Bild & Bubbla. 192
134 kr
Skickas
134 kr
Skickas
191 kr
Läs direkt efter köp
Miten kirjat syntyvät?
Ville Hännisen Miten kirjani ovat syntyneet 6 kertoo, millaisia ajatusprosesseja ja työvaiheita romaanin tai runokokoelman työstäminen vaatii.
Ritva Haavikko toimitti aikoinaan WSOY:lle Miten kirjani ovat syntyneet -sarjaa neljän kirjan verran ja Markku Turunen vielä viidennen osan vuonna 2012. Kymmenen vuotta myöhemmin on aika nostaa esiin uusia kirjailijasukupolvia. Kirjan keskiössä ovat pitkät haastattelut, jotka antavat kirjailijan kerrankin puhua täysin rinnoin kirjallisuudesta, kielestä ja teosten maailmoista.
Osa haastatelluista on aloittanut uransa viime vuosituhannen puolella ja kasvanut kukoistukseen hitaammin, osa on löytänyt yleisönsä nopeammin. Miten kirjani ovat syntyneet 6 -teoksessa kirjailijat Miki Liukkosesta Sirpa Kähköseen ja Hassan Blasimista Laura Lindstedtiin miettivät valintojaan ja suhdettaan kirjoihin, kirjoittamiseen ja taiteeseen.
Ville Hänninen (s. 1976) on kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija, joka on haastatellut taiteilijoita vuosien ajan eri lehtiin ja kirjoihin. Kirjallisuudesta hän on kirjoittanut runsaasti esimerkiksi Parnassoon ja Aamulehteen. Hännisen Kirjan kasvot -teos palkittiin vuoden 2017 parhaana taidekirjana.
203 kr
Lyssna direkt efter köp

361 kr
Läs direkt efter köp
79 kr
Läs direkt efter köp
186 kr
Skickas inom 3-6 vardagar