Presenting new insights into reciprocity, this book combines Marcel Mauss’s well-known gift theory with Barrington Moore’s idea of mutual obligations linking rulers and the ruled. Teasing out the interrelatedness of these approaches, Reciprocity in Human Societies suggests that evolutionary psychology reveals a human tendency for reciprocity and collaboration, not only in a mutually cooperative way but also through increasing retributive moral emotions. The book discusses various historical societies and the different models of the current welfare state—Nordic (social democratic), conservative, and liberal— and the repercussions of the neoliberal policies of tax havens, tax cuts, and austerity with a cross-disciplinary approach that bridges evolutionary psychology, sociology, and social anthropology with history.

Tärkeä puheenvuoro polttavan ajankohtaisesta aiheesta

Hyvinvointivaltion kriisistä on puhuttu pitkään. Vuonna 2008 alkanut talouslama on saanut monet vaatimaan hyvinvointivaltion ja sen palveluiden supistamista. Ovatko ne tulleet tiensä päähän?

Hyvinvointivaltion keskeisenä perustana on ihmisten myötäsyntyinen käsitys reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta, joita he odottavat niin kanssaihmisiltään kuin vallanpitäjiltä – periaate, jonka mukaan kaikki maksavat ja kaikki hyötyvät. Vastavuoroisuuteen kuuluu, että ne, joiden velvollisuutena on maksaa veroja, pitävät oikeutenaan saada valtiolta suojelua ja apua taloudelliseen ahdinkoon.Modernien hyvinvointivaltiotyyppien ääripäitä ovat yhtäältä pohjoismainen hyvinvointivaltio, jollainen Suomikin on, ja toisaalta amerikkalainen yhteiskuntamalli, jossa viimeisten 30 vuoden aikana häviävän pieni upporikas vähemmistö on kahmaissut taskuihinsa leijonanosan taloudellisen kasvun hedelmistä. Hyvinvointivaltion loppu? käsittelee vallanpitäjien ja kansan suhteita paitsi nykyisten hyvinvointivaltioiden myös historiasta valittujen esimerkkitapausten valossa ja osoittaa, mitä voi tapahtua, kun odotus vastavuoroisuudesta yhteiskunnan eliitin ja tavallisen kansan välillä ei täyty.

Suomalaisen sotahistorian uudelleenarviointia - miten Suomi kohteli sotavankejaan?

Jatkosodan alkuvuosien Suomessa sotavankien kohtelu oli epäinhimillistä ja rikkoi kansainvälisiä oikeusperiaatteita. Tältä osin Suomi muistutti tuolloin huomattavasti enemmän totalitaarisia maita kuin länsimaisia demokratioita.

"On sanomattakin selvää, että Suomi länsimaiseen sivistyspiiriin kuuluvana, humaanisena ja kansainvälisiä oikeusperiaatteita noudattavana maana kohtelee sotavankejaan kaikella sillä inhimillisyydellä ja oikeudenmukaisuudella, mitä suinkin oman kansan erittäin vaikeat olosuhteet huomioon ottaen voidaan vaatia" (Helsingin Sanomat 23. lokakuuta 1941).Tämä suomalaisessa propagandassa esitetty kuva ei pitänyt paikkaansa varsinkaan jatkosodan alkuvuosina. Suomessa kuoli yli 20 000 sotavankia, mikä on noin kolmannes vangiksi jääneiden määrästä. Kuolleista lähes 90 prosenttia menehtyi suomalaisten käsissä vuoden 1942 syyskuuhun mennessä. Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 1942 aikana, sillä sotavankien kohtelu parani ja heidän kuolleisuutensa laski. Tässä kirjassa selvitetään mitä. Lisäksi kirja tarjoaa vastauksen siihen, miksi sotavankien joukkokuolleisuuden kaltaiset katastrofit tuntuvat toistuvan ihmiskunnan historiassa niin sitkeästi.

Mirkka Danielsbacka on Suomen ja Pohjoismaiden historiasta väitellyt filosofian tohtori, joka viimeistelee toista väitöskirjaansa yhteiskuntapolitiikasta.

