Eriyttämisen tulisi koskea kaikkia oppilaita. Opetusta eriyttämällä jokainen oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden oppia omien vahvuuksiensa mukaisesti.Teos antaa opettajalle paljon konkreettisia vinkkejä niin eriyttämistä tukeviin opetusjärjestelyihin, oppimisympäristöihin, opetusmenetelmiin, oppimisen tukimateriaaleihin kuin oppimisen arviointitapoihin. Liitteisiin on koottu lomakkeita opettajan työn tueksi. Yhteisöllisesti toteutettu eriyttäminen voi olla mielekäs ja vaivaton osa opetuksen suunnittelua ja toteutusta.Uudistetussa painoksessa on huomioitu uusien tutkimusten tuomat näkökulmat niin teoriaosuuksissa kuin käytännön vinkeissä. Teokseen on lisätty antia muun muassa eriyttävästä arvioinnista ja ylöspäin eriyttämisestä sekä vahvistettu aineenopetuksen näkökulmaa eriyttämiseen.Anssi Roiha on koulutukseltaan erityisluokanopettaja ja englannin aineenopettaja. Tällä hetkellä hän työskentelee erityispedagogiikan yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Jerker Polso on koulutukseltaan erityisopettaja ja luokanopettaja. Tällä hetkellä hän työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa perusopetuksen 1.–6. luokkien rehtorina.
Oppilaantuntemus on yksi opettajan tärkeimmistä työkaluista, joka vaikuttaa kaiken opetus- ja kasvatustyön taustalla. Hyvä oppilaantuntemus auttaa paitsi opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa myös oppilaan yksilöllisessä kohtaamisessa ja tukitoimien kohdentamisessa. Sen avulla jokainen opettaja voi auttaa oppilaita oppimaan ja saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Lapset ja nuoren kasvavat ja kehittyvät päivittäin. Samalla aika ja tila oppilaan yksilölliseen kohtaamiseen koulumaailmassa tuntuu vähenevän. Tämä teos tarjoaa opettajille kokonaiskuvan oppilaantuntemukseen vaikuttavista tekijöistä ja konkreettisia keinoja, joilla oppilaantuntemusta voi kartuttaa. Anssi Roiha on koulutukseltaan erityisluokanopettaja ja englannin aineenopettaja. Hän työskentelee erityispedagogiikan yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Jerker Polso on koulutukseltaan erityisopettaja ja luokanopettaja. Hän työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa perusopetuksen 1.–6. luokkien rehtorina.Muut kirjoittajat ovat lukujensa teemoihin erikoistuneita kokeneita opettajia, tutkijoita ja kasvatusalan ammattilaisia.
Kun panostat ryhmässä toteutettavaan tukeen, pääset tarttumaan oppimisen solmukohtiin heti niiden ilmaantuessa. Miten tuen saa joustavaksi, suunnitelmalliseksi ja luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä opetusta? Mitä ryhmäkohtaisella tuella oikein tarkoitetaan?Kirjassa esitellään oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä ja ryhmäkohtaisia tukimuotoja perusopetuslain ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistusten pohjalta. Pääpaino on ennalta ehkäisevissä ja varhaisissa tuen muodoissa. Asiantuntijoiden kirjoittamissa luvuissa perehdytään muun muassa eriyttämiseen, myönteisen käyttäytymisen tukeen, opiskeluhuoltoon, opetuskielen tukiopetukseen, tuen vaikuttavuuden arviointiin ja johdon rooliin. Kirjan tutkimusperustaiset luvut sisältävät hyviä käytänteitä ja konkreettisia esimerkkejä tuen järjestämisestä. Teos tarjoaa hyödyllistä tietoa opettajille, koulunkäynninohjaajille, rehtoreille ja muulle koulun henkilökunnalle sekä alan opiskelijoille.Jerker Polso työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa perusopetuksen 1.–6. vuosiluokkien rehtorina. Anssi Roiha työskentelee Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella erityispedagogiikan yliopistonlehtorina. Tanja Vehkakoski työskentelee Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella erityispedagogiikan yliopistonlehtorina. Muut kirjoittajat ovat oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksiin erikoistuneita tutkijoita, opettajia ja opiskeluhuollon ammattilaisia.
Differentiation is an approach to education in which every student's individuality and special needs are taken into account. Practical and accessible, HOW TO SUCCEED IN DIFFERENTIATION reveals the approach taken in the high-achieving Finnish education system, where the national curriculum obligates all teachers to differentiate their teaching from the get-go. The book is divided into four parts. Part I explains the background of Finnish education and differentiation in the Finnish context. Part II investigates the theoretical basis for differentiation and strives to offer new perspectives for the most common challenges of differentiation. In addition, Part II introduces the reader to the imaginary example students, whose problems are attempted to be solved later in the book. In Part III, differentiation is approached through the five-dimensional model of differentiation, which the authors have created and which, in their opinion, covers the most central areas of teaching, in which differentiation should be acknowledged. In Part IV, differentiation is exemplified in language and literature, mathematics and foreign languages.