Antti Kujala – författare

Presenting new insights into reciprocity, this book combines Marcel Mauss’s well-known gift theory with Barrington Moore’s idea of mutual obligations linking rulers and the ruled. Teasing out the interrelatedness of these approaches, Reciprocity in Human Societies suggests that evolutionary psychology reveals a human tendency for reciprocity and collaboration, not only in a mutually cooperative way but also through increasing retributive moral emotions. The book discusses various historical societies and the different models of the current welfare state—Nordic (social democratic), conservative, and liberal— and the repercussions of the neoliberal policies of tax havens, tax cuts, and austerity with a cross-disciplinary approach that bridges evolutionary psychology, sociology, and social anthropology with history.

Saiko Neuvostoliitto määrätä maamme hallituksista? Oliko Suomi tarpeettomasti "rähmällään" vai oliko Kekkosen ulkopolitiikka Suomen kannalta menestystarina? Moskovan puoluearkistosta peräisin olevat aineistot tuovat uutta valoa lähihistoriaan.

Dosentti Antti Kujalan uutuusteos käsittelee suomalaisten puolueiden ja poliitikkojen valtataistelua ja Neuvostoliiton sekaantumista siihen Kekkosen valtakaudella aina 1970-luvun alkuun saakka. Poliitikot ajoivat pääasiassa omaa ja puolueensa etua, mutta edistivät samalla myös yhteistä hyvää ja kansallista etua, toiset taitavammin kuin toiset.

Teos osoittaa, miten Kekkonen käytti mestarillisesti hyväkseen Neuvostoliiton painostusta vakiinnuttaakseen johtoasemansa. Se mahdollisuus, että Ruotsi liittyisi NATO:on, hillitsi tehokkaasti Neuvostoliiton politiikkaa Suomen suhteen. Yhden äänen enemmistöllä vuonna 1956 valitusta presidentistä oli 1970-luvun alkuun mennessä tullut omasta ja monien muidenkin mielestä korvaamaton.

Tärkeä puheenvuoro polttavan ajankohtaisesta aiheesta

Hyvinvointivaltion kriisistä on puhuttu pitkään. Vuonna 2008 alkanut talouslama on saanut monet vaatimaan hyvinvointivaltion ja sen palveluiden supistamista. Ovatko ne tulleet tiensä päähän?

Hyvinvointivaltion keskeisenä perustana on ihmisten myötäsyntyinen käsitys reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta, joita he odottavat niin kanssaihmisiltään kuin vallanpitäjiltä – periaate, jonka mukaan kaikki maksavat ja kaikki hyötyvät. Vastavuoroisuuteen kuuluu, että ne, joiden velvollisuutena on maksaa veroja, pitävät oikeutenaan saada valtiolta suojelua ja apua taloudelliseen ahdinkoon.Modernien hyvinvointivaltiotyyppien ääripäitä ovat yhtäältä pohjoismainen hyvinvointivaltio, jollainen Suomikin on, ja toisaalta amerikkalainen yhteiskuntamalli, jossa viimeisten 30 vuoden aikana häviävän pieni upporikas vähemmistö on kahmaissut taskuihinsa leijonanosan taloudellisen kasvun hedelmistä. Hyvinvointivaltion loppu? käsittelee vallanpitäjien ja kansan suhteita paitsi nykyisten hyvinvointivaltioiden myös historiasta valittujen esimerkkitapausten valossa ja osoittaa, mitä voi tapahtua, kun odotus vastavuoroisuudesta yhteiskunnan eliitin ja tavallisen kansan välillä ei täyty.

”Ei pienintäkään sekaantumista toisten kansojen sisäisiin asioihin!” – Josif Stalin

Uusinta tietoa Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan sodanjälkeisestä historiasta. Kirja antaa perspektiiviä nykyiseen hyytävään tilanteeseen, jossa Venäjä on muuttumassa Neuvostoliiton kaltaiseksi ja rautaesirippu on uudelleen laskeutunut Euroopan ylle.