Presenting new insights into reciprocity, this book combines Marcel Mauss’s well-known gift theory with Barrington Moore’s idea of mutual obligations linking rulers and the ruled. Teasing out the interrelatedness of these approaches, Reciprocity in Human Societies suggests that evolutionary psychology reveals a human tendency for reciprocity and collaboration, not only in a mutually cooperative way but also through increasing retributive moral emotions. The book discusses various historical societies and the different models of the current welfare state—Nordic (social democratic), conservative, and liberal— and the repercussions of the neoliberal policies of tax havens, tax cuts, and austerity with a cross-disciplinary approach that bridges evolutionary psychology, sociology, and social anthropology with history.

Tärkeä puheenvuoro polttavan ajankohtaisesta aiheesta

Hyvinvointivaltion kriisistä on puhuttu pitkään. Vuonna 2008 alkanut talouslama on saanut monet vaatimaan hyvinvointivaltion ja sen palveluiden supistamista. Ovatko ne tulleet tiensä päähän?

Hyvinvointivaltion keskeisenä perustana on ihmisten myötäsyntyinen käsitys reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta, joita he odottavat niin kanssaihmisiltään kuin vallanpitäjiltä – periaate, jonka mukaan kaikki maksavat ja kaikki hyötyvät. Vastavuoroisuuteen kuuluu, että ne, joiden velvollisuutena on maksaa veroja, pitävät oikeutenaan saada valtiolta suojelua ja apua taloudelliseen ahdinkoon.Modernien hyvinvointivaltiotyyppien ääripäitä ovat yhtäältä pohjoismainen hyvinvointivaltio, jollainen Suomikin on, ja toisaalta amerikkalainen yhteiskuntamalli, jossa viimeisten 30 vuoden aikana häviävän pieni upporikas vähemmistö on kahmaissut taskuihinsa leijonanosan taloudellisen kasvun hedelmistä. Hyvinvointivaltion loppu? käsittelee vallanpitäjien ja kansan suhteita paitsi nykyisten hyvinvointivaltioiden myös historiasta valittujen esimerkkitapausten valossa ja osoittaa, mitä voi tapahtua, kun odotus vastavuoroisuudesta yhteiskunnan eliitin ja tavallisen kansan välillä ei täyty.

Suomalaisen sotahistorian uudelleenarviointia - miten Suomi kohteli sotavankejaan?

Jatkosodan alkuvuosien Suomessa sotavankien kohtelu oli epäinhimillistä ja rikkoi kansainvälisiä oikeusperiaatteita. Tältä osin Suomi muistutti tuolloin huomattavasti enemmän totalitaarisia maita kuin länsimaisia demokratioita.

"On sanomattakin selvää, että Suomi länsimaiseen sivistyspiiriin kuuluvana, humaanisena ja kansainvälisiä oikeusperiaatteita noudattavana maana kohtelee sotavankejaan kaikella sillä inhimillisyydellä ja oikeudenmukaisuudella, mitä suinkin oman kansan erittäin vaikeat olosuhteet huomioon ottaen voidaan vaatia" (Helsingin Sanomat 23. lokakuuta 1941).Tämä suomalaisessa propagandassa esitetty kuva ei pitänyt paikkaansa varsinkaan jatkosodan alkuvuosina. Suomessa kuoli yli 20 000 sotavankia, mikä on noin kolmannes vangiksi jääneiden määrästä. Kuolleista lähes 90 prosenttia menehtyi suomalaisten käsissä vuoden 1942 syyskuuhun mennessä. Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 1942 aikana, sillä sotavankien kohtelu parani ja heidän kuolleisuutensa laski. Tässä kirjassa selvitetään mitä. Lisäksi kirja tarjoaa vastauksen siihen, miksi sotavankien joukkokuolleisuuden kaltaiset katastrofit tuntuvat toistuvan ihmiskunnan historiassa niin sitkeästi.

Mirkka Danielsbacka on Suomen ja Pohjoismaiden historiasta väitellyt filosofian tohtori, joka viimeistelee toista väitöskirjaansa yhteiskuntapolitiikasta.