Timo Vihavainen – författare

Stalinin Suomea koskevat arkistot vihdoin julki, jymypaljastus Kekkosesta ja ”yöpakkasista”.Merkittävään historiateokseen on saatu korkeimman neuvostojohdon Suomea koskevia dokumentteja ensi kertaa Venäjän federaation presidentin arkistosta. Se on entinen kommunistisen puolueen politbyroon arkisto, käytännössä puolueen pääsihteerin virka-arkisto. Sinne ei ulkomaisilla tutkijoilla ole juuri ollut pääsyä.Dokumentit tuovat runsaasti uutta tietoa Neuvostoliiton Suomen-politiikasta ennen sotaa ja varsinkin välirauhan aikana 1940-41. Käy ilmi, että neuvostojohdon suunnitelmat ulottuivat tuolloin paljon laajemmalle kuin Suomessa tiedettiin. Hangon tukikohtaan tavoiteltiin laajennusta Saloon saakka.Sodanjälkeiseltä kaudelta nähdään valaisevia dokumentteja Stalinin viimeisiltä vuosilta ja vielä Hruštšovin ajalta. Viimeinen dokumentti on vuodelta 1964. Kuva Kekkosesta täsmentyy - ja esiin nousee uusia arvoituksia. Kiintoisia näkymiä avautuu myös neuvostoviranomaisten keskinäisiin erimielisyyksiin, toilauksiin ja reviirikamppailuihin.Dokumentteja tukevat tutkijoiden johdannot ja kommentit, joissa avataan asiakirjojen merkitystä, taustoja ja asiayhteyksiä.Professorit Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Timo Vihavainen ovat Venäjän arkistoissa pätevöityneet arvioimaan salaisia, ennen suomeksi julkaisemattomia dokumentteja. Tekijätiimissä on venäläisenä asiantuntijana mukana varajohtaja Sergei Žuravljov Venäjän tiedeakatemiasta.

Hätkähdyttävän ajankohtainen puheenvuoro arvomaailmojen yhteentörmäyksestä nyky-Suomessa.

Onko maamme poliittinen järjestelmä halvaantumassa moraalikysymyksiin keskittyneeseen ja tunteita herättävään vastakkainasetteluun samaan aikaan, kun olisi kyettävä tekemään vaikeita uudistuksia koko poliittisella kentällä? Mistä arvokonservatismin nousussa todellisuudessa on kyse?

Kirjoittajien mielestä arvoliberaaliksi itseään kutsuva sivistyneistö, "suvaitsevaisto", on luonut oman vastustajansa. Omaa oikeamielisyyttään peilatakseen suvaitsevaisto tarvitsee arvokonservatiiveja, mutta Suomessa ei ole aikoihin ollut sellaista äärioikeistoa tai uskonnollista konservatiiviryhmää, joka tekisi suvaitsevaiston tarpeelliseksi.

Perussuomalaisten maanvyörymän kaltainen vaalivoitto 2011 osoitti, ettei suvaitsevaiston strategia toimi. Mitä enemmän arvokonservatiiveja pyritään leimaamaan milloin rasisteiksi, milloin populisteiksi, sitä vahvemmaksi he näyttävät kasvavan.

George Orwellin mukaan tehokkainta vallankäyttöä on uudistaa kieltä niin, että vallitsevan yhteiskunnan arvostelu on käytännössä mahdotonta. Kirja pyrkii paljastamaan nämä silmänkääntötemput ja muistuttamaan, mistä esim. sellaisissa asioissa kuin populismi, rasismi tai ennakkoluuloisuus alkujaan oli kyse.

Timo Vihavainen (s. 1947) on toiminut Venäjän tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa ja mm. Suomen Pietarin instituutin johtajana. Hän on julkaissut runsaasti Suomen ja Venäjän historiaan liittyviä tutkimuksia, yleisesityksiä ja esseitä suomeksi, venäjäksi ja englanniksi.

Marko Hamilo (s. 1968) on suomalainen tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Joonas Konstig (s.1977) on suomalainen kirjailija. Konstigin ensimmäinen teos, novellikokoelma Ahneet ja viattomat oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Hänen toinen teoksensa, romaani Kaikki on sanottu voitti Kalle Päätalo -palkinnon.

Tiivis Venäjä-tiedon ABC esittelee suomalaiselle lukijalle naapurimaamme keskeisimmät asiat: historian, kirjallisuuden ja maantiedon. Samalla se avaa lukijalle venäläistä arvomaailmaa ja käsitteitä.Kirjan punaisena lankana on Venäjän valtion tarina, jota täydentävät venäläisen kulttuurin ja liike-elämän esittelyt. Kirjan tekijät yhdistävät akateemisen tutkimuksen ja käytännön kokemuksen.Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta kertovat katsaukset valaisevat maidemme suhteita, niin myönteisiä puolia kuin kipupisteitäkin.Kirja sisältää lisäksi runsaasti naapurimaamme historiaan ja nykypäivään liittyviä napakoita tietoiskuja meitä suomalaisia kiinnostavista yksityiskohdista.

Suomalaisten ylisukupolvinen kokemus 1900-luvun alusta aina sen viimeiselle vuosikymmenelle saakka oli elämä Neuvosto-Venäjän varjossa. Sen mukaisesti nähtiin historia, koettiin nykyisyys ja odotettiin tulevaisuutta. Vuosikymmenestä toiseen suomalaisten suuret tunteet - uho ja alistuminen, pelko ja huojennus, toivo ja toivottomuus suuntautuivat itään.Suomalainen kokemus itänaapurin pitkästä varjosta ei rajoittunut vain ulkopolitiikkaan tai valtiollisiin instituutioihin, vaan siitä tuli osa suomalaisten itseymmärrystä kansallisen elämän kaikilla tasoilla.Neuvostoliitto vaikutti kansakuntaamme niin merkittävällä tavalla, että sen häviäminen synnytti meillä suuren henkisen tyhjiön. Mielenkiintoinen kysymys on, mitä sen hävittyä on tullut tilalle.Selvää on, että Jeltsinin, Medvedevin ja ennen kaikkea Putinin Venäjä on muokannut uudelleen meidän käsityksissämme itänaapurista, omasta itsestämme, historiastamme ja asemastamme tässä maailmassa.Professori Timo Vihavaisen veitsenterävä analyysi Suomen lähihistoriasta auttaa hahmottamaan olennaiset kehityslinjat. Samalla se paljastaa itsestäänselvyyksinä pidettyjen suomalaisilmiöiden taustalla olevat kansalliset traumat, turhaumat sekä väärät uskomukset ja totuudet.FT Timo Vihavainen on toiminut Venäjän tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa ja mm. Suomen Pietarin instituutin johtajana Hän on julkaissut runsaasti Venäjän ja Suomen historiaan liittyviä tutkimuksia, yleisesityksiä ja esseitä suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. Yksi hänen kiitetyimpiä julkaisujaan on erittäin hyvän vastaanoton saanut Ryssäviha - Venäjän-pelon historia.

"Ryssäviha" kuuluu Suomen lähimenneisyyteen, vaikka siitä on viime vuosikymmeninä haluttu sanoutua irti. Viime sotien aikana ja jo sitä ennen oli varsin yleisesti tapana puhua perivihollisesta, jota kohtaan Suomen kansa oli aina tuntenut pelkoa ja epäluuloa.Onko Suomessa todella aina vihattu venäläisiä? Vai onko viha kohdistunut Venäjän valtioon? Entä onko vastapuolella vihattu suomalaisia? Mihin tällaiset vihantunteet ovat perustuneet? Onko niitä yhä?Timo Vihavaisen kirjassa ilmiötä kartoitetaan pintaa syvemmältä, ja se asetetaan historian kehyksiin. Tekijä tutkii ryssävihaa ja sen rinnakkaisilmiöitä sekä Suomessa että muissa Venäjän naapurimaissa ja vertaa niitä myös Venäjällä vallinneisiin asenteisiin naapureita kohtaan. Syntyy kokonaiskuva, joka on sekä yllättävä että hyvin kiinnostava.