajattelu Jumala, sitä seurasi suosittu Tiedän uskovani - uskon tietäväni vuonna 2010.Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.Ja siitä juuri tässä kirjassa on kysymys: katsomukseltaan erilaisten ihmisten rajojen ylittämisen vaikeudesta ja samalla sen välttämättömyydestä maailman tulevaisuuden vuoksi.Tästä molemmat kirjoittajat ovat yhtä mieltä: siltojen rakentaminen edellyttää myötätuntoista asennetta toista maailmankatsomusta edustavan ajatuksiin, mutta myös omien heikkojen kohtiensa tunnustamista, siis perinteistä nöyryyden hyvettä.Kirjeissä pureudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten kirkolla tätä nykyä menee, entä tieteellä? Millainen maailma olisi ilman uskontoja - parempi vai pahempi? Miten he näkevät vanhuuden ja kuoleman?

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, emeritukset piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät jälleen kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon.Valtaoja ja Pihkala aloittivat keskustelun uskon ja tieteen välisestä suhteesta vuonna 2004 arvostelu- ja myyntimenestyksellä Nurkkaan ajattelu Jumala, sitä seurasi suosittu Tiedän uskovani - uskon tietäväni vuonna 2010.Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.Ja siitä juuri tässä kirjassa on kysymys: katsomukseltaan erilaisten ihmisten rajojen ylittämisen vaikeudesta ja samalla sen välttämättömyydestä maailman tulevaisuuden vuoksi.Tästä molemmat kirjoittajat ovat yhtä mieltä: siltojen rakentaminen edellyttää myötätuntoista asennetta toista maailmankatsomusta edustavan ajatuksiin, mutta myös omien heikkojen kohtiensa tunnustamista, siis perinteistä nöyryyden hyvettä.Kirjeissä pureudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten kirkolla tätä nykyä menee, entä tieteellä? Millainen maailma olisi ilman uskontoja - parempi vai pahempi? Miten he näkevät vanhuuden ja kuoleman?

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon. Valtaojan maailmankatsomus rakentuu tieteen ja havaittavissa olevien ilmiöiden varaan. Piispan mielestä tieteen rinnalla on näkymätön uskon todellisuus.Kirjeiden teemat käsittelevät mm. uskoa ja tietoa, moraalin perusteita, kirkkoa, uskontojen merkitystä yleisesti.Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, iskuja annetaan, iskuja saadaan. Välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ja näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa. Yksi kirjan lähtökohdista on yrittää luoda parempaa maailmaa erilaisista lähtökohdista huolimatta. Erilaisuuden ymmärtämiseen Pihkala ja Valtaoja tarjoavat lopulta erinomaiset eväät. Valtaoja ja Pihkala ovat aiemmin julkaisset keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala, joka voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004.

Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon. Valtaojan maailmankatsomus rakentuu tieteen ja havaittavissa olevien ilmiöiden varaan. Piispan mielestä tieteen rinnalla on näkymätön uskon todellisuus.Kirjeiden teemat käsittelevät mm. uskoa ja tietoa, moraalin perusteita, kirkkoa, uskontojen merkitystä yleisesti.Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, iskuja annetaan, iskuja saadaan. Välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ja näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa. Yksi kirjan lähtökohdista on yrittää luoda parempaa maailmaa erilaisista lähtökohdista huolimatta. Erilaisuuden ymmärtämiseen Pihkala ja Valtaoja tarjoavat lopulta erinomaiset eväät. Valtaoja ja Pihkala ovat aiemmin julkaisset keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala, joka voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004.