Kun niin perkeleesti sahaa

Teodor ”Teutori” Kopra oli tilallisen poika, monialayrittäjä ja pirtukauppias Karjalan kannaksella. Sota ajoi Koprat kotikonnuilta evakkoon Juupajoelle. Teutori kulki polkupyörällä tukkikaupoilla ja sahaili selässäkannettavalla sirkkelillä talotarpeita jälleenrakentavassa Pohjois-Hämeessä.

Saha pärjäsi ja vähän kasvoikin, kunnes Teutorin elämäntie katkesi äkillisesti. Kopran kaksi veljestä ja kaksi sisarta jäivät orvoiksi. Sahan ennustettiin kaatuvan, mutta parikymppiset Keijo ja Tenho Kopra purivat hammasta ja käärivät hihansa. 1980-luvulla saha kuului jo Suomen suurlaitoksiin.

Koprat kamppailivat suurteollisuutta vastaan. Nämä yrittivät hukuttaa sahan sen omiin hakkeisiin. ”Karmea leikki” päättyi voitettuun taisteluun, mutta ankaraan sotaväsymykseen: saha myytiin 1990-luvun taitteessa. Hinta oli hulppea: ”Ainoa sahakauppa Suomessa jossa myyjäkin on jotain saanut.” Koprista tuli miljonäärejä.

Mutta sahaamista ei voinut lopettaa eikä ilman purun tuoksua elää. Vuotta myöhemmin Koprat tekivät paluun ostamalla uudet laitokset. Tilaa ei kuitenkaan enää ollut kahdelle Kopralle: Tenho joutui lähtemään, Keijo veti mukaan poikansa Villen ja Pekan.

Kahdessa vuosikymmenessä Versowoodiksi ristitty firma kasvoi Suomen suurimmaksi yksityiseksi sahayhtiöksi. Sahureiden taskuihin jäi lopulta muutakin kuin puruja ja käsiin muutakin kuin känsiä ja tikkuja.

Huikean menestyksen hinta oli kuitenkin kova. Kuka hallitsi suursahaa? Luopumisen tuskasta ja vallanjaon vaikeudesta kehkeytyi viiltävä perimyssota.