Palkitun historioitsijan värikäs teos kertoo Stalinin luoman valtiokokonaisuuden moninaiset vaiheet toisesta maailmansodasta Mihail Gorbatšovin valtakauden loppuun. Imperiumi hajosi 1980–90-lukujen vaihteessa, mutta nyt sitä yritetään palauttaa tyypillisellä keinolla, brutaalilla sotilaallisella väkivallalla. Vallatessaan Itä-Euroopan maat neuvostoarmeija teki samanlaisia raakoja sotarikoksia, joita nyt näemme Ukrainassa. Kylmän sodan alettua Stalin sovjetisoi nämä maat. Länsimaisen demokratian kannattajat vaiennettiin julmasti. Nikita Hruštšev puolestaan käynnisti 1950-luvulla destalinisoinnin. Vankiloita ja pakkotyöleirejä tyhjennettiin, ja kuolemantuomioiden käyttämistä politiikan välikappaleena vähennettiin. Sorron väheneminen rohkaisi vapauteen pyrkiviä voimia. Neuvostopanssarit kuitenkin tukahduttivat Itä-Saksan kansannousun vuonna 1953, Unkarin kansannousun vuonna 1956 ja Tšekkoslovakian vapausliikkeen vuonna 1968. 1970-luvulla lisääntynyt tiedonkulku rautaesiripun yli paljasti, että länsimaiden kansalaiset nauttivat korkeammasta elintasosta, vapaista vaaleista ja muista kansalaisvapauksista. Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden talousvaikeudet olivat 1980-luvulla alkaneet hajottaa imperiumia jo ennen kuin Gorbatšov tuhosi sen epäonnistuneella perestroikallaan. Välttämätöntä luettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää, miksi nyky-Venäjä on sellainen kuin on.

Antti Kujala on Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti. Hän on kirjoittanut runsaasti arvostettuja historiateoksia poliittisesta, sota- ja yhteiskuntahistoriasta.

Uutta ja hätkähdyttävää tietoa neuvostosotilaiden rikoksista.

”Eikö hän voi ymmärtää, että sotilas, joka on taivaltanut tuhansia kilometrejä veren ja tulen keskellä, saa huvitella naisen kanssa tai anastaa pikku matkamuiston.” Josif Stalin

Sotarosvojen paratiisi paljastaa, miten Neuvostoliiton sotilaat ja salainen poliisi syyllistyivät raiskauksiin, mielivaltaisiin teloituksiin ja omaisuusvarkauksiin – Stalinin hiljaisella hyväksynnällä. Kirja valottaa myös tapaa, jolla virallinen vihapuhe, kostoretoriikka ja rankaisematta jättäminen ruokkivat väkivaltaa ja kuinka valtakoneisto suojeli omiaan. Samalla se kuvaa sitä, kuinka Stalin tukahdutti Saksan itävyöhykkeellä sodan jälkeen orastaneen demokratian ja oikeusvaltion. Tässä kaikessa voi nähdä yhtymäkohtia Putinin Venäjän toimintaan Ukrainassa.

Neuvostoupseereiden hallusta löytyi muun muassa kymmeniä kiloja jalokiviä, kultaa ja taide-esineitä. Etenkin ylimmät upseerit jäivät ilman rangaistuksia. Sitä vastoin majuri, joka vaati naisten suojelemista raiskauksilta, sai kymmenen vuoden vankeustuomion.

Sotarosvojen paratiisi on ravisteleva teos vallan väärinkäytöstä, ahneudesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Samalla se on tärkeä puheenvuoro sodan uhrien ja historian muistamisen puolesta.

Antti Kujala on Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti. Hän on kirjoittanut historiateoksia poliittisesta, sota- ja yhteiskuntahistoriasta. Hänen teoksensa Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia sai Lauri Jäntin säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2020.