Pohjoinen Grönlanti oli 120 vuotta sitten vielä villiä luontoa, jossa elivät myskihärät, jääkarhut ja mursut. Paikalliset inuitit olivat kehittäneet ylivoimaisen kulttuurin arktiseen pohjolaan. Pohjoisnavan saavuttaminen vaati Robert Pearyltä ja Matthew Hensonilta yhteensä yli kaksi vuosikymmentä. He saavuttivat ensimmäisinä pohjoisnavan vuonna 1909. Vain sillä oli arvoa – ainakin Pearylle.Navalle oli rannikolta noin 700 kilometriä ahtojäitä, jääharjanteita, railoja ja avovesialueita, jotka oli ylitettävä pakkasessa ja viimassa. Matt Henson, ”musta inuitti”, orjan pojanpoika, oli alussa Pearyn henkilökohtainen palvelija, sitten assistentti ja lopussa Pearya parempi karaistunut vaeltaja ja valjakon ajaja. Ilman Pearyn tavoitteellisuutta, ilman Mattin ja inuittien rohkeutta ja taitoja he eivät olisi selvinneet hengissä. Inuitit eivät löytäneet navalta mitään, Peary sai rahaa ja kunniaa, Matt vain kunniaa, mutta sitäkin vasta vuosikymmenien jälkeen. Tapahtumarikasta tarinaa elävöittävät Tom Pöystin (Peary) ja Mato Valtosen (Henson) taidokkaat dialogit. Kirjan kaksi viimeistä lukua lukee itseoikeutetusti Suomen tunnetuin arktisten alueiden retkeilijä, Pata Degerman. Kirjailija Matti Lainemalla on itsellään seitsemän omakohtaista kokemusta Alaskan retkistä vuosina 1976 - 2006 ja hän on etsinyt tietoa muutenkin arktisiin löytöretkiin liittyen vuosikymmenien ajan ollen eräs Suomen parhaiten aiheeseen perehtyneistä henkilöistä.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Elävästi kirjoitettu kertomus suomalaissyntyisestä A. E. Nordenskiöldistä ja hänen johtamastaan vuosina 1878-1879 Vega-aluksella tehdystä löytöretkestä.Nordenskiöld oli rohkea lähtiessään valloittamaan Koillisväylää, jota kukaan hänen edeltäjänsä ei ollut pystynyt purjehtimaan edes puoliväliin. Nordenskiöld oli kuitenkin ehtinyt tutkia jäitä ja arktista luontoa viidellä retkellä Huippuvuorilla ja kahdella Grönlannissa.Vegan retki toteutui suunnitelmien mukaisesti. Ainoa yllätys oli aikainen talvi, joka pakotti Vegan talvehtimaan tsuktsien niemimaalla. Eräs retken arvokkaimmista tuloksista oli laaja selvitys tästä polaarikansasta.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Pohjoisnavan valloitus oli 1800-luvun lopussa kiivaimmillaan, ja norjalainen Fridtjof Nansen (1861-1930) oli eräs sen ajan lahjakkaimmista tutkimusmatkailijoista. Kerättyään vuosikausia tietoa, Nansen uskoi, että laiva pystyisi ajautumaan jäiden mukana lähelle pohjoisnapaa. Asiantuntijat pitivät ajatusta järjettömänä, mutta Nansen toteutti suunnitelmansa. Matkaa varten rakennettu Fram-laiva suunniteltiin kestämään ahtojäiden puristus ja tarjoamaan 13 hengen miehistölle lämpimät olosuhteet. Matkaan otettiin mukaan tarvikkeita viideksi vuodeksi, mutta riittäisikö se? Kirjan alussa kerrotaan Fram-laivan etenemisestä kohti pohjoisnapaa, ja löytöretken jännittävimmät hetket kohdataan, kun Nansen päättää jättää laivan ja lähteä suksilla ja koiravaljakoilla kohti pohjoisnapaa yhdessä Johansenin kanssa. Kylmä, nälkä ja luonnon arvaamattomuus tekivät heidän matkastaan armottoman selviytymistaistelun, ja samalla yhden legendaarisimmista arktisista löytöretkistä. Läpi jäisen helvetin on tarinallistettu kertomus, jossa yhdistyvät Nansenin omat kuvakset ja historialliset lähteet. Kirjaan on lisätty harvoin nähtyjä alkuperäisiä valokuvia, jotka herättävät kertomuksen vaiheet todentuntuisiksi.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Jack Londonin kirjat olivat 1950-luvulla koulunsa käyneiden mielilukemista, ja idea patikkamatkasta Alaskassa syntyi Londonia lukiessa. Kolme miestä: insinööri Taisto Talasmaa ja ekonomit Tarmo Vahvelainen ja Matti Lainema päättivät vuonna 1976 kävellä Alaskan halki. Kukaan, joita he haastattelivat, ei varoittanut meitä Alaskassa kävelemisen vaaroista, ja vasta perillä heille kerrottiin, että Alaskassa voi vain lentää, ajaa koiravaljakolla tai meloa kanootilla. Heille kerrottiin, että jos oli pakko kävellä, kävelijä menetti mielenterveytensä väsyttyään vaikeassa maastossa hyttysten kiusaamana. Talasmaa oli kertonut tuntemalleen radioamatöörille vaelluksesta ja saanut heidät seuraamaan retkeä.. Kun he myöhemmin istuivat lentokentän laidalla Alaskassa, kaikki lentäjät poikkesivat tervehtimään hulluja käveleviä suomalaisia! Matti Lainema kävi Alaskassa vuosina 1976 - 2006 peräti seitsemän kertaa ja otti ensimmäisen reissun jälkeen mukaansa myös omat ja Talasmaan pojat.

John Franklinin komennossa oleva retkikunta purjehti matkaan 19. toukokuuta 1845 Englannista tavoitteenaan Luoteisväylän löytäminen. HMS Erebus ja HMS Terror olivat entisiä sota-aluksia, keulat oli vahvistettu teräksellä jään rikkomiseksi, lisäksi niissä oli höyrykone ja ruuvipotkuri antamassa purjehdukselle lisävoimaa.Upseerien ja miehistön lukumäärä oli 129. Ruokaa oli varattu kolmeksi vuodeksi, yhteensä 8000 tölkkiä pemmikaania, naudanlihaa ja sianlihaa, yli 3000 kiloa tupakkaa, 900 litraa viiniä, 9000 kiloa suklaata sekä 4000 litraa sitruunamehua. Viimeinen havainto Franklin-retkikunnasta saatiin valaanpyytäjiltä Baffininsaaren pohjoispuolella heinäkuussa 1845. Sen jälkeen heistä ei kuulunut enää mitään.Tämä jännitysnäytelmä kertoo niistä lukemattomista etsintäpartioista, jotka halusivat osallistua Franklinin retkikunnan kohtalon selvittämiseen.

Arktisista löytöretkien kohteista tarunomaisin oli Luoteisväylä. Sen ensimmäisestä sankarista William Edward Parrystä tuli arktinen legenda, kun hän purjehti Luoteisväylän puoliväliin Melvillen saarelle 1819. Voimakkaat vastaiset jäävirrat pakottivat Parryn hakemaan reittiä lähempää Amerikan rannikkoa ja hän lähti Hudsoninlahdelle.Hänen toisen laivansa kapteenina oli lahjakas George Francis Lyon, joka piirsi puolet tässä kirjassa olevista kuvista. Vaikka he löysivät länteen laskevan salmen, jäät estivät heitä jatkamasta.Nuori Parry kehitti talven ajaksi ohjelman, joka aktivoi miehistön. Hudsoninlahdella Lyon ja Parry kuvasivat luonnossa eläneen inuittikansan elämää niin elävästi, että myöhemmät johtavat antropologitkin arvostivat näitä kuvauksia. Luoteisväylän jatkon asemasta kapteenit löysivät, kuvasivat ja dokumentoivat arktisen luonnonkansan ennen kuin eurooppalaiset tavat pilasivat sen toimivan kulttuurin.

Komentaja Robert McClure lähti matkaan etsimään jälkiä Franklinin retkikunnan kohtalosta, mutta hänen oma tavoitteensa oli Luoteisväylän löytäminen. Hän oli valmis pitämään kiinni tästä kunniasta kaikin mahdollisin keinoin. Kun Investigator jäätyi vuosiksi paikalleen ja ravinto alkoi olla vähissä, McClure oli valmis lähettämään miehistön huonoimmassa kunnossa olevat miehet pois laivasta. McClure halusi, että retki muistetaan hänen näkemyksensä mukaisena ja vaati, että kaikki upseerien päiväkirjat jätettiin Investigator-alukseen, kun se hylättiin. Tämän kirjan tapahtumat kerrotaan McCluren lisäksi kolmen eri henkilön näkökannalta, nuoren upseerin, laivan lääkärin ja inuiittikielen tulkin.Luoteisväylä - hinnalla millä hyvänsä on puolidokumentaarinen seikkailu, joka alkaa Lontoosta tammikuussa 1850 ja päättyy neljä vuotta myöhemmin Kanadan pohjoisrannikon jäihin.Matti Lainema on kauppatieteilijä, joka on tehnyt seitsemän retkeä Alaskaan vuosina 1976-2006. Siellä hän kiinnostui löytöretkistä.

Pohjoinen Grönlanti oli 120 vuotta sitten vielä villiä luontoa, jossa elivät myskihärät, jääkarhut ja mursut. Paikalliset inuitit olivat kehittäneet ylivoimaisen kulttuurin arktiseen pohjolaan. Pohjoisnavan saavuttaminen vaati Robert Pearyltä ja Matthew Hensonilta yhteensä yli kaksi vuosikymmentä. He saavuttivat ensimmäisinä pohjoisnavan vuonna 1909. Vain sillä oli arvoa – ainakin Pearylle.Navalle oli rannikolta noin 700 kilometriä ahtojäitä, jääharjanteita, railoja ja avovesialueita, jotka oli ylitettävä pakkasessa ja viimassa. Matt Henson, ”musta inuitti”, orjan pojanpoika, oli alussa Pearyn henkilökohtainen palvelija, sitten assistentti ja lopussa Pearya parempi karaistunut vaeltaja ja valjakon ajaja. Ilman Pearyn tavoitteellisuutta, ilman Mattin ja inuittien rohkeutta ja taitoja he eivät olisi selvinneet hengissä. Inuitit eivät löytäneet navalta mitään, Peary sai rahaa ja kunniaa, Matt vain kunniaa, mutta sitäkin vasta vuosikymmenien jälkeen. Tapahtumarikasta tarinaa elävöittävät Tom Pöystin (Peary) ja Mato Valtosen (Henson) taidokkaat dialogit. Kirjan kaksi viimeistä lukua lukee itseoikeutetusti Suomen tunnetuin arktisten alueiden retkeilijä, Pata Degerman. Kirjailija Matti Lainemalla on itsellään seitsemän omakohtaista kokemusta Alaskan retkistä vuosina 1976 - 2006 ja hän on etsinyt tietoa muutenkin arktisiin löytöretkiin liittyen vuosikymmenien ajan ollen eräs Suomen parhaiten aiheeseen perehtyneistä henkilöistä.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Elävästi kirjoitettu kertomus suomalaissyntyisestä A. E. Nordenskiöldistä ja hänen johtamastaan vuosina 1878-1879 Vega-aluksella tehdystä löytöretkestä.Nordenskiöld oli rohkea lähtiessään valloittamaan Koillisväylää, jota kukaan hänen edeltäjänsä ei ollut pystynyt purjehtimaan edes puoliväliin. Nordenskiöld oli kuitenkin ehtinyt tutkia jäitä ja arktista luontoa viidellä retkellä Huippuvuorilla ja kahdella Grönlannissa.Vegan retki toteutui suunnitelmien mukaisesti. Ainoa yllätys oli aikainen talvi, joka pakotti Vegan talvehtimaan tsuktsien niemimaalla. Eräs retken arvokkaimmista tuloksista oli laaja selvitys tästä polaarikansasta.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Pohjoisnavan valloitus oli 1800-luvun lopussa kiivaimmillaan, ja norjalainen Fridtjof Nansen (1861-1930) oli eräs sen ajan lahjakkaimmista tutkimusmatkailijoista. Kerättyään vuosikausia tietoa, Nansen uskoi, että laiva pystyisi ajautumaan jäiden mukana lähelle pohjoisnapaa. Asiantuntijat pitivät ajatusta järjettömänä, mutta Nansen toteutti suunnitelmansa. Matkaa varten rakennettu Fram-laiva suunniteltiin kestämään ahtojäiden puristus ja tarjoamaan 13 hengen miehistölle lämpimät olosuhteet. Matkaan otettiin mukaan tarvikkeita viideksi vuodeksi, mutta riittäisikö se? Kirjan alussa kerrotaan Fram-laivan etenemisestä kohti pohjoisnapaa, ja löytöretken jännittävimmät hetket kohdataan, kun Nansen päättää jättää laivan ja lähteä suksilla ja koiravaljakoilla kohti pohjoisnapaa yhdessä Johansenin kanssa. Kylmä, nälkä ja luonnon arvaamattomuus tekivät heidän matkastaan armottoman selviytymistaistelun, ja samalla yhden legendaarisimmista arktisista löytöretkistä. Läpi jäisen helvetin on tarinallistettu kertomus, jossa yhdistyvät Nansenin omat kuvakset ja historialliset lähteet. Kirjaan on lisätty harvoin nähtyjä alkuperäisiä valokuvia, jotka herättävät kertomuksen vaiheet todentuntuisiksi.arktisten retkien karttoja:https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Jack Londonin kirjat olivat 1950-luvulla koulunsa käyneiden mielilukemista, ja idea patikkamatkasta Alaskassa syntyi Londonia lukiessa. Kolme miestä: insinööri Taisto Talasmaa ja ekonomit Tarmo Vahvelainen ja Matti Lainema päättivät vuonna 1976 kävellä Alaskan halki. Kukaan, joita he haastattelivat, ei varoittanut meitä Alaskassa kävelemisen vaaroista, ja vasta perillä heille kerrottiin, että Alaskassa voi vain lentää, ajaa koiravaljakolla tai meloa kanootilla. Heille kerrottiin, että jos oli pakko kävellä, kävelijä menetti mielenterveytensä väsyttyään vaikeassa maastossa hyttysten kiusaamana. Talasmaa oli kertonut tuntemalleen radioamatöörille vaelluksesta ja saanut heidät seuraamaan retkeä.. Kun he myöhemmin istuivat lentokentän laidalla Alaskassa, kaikki lentäjät poikkesivat tervehtimään hulluja käveleviä suomalaisia! Matti Lainema kävi Alaskassa vuosina 1976 - 2006 peräti seitsemän kertaa ja otti ensimmäisen reissun jälkeen mukaansa myös omat ja Talasmaan pojat.

John Franklinin komennossa oleva retkikunta purjehti matkaan 19. toukokuuta 1845 Englannista tavoitteenaan Luoteisväylän löytäminen. HMS Erebus ja HMS Terror olivat entisiä sota-aluksia, keulat oli vahvistettu teräksellä jään rikkomiseksi, lisäksi niissä oli höyrykone ja ruuvipotkuri antamassa purjehdukselle lisävoimaa.Upseerien ja miehistön lukumäärä oli 129. Ruokaa oli varattu kolmeksi vuodeksi, yhteensä 8000 tölkkiä pemmikaania, naudanlihaa ja sianlihaa, yli 3000 kiloa tupakkaa, 900 litraa viiniä, 9000 kiloa suklaata sekä 4000 litraa sitruunamehua. Viimeinen havainto Franklin-retkikunnasta saatiin valaanpyytäjiltä Baffininsaaren pohjoispuolella heinäkuussa 1845. Sen jälkeen heistä ei kuulunut enää mitään.Tämä jännitysnäytelmä kertoo niistä lukemattomista etsintäpartioista, jotka halusivat osallistua Franklinin retkikunnan kohtalon selvittämiseen.

Arktisista löytöretkien kohteista tarunomaisin oli Luoteisväylä. Sen ensimmäisestä sankarista William Edward Parrystä tuli arktinen legenda, kun hän purjehti Luoteisväylän puoliväliin Melvillen saarelle 1819. Voimakkaat vastaiset jäävirrat pakottivat Parryn hakemaan reittiä lähempää Amerikan rannikkoa ja hän lähti Hudsoninlahdelle.Hänen toisen laivansa kapteenina oli lahjakas George Francis Lyon, joka piirsi puolet tässä kirjassa olevista kuvista. Vaikka he löysivät länteen laskevan salmen, jäät estivät heitä jatkamasta.Nuori Parry kehitti talven ajaksi ohjelman, joka aktivoi miehistön. Hudsoninlahdella Lyon ja Parry kuvasivat luonnossa eläneen inuittikansan elämää niin elävästi, että myöhemmät johtavat antropologitkin arvostivat näitä kuvauksia. Luoteisväylän jatkon asemasta kapteenit löysivät, kuvasivat ja dokumentoivat arktisen luonnonkansan ennen kuin eurooppalaiset tavat pilasivat sen toimivan kulttuurin.

Komentaja Robert McClure lähti matkaan etsimään jälkiä Franklinin retkikunnan kohtalosta, mutta hänen oma tavoitteensa oli Luoteisväylän löytäminen. Hän oli valmis pitämään kiinni tästä kunniasta kaikin mahdollisin keinoin. Kun Investigator jäätyi vuosiksi paikalleen ja ravinto alkoi olla vähissä, McClure oli valmis lähettämään miehistön huonoimmassa kunnossa olevat miehet pois laivasta. McClure halusi, että retki muistetaan hänen näkemyksensä mukaisena ja vaati, että kaikki upseerien päiväkirjat jätettiin Investigator-alukseen, kun se hylättiin. Tämän kirjan tapahtumat kerrotaan McCluren lisäksi kolmen eri henkilön näkökannalta, nuoren upseerin, laivan lääkärin ja inuiittikielen tulkin.Luoteisväylä - hinnalla millä hyvänsä on puolidokumentaarinen seikkailu, joka alkaa Lontoosta tammikuussa 1850 ja päättyy neljä vuotta myöhemmin Kanadan pohjoisrannikon jäihin.Matti Lainema on kauppatieteilijä, joka on tehnyt seitsemän retkeä Alaskaan vuosina 1976-2006. Siellä hän kiinnostui löytöretkistä